Elämän maantiellä on vuonna 1927 valmistunut suomalainen mykkäelokuva, jonka ovat ohjanneet Kurt Jäger ja Ragnar Hartwall. Elokuvan ensi-ilta oli 28. marraskuuta 1927 Piccadilly- ja Punainen Mylly -teattereissa Helsingissä.
Elokuvan sisäkuvaukset tehtiin studioksi vuokratussa Hankkijan juhlasalissa ja ulkokuvaukset Helsingissä ja lähiympäristössä. Elokuvassa kuvataan posetiivin soittajan elämänvaiheita ja hänen kohtaamiaan ihmisiä.[1]
Yleisradion tilauksesta elokuvaan on säveltänyt uuden musiikin Yrjö Hjelt. Se on kolmas hankkeessa, jossa viisi mykkäelokuvaa saa musiikin. Katupiano saatiin ääniraidalle Varkauden mekaanisen musiikin museosta.[2][3]
Tarinan tapahtumaympäristö on mahdollisesti Italiassa, vaikka maata ei mainitakaan, mutta sijoittuu tapahtumien perusteella varhaiseen Benito Mussolinin aikaan, jolloin hänen julkinen kuvansa vielä oli hyvin myönteinen. Päähenkilöitä ovat kulkuri Tarini, joka ansaitsee elantonsa veivaamalla katupianoa (joka väliteksteissä on posetiivi), ja kasvattilapseksi päätynyt Irmela. Heidät palkkaa ilkeä impressaari Greeving esiintymään varieteehensa, josta rikas Georg löytää Irmelan, mutta Irmela ei tahdo vastata kosintaan. Lopuksi paljastuu, että Tarini on Irmelan isä.[4][2]
Näyttelijät
Lähteet
Aiheesta muualla