Elwa Margareta Molin-Haarla (23. toukokuuta 1935 Tampere – 8. tammikuuta 2017 Ylöjärvi) oli suomalainen tanssitaiteilija ja tanssinopettaja.
Elwa Molin syntyi vanhaan tunnettuun tamperelaissukuun. Hänen äitinsä Frida oli kotirouva ja isä Knut Takon tehtaan konttoripäällikkö.[1]
Uran alku
Elwa aloitti tanssin kaksivuotiaana Ester Naparstokin tanssikoulussa, missä hän opiskeli 17-vuotiaaksi saakka. Vuonna 1953 hän lähti Saksaan opiskelemaan tanssinopettajaksi Kurt Joossin johdolla Essenin Folkwangschuleen. Sieltä hän sai valmistuttuaan opettajandiplomin, vaikka suorittikin opintojen loppuosan Sigurd Leederin koulussa Lontoossa. Vuonna 1956 hän lähti opiskelemaan Pariisiin, josta hän siirtyi tanssijaksi Nancyn teatteriin yhdeksi kaudeksi. Nancyssä hän tapasi yhdysvaltalaisen kuvataiteilijan, jonka kanssa hän avioitui. He muuttivat Espanjaan, ja siellä asuessaan hän perusti ensimmäisen tanssikoulunsa Torremolinokseen.[2]
[3]
Paluu Tampereelle
Elwan erottua miehestään hän päätti palata Tampereelle vuonna 1964. Siellä hän perusti samana vuonna tanssikoulun nimeltään Tanssiin kutsu Elwa Molin. Koulun nimi tuli Weberin musiikkiin Tanssiinkutsu tehdystä mehiläistanssista, jota Elwa oli tanssinut 3-vuotiaana. Tanssikoulu toimi vuoteen 2013 saakka, jolloin hän lopetti sen 50 toimintavuoden jälkeen.[4]
Lähteet
Aiheesta muualla