Eduard von Böhm-Ermollin isä Georg Böhm (1813–1893) oli ylennetty kersantista upseeriksi hänen kunnostauduttuaan vuonna 1849 sardinialaisia vastaan käydyssä Novaran taistelussa. Georg Böhm jäi eläkkeelle majurina 1877 ja sai periytyvän aatelisarvon 1885. Samana vuonna hän sai myös luvan lisätä vaimonsa tyttönimen omaan sukunimeensä, jolloin perhe tunnettiin nimellä ”von Böhm-Ermolli”.[1]
Eduard von Böhm-Ermolli kävi kadettikoulun St. Pöltenissä ja Teresian sotakorkeakoulua Wiener-Neustadtissa. Syyskuussa 1875 vänrikki Böhm-Ermolli liittyi rakuunarykmenttiin. Hän toimi komentajana eri yksiköissä ja esikuntaupseerina yleten tasaista vauhtia. Vuonna 1903 hänestä tuli kenraalimajuri ja vuonna 1907 kenraaliluutnantti. Vuonna 1911 hänet ylennettiin ratsuväenkenraaliksi ja nimitettiin Krakovaan sijoitetun ensimmäisen armeijakunnan komentajaksi.[1][2]
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Böhm-Ermolli sai komennettavakseen 2. armeijan, joka oli tarkoitus sijoittaa Serbian rintamalle. Venäjän liittyessä sotaan marsalkka Franz Conrad von Hötzendorf lähettikin 2. armeijan itärintamalleGalitsiaan, jossa se vahvisti alueen saksalaisia joukkoja.[2] Eversti (myöh. kenraalimajuri) Carl von Bardolff toimi hänen alaisuudessaan 2. armeijan esikuntapäällikkönä kahden ja puolen vuoden ajan.[3]
Böhm-Ermolli ylennettiin kenraalieverstiksi toukokuussa 1916 2. armeijan valloitettua onnistuneesti Lembergin (nyk. Lviv).[2] Sotamarsalkaksi hänet ylennettiin tammikuussa 1918.[1]
Böhm-Ermollin komentamat joukot osallistuivat Ukrainan ja erityisesti Odessan kaupungin miehittämiseen. Böhm-Ermolli ajautui erimielisyyksiin Saksan miehitysjoukkojen kanssa, jolloin keisari Kaarle I vapautti hänet tehtävistään 16. toukokuuta 1918. Sodan lähestyessä saman vuoden loppupuolella loppuaan Böhm-Ermollia harkittiin Itävalta-Unkarin yleisesikunnan päälliköksi, mutta hän ei lopulta saanut sodan aikana enää vastuutehtäviä.[2]
Sodan jälkeen
Böhm-Ermolli muutti asumaan kotikaupunkiinsa Troppauhun (nyk. Opava), joka sijaitsi Itävallan puolella Sleesiaa. Alueesta tuli osa Tšekkoslovakiaa vuonna 1919. Maan hallitus kunnioitti Böhm-Ermollia 1. luokan reservinkenraalin arvolla. Vuonna 1928 hänet ylennettiin maan armeijakenraaliksi, vaikka hän ei koskaan palvellut Tšekkoslovakian armeijassa.[1]
Yli 80-vuotias Eduard von Böhm-Ermolli Saksan Wehrmachtin asepuvussa
Kun natsi-Saksa liitti Tšekkoslovakiaan kuuluneen Sudeettimaan alueisiinsa, Böhm-Ermollista tuli nyt Saksan kansalainen. Saksa kunnioitti vuorostaan vanhaa upseeria Saksan armeijan sotamarsalkan arvolla – kukaan muu Itävalta-Unkarin armeijan upseeri ei saanut vastaavaa kunnianosoitusta. Lokakuussa 1940 Böhm-Ermollista tuli kotikaupunkiinsa sijoitetun 28. jalkaväkirykmentin kunniakomentaja. Böhm-Ermollin kuoltua 85 vuoden iässä 9. joulukuuta 1941 hänelle myönnettiin valtion sotilashautajaiset Wienissä, joissa Wehrmachtin edustajana oli Wilhelm Keitel.[1][2]
Lähteet
Tucker, Spencer (toim.): World War I: A Student Encyclopedia. ABC-CLIO, 2006. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
.svg){kind=small}
