Italiassa presidentti voi nimittää kansalaisen elinikäiseksi senaattoriksi (ita. senatore a vita) erityisistä isänmaan hyväksi kohdistuneista suurista ansioista. Tällaisia voivat olla yhteiskunnalliset, tieteelliset, taiteelliset tai kirjalliset ansiot. Tämän lisäksi entiset tasavallan presidentit ovat suoraan perustuslain nojalla elinikäisiä senaattoreita (ita. senatore di diritto e a vita).[1]
Elinikäisen senaattorin nimi ja asema pysyy senaatin vaihdoksista huolimatta tai vaikka senaatti päätettäisiin hajottaa. Muutoin elinikäisellä senaattorilla on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin vaaleissa valituilla senaattoreilla.
Oscar Luigi Scalfaroa lukuun ottamatta kaikki Italian presidentit ovat nimittäneet vähintään yhden elinikäisen senaattorin. Eniten nimityksiä presidenttikaudellaan teki Luigi Einaudi.
Jos elinikäinen senaattori valitaan tasavallan presidentiksi, hän lakkaa olemasta senaattori presidentintoimensa ajaksi, jonka jälkeen hänestä tulee jälleen elinikäinen senaattori entisenä presidenttinä.
Luettelo Italian elinikäisistä senaattoreista
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Senator for life
Vuoden 2018 joulukuussa Italiassa oli kuusi elinikäistä senaattoria, joista viisi oli presidentin nimittämiä ja yksi (Giorgio Napolitano) entinen tasavallan presidentti.[2] Heidän nimensä esitetään tummennettuina seuraavalla listalla, joka sisältää Italian historian kaikki elinikäisiksi senaattoreiksi nimitetyt henkilöt tammikuuhun 2015 asti.
Kanadassa oli aiemmin mahdollisuus nousta elinikäiseksi senaattoriksi. Vuodesta 1965 lähtien perustuslaissa on kuitenkin säädetty, että senaattorin on vetäydyttävä viimeistään, kun hän täyttää 75 vuotta.[3]
Useissa Etelä-Amerikan maissa on aiemmin ollut tapana nimittää entiset presidentit senaattoreiksi eliniäkseen. Tällaisen mahdollisuuden tarjoaa yhä Paraguayn perustuslaki, vaikkakin tällaisilla senaattoreilla ei ole äänioikeutta.[4]
Ranskan senaatti koostui kolmannen tasavallan alkuaikoina 300 jäsenestä, joista 75 olivat elinikäisiä. Käytäntö oli olemassa vuodesta 1875, mutta vuodesta 1884 lähtien elinikäiseksi senaattoriksi nimittäminen ei ollut mahdollista. Aiemmin elinikäisiksi senaattoreiksi nimitetyt kuitenkin saivat pitää asemansa. Viimeinen elinikäinen senaattori oli Émile Deshayes de Marcère, joka kuoli 1918.[5] Kaikkiaan Ranskassa oli 116 elinikäistä senaattoria.
