Einar Ilmoni

Einar Ilmoni, omakuva vuodelta 1910.

Einar Ilmoni (29. kesäkuuta 1880 Lappeenranta – 4. maaliskuuta 1946 Kangasala)[1] oli suomalainen taidemaalari.

Varhaiset vaihee

Einar Ilmonin vanhemmat olivat lääketieteen ja kirurgian tohtori Axel Hjalmar Ilmoni ja Fanny Vilhelmina Hannikainen.[1] Myös hänen vanhempansa olivat taiteellisesti lahjakkaita.[2]

Ilmonin lapsuudessa perhe asui Alavudella ja Tampereella, mutta perheen lapset kävivät kuitenkin oppikoulunsa Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa.[2]

Vuonna 1896 Einar Ilmoni aloitti 16-vuotiaana opiskelun Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, jossa opiskeli vuoteen 1902. Hän opiskeli myös Taideteollisuuskeskuskoulussa vuonna 1899.[1] Hänen opettajiinsa kuuluivat Helene Schjerfbeck ja Albert Edelfelt.

Ura

Einar Ilmoni: Enkeli kuollut lapsi sylissään (1900–1910).

Valmistuttuaan Ilmonilla ei ollut varaa jäädä Helsinkiin tai lähteä opintomatkalle ulkomaille, joten hän asettui vanhempiensa uuteen kotiin Kangasalle. Ilmoni eli niukkaa elämää ja kieltäytyi tilaustöistä, jos ei nähnyt niissä sisältöä. Valmiita töitäänkin hän myi vastahakoisesti. Kaukana isojen kaupunkien taidepiireistä hän ei myöskään ollut juuri apurahojen jakajien suosiossa. Vuonna 1924 Ilmoni sai kuitenkin Alfred Kordelinin säätiön stipendin opintomatkalle Italiaan.[2]

Ilmonin töissä nähdään syvää uskonnollisuutta ja rauhaa. Ilmoni oli taitava piirtäjä, ja käytti uransa alussa töissään niukasti värejä,[2] minkä vuoksi hänen värinkäsittelyään pidettiin "aneemisena, hiutuvana ja verettömänä".[1] Hänen pääaiheitaan olivat muotokuvat ja kompositiot lapsista ja naisista, maisemat ja luonnon yksityiskohdat sekä uskonnolliset aiheet kuten enkelit.[2] Ilmonin teoksia sävytti sisäinen symbolismi ja unenomaisuus. Gösta Stenman luonnehti Ilmonia "Suomen maalaustaiteen Kierkegaardiksi".[1]

Jo Ilmonin eläessä hänen töitään oli esillä ympäri Eurooppaa. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti vuonna 1917.[1]

Terveysongelmat ja kuolema

Vakava allergia esti Ilmonia työskentelemästä kesäaikaan, ja mielenterveysongelmat veivät hänet useampaan otteeseen hermoparantolaan.[2] Ilmoni kärsi masennuksesta ja hermoromahduksesta, minkä vuoksi hän vietti muutaman kuukauden jakson Tallbackan sairaalassa.[1][3] Suurin tuki erakoituneelle Ilmonille oli hänen sisarensa Aino.[2]

Vuonna 1946 Ilmoni kuoli 66-vuotiaana erakoituneena ja naimattomana ja hänet haudattiin Kangasalan vanhalle hautausmaalle, jonne pystytettiin vuonna 1950 muistomerkki.

Lähteet

  • Gadolin, Håkan: Einar Ilmoni – Kangasalan erakko. WSOY, 1952.
  • Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivu 327.
  • Kuka kukin on 1941

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g Sakari, Marja: Ilmoni, Einar (1880 - 1946) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.11.2001 (päivitetty 7.3.2008). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 20.4.2014.
  2. ↑ a b c d e f g Hagelstam, Wenzel: Antiikin lumoissa: Hartaiden kuvien taitaja 20.5.2006. Turun Sanomat. Viitattu 20.4.2014.
  3. ↑ Ämbetsverk och andra allmänna inrättningar, Adressbok och yrkeskalender för Helsingfors digi.kansalliskirjasto.fi. 1.1.1915. Viitattu 15.9.2021.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Einar Ilmoni.

Kirjallisuutta

  • Nieminen, Sisko: Einar Ilmoni – Yksinäinen kilvoittelija. Hämeenlinnan taidemuseon julkaisuja 3. Hämeenlinna 1997.
  • Aarnio, Aulis: Väsynyt vaeltaja. Warelia, 2019. ISBN 978-952-5940-53-4