Rotu oli tyypillisempiä, maalla metsästäviä spanieleita huomattavasti kookkaampi. Se muistutti monella tapaa kiharakarvaista noutajaa. Sillä oli elegantti ulkomuoto ja pitkät korvat. Karvapeite oli kihara, tiheä ja öljyinen; väriltään maksanruskea valkoisin merkein.[1]
Luonne ja käyttäytyminen
Englanninvesispanielia kuvailtiin luonteeltaan uskolliseksi, viisaaksi, lempeäksi, tottelevaiseksi, sävyisäksi ja helposti koulutettavaksi. Lisäksi se oli taitava uimari.[1]
Alkuperä
Englanninvesispanieli jalostettiin vesilintujen noutamiseen. 1700-luvulla rotu jakautui kahtia isoon ja pieneen muunnokseen. 1800-luvulla kaksi englanninvesispanielista eriytynyttä rotua, kiharakarvainennoutaja ja sileäkarvainennoutaja, saavuttivat suosiota niin merkittävästi, että alkuperäinen rotu alkoi jäädä pahasti näiden varjoon. Englanninvesispanieli oli olemassa vielä 1870-luvulla, mutta oli jo tuolloin selkeästi harvinaistunut. Kennel Club rekisteröi viimeisen yksilön vuonna 1886, ja 1890-luvulla rodun sanottiin olleen jo lähes ellei täysin sukupuuttoon kuollut.[1]
Lähteet
↑ abcdMorris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 286-287. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.