E-Type

Tämä artikkeli kertoo muusikosta. Jaguar E-Type on automalli.
E-Type vuonna 2008.

E-Type (oik. Bo Martin Erik Erikson, s. 27. elokuuta 1965 Uppsala) on ruotsalainen eurodance-artisti, joka nousi myyntilistoille kappaleella "Set the World on Fire" vuonna 1995. E-Typen pääsolistina vuoteen 2004 toimi Nana Hedin. Videoilla ja keikkalavoilla E-typen kanssa kuitenkin esiintyi Dilnarin ”Dee” Demirbag, siksi että Hedin oli ylipainoinen, eikä omasta mielestään voinut sen vuoksi esiintyä julkisesti.[1]

E-Type aloitti vuonna 1991 singlellä "We've Got the Atmosphere". Se nousi Ruotsin listojen kärkeen. Seuraavan vuoden aikana E-Typestä tuli tunnettu ruotsalaisessa viihdemaailmassa. Hän toimi TV-juontajana, teki elokuvamusiikkia ja kirjoitti lauluja useille ruotsalaisille artisteille.

E-Type on julkaissut 30 singleä, 6 studioalbumia ja kaksi kokoelmaa. Hänen äänitteet olivat myyneet vuoteen 2009 mennessä maailmanlaajuisesti 17 miljoonaa kappaletta. [2]

E-Typen viimeisin albumi julkaistiin vuonna 2007. [3]

Yhtye

Soittajat, laulajat ja taustalaulajat

  • Nana Hedin; naispäävokalisti vuoteen 2004 saakka.
  • Mikkey Dee; rummut, soittaa rumpuja Motörheadissa. E-Typen hyvä ystävä.
  • Johan Dereborn; soittaa bassoa, laulaa ja johtaa yhtyettä. On työskennellyt myös Dr. Albanin kanssa. Tehnyt E-Typenkin kappaleista countryversioita.
  • Pontus Norgren; kitarat, heavy rock -kitaristi.
  • Roger Gustafsson; soittaa kitaraa. Johanin vanha ystävä.
  • Therese Löf; taustalaulaja, tuli yhtyeeseen kesällä 2008.
  • Linda Andersson; taustalaulaja.
  • Jessica Folcker; taustalaulaja.

Tekniikka

  • Niklas Ekström, kiertueen manageri ja näyttöinsinööri
  • Johan Walin, ääni-insinööri
  • Stefan Sjöland, valaistusinsinööri
  • Roger Albinsson, backline-teknikko
  • Jonas Hultgren, pyrotekniikka

Uran alku

Artistinimensä E-Type keksi matkalla kirjoittamaan sopimusta levy-yhtiöön Stakka Bon jengin kanssa. He joutuivat matkalla poliisin pysäyttämäksi, ja heidän ohitseen viiletti Jaguar E-Type -urheiluauto.

Alun perin E-Type soitti hard rock -yhtye Hexenhausissa. Vuonna 1991 hän tapasi Stakka Bon ja alkoi kiinnostua dancemusiikista. Alun perin he toimivat nimellä Stakka B and E-Type. Vuoden 1993 keskivaiheilla hän teki ensimmäisen soolosinglensä nimeltä "I'm Falling", mutta siitä ei tullut suurtakaan menestystä.

Uran kehittyminen

E-Type alkoi yhdessä tuottajien Denniz Popin ja Max Martinin kanssa tehdä materiaalia debyyttialbumilleen "Made in Sweden". Kesällä 1994 ensimmäinen yhteistyön tulos, single "Set The World On Fire", nousi ruotsalaisille listoille. Kappaleella oli mukana myös Nana Hedin, jonka hän oli tavannut samana vuonna. Seuraava single "This Is The Way" myi edeltäjänsä lailla kultaa. Debyyttialbumi "Made In Sweden" julkaistiin marraskuussa 1994. Vuoden 1994 ruotsalainen menestyjä on palkittu kolmella palkinnolla Swedish Dance Music Awardseissa.

Euroopan ja USA:n valloitus

Onnistumisten jälkeen Eurooppa alkoi osoittaa lisääntyvää mielenkiintoa ruotsalaiseen platinaa myyneeseen artistiin. Singlet "Set The World On Fire" ja "This Is The Way" pääsivät Ranskan ja Saksan listoille vuoden 1995 aikana. Keväällä 1996 USA:n yökerhot alkoivat suosia E-Typea "This Is The Way" -kappaleen myötä, joka sijoittui todella hyvin Billboard Club Chartissa. E-Typen toinen albumi, "The Explorer", julkaistiin syyskuussa vuonna 1996 ja tuottajina toimivat edelleenkin Denniz Pop ja Max Martin. Albumi tuotti viisi onnistunutta singleä.

E-Typen kolmas albumi "Last Man Standing" julkaistiin marraskuussa 1998, ja tuon vuoden kesällä sekä syksyllä E-Type menestyi vieläkin paremmin singleillä "Angels Crying" ja "Here I Go Again". Seuraava albumi "Euro IV Ever" menestyi hyvin myyntilistoilla singlejulkaisujen "Life" ja "Africa" ansiosta.

E-Typen muut harrastukset

Vuonna 2000 julkaistiin E-Typen ensimmäinen kirja, "Sveakampen". Kirja on puoliomaelämäkerta viikingeistä. Kirjan hahmot pohjautuvat E-Typen kavereihin ja tuttaviin. Vuoden 2001 lopulla Sveakampen oli saatavilla myös tietokonepelinä.

Musiikkityyli

E-Typen musiikki, jonka tyyli on pysynyt samana yli kymmenen vuotta,milloin? on rap-vaikutteista dancemusiikkia, jossa käytetään vahvoja naisvokalisteja kuten Nana Hedin. E-Typen tunnettuja kappaleita ovat myös "This is the Way", "Life", "Here I Go Again", "Angels Crying" ja "Campione 2000". Vuonna 1998 E-Type palkittiin World Music Awards -tapahtumassa parhaana pohjoismaisena artistina.

Yksityiselämä

E-type on seurustellut huhtikuusta 2022 Melinda Jacobsin kanssa ja he kertoivat kesällä 2022 saavansa lapsen tammikuussa 2023.[4]

Levytykset

Albumit

Singlet

  • Numania 1 (Stakka B:n kanssa)  (1991)
  • We Got the Atmosphere (Stakka B:n kanssa)  (1992)
  • I'm Falling  (1993)
  • Set the World on Fire   (1994)
  • This Is the Way  (1995)
  • Do You Always Have to Be Alone  (1995)
  • Russian Lullaby  (1995)
  • Megamix  (1996)
  • Free Like a Flying Demon  (1996.)
  • Calling Your Name  (1997)
  • Back in the Loop  (1997)
  • I Just Wanna Be With You  (1997)
  • You Will Always Be a Part of Me  (1997)
  • Angels Crying  (1998)
  • Here I Go Again  (1998)
  • Princess of Egypt  (1999)
  • Hold Your Horses  (1999)
  • Campione '2000  (2000)
  • Es Ist Nie Vorbei  (Blümchenin kanssa) (2000)
  • Life  (2001)
  • Africa  (2002)
  • Banca Banca  (2002)
  • Paradise  (2004)
  • Camilla / Olympia  (2004)
  • The Predator / Far Up in the Air  (2005)
  • True Believer  (2007)
  • Eurofighter  (2007)
  • True Believer [UK Version]  (2008)
  • The Tide  (2008)
  • Rain [UK Version]  (2009)
  • Back 2 life  (2011)
  • Det Löser Sig (2011)
  • Campione 2012 (2012)
  • Ride the Lightning (2019)

Katso myös

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla

 

Read other articles:

اضغط هنا للاطلاع على كيفية قراءة التصنيف طمارين ذو الوشاح الأبيض   حالة الحفظ   أنواع غير مهددة أو خطر انقراض ضعيف جدا[1] المرتبة التصنيفية نوع[2]  التصنيف العلمي  فوق النطاق  حيويات مملكة عليا  خيطانيات مملكة  نظائر حيوانات النحت عويلم  كلوانيات ...

 

British photographer (1908–1995) George RodgerBorn(1908-03-19)19 March 1908Hale, Cheshire, EnglandDied24 July 1995(1995-07-24) (aged 87)Ashford, Kent, EnglandOccupationPhotographerOrganizationMagnum PhotosSpouses Cicely Rodger (died 1949) Lois Jinx Witherspoon ​ ​(m. 1952)​[1] Children3, including Peter RodgerRelativesElliot Rodger (grandson) George William Adam Rodger (19 March 1908 – 24 July 1995)[2] was a British photojournalist. ...

 

MalumDesaPeta lokasi Desa MalumNegara IndonesiaProvinsiSumatera UtaraKabupatenPakpak BharatKecamatanSitellu Tali Urang JeheKode pos22272Kode Kemendagri12.15.01.2009 Luas... km²Jumlah penduduk... jiwaKepadatan... jiwa/km² Malum adalah salah satu desa di Kecamatan Sitellu Tali Urang Jehe, Kabupaten Pakpak Bharat, Provinsi Sumatera Utara, Indonesia. Legenda dan Sejarah Desa Sebelum Desa Malum dimekarkan pada tahun 2006 wilayah ini masih merupakan sebuah dusun. Ada dua dusun yang menjadi p...

Louis PartouneauxGeneral of Division Louis PartouneauxBorn26 September 1770 (1770-09-26)Romilly-sur-Seine, FranceDied14 January 1835 (1835-01-15) (aged 64)Menton, Monaco, in present-day Alpes-Maritimes, FranceAllegiance FranceService/branchInfantryYears of service1791–1832RankGeneral of DivisionBattles/wars War of the First Coalition Siege of Toulon (1793) Battle of Rivoli (1797) Tyrol Campaign (1797) War of the Second Coalition Battle of Verona (1799) Battle of Magn...

 

Синелобый амазон Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:ЗавропсидыКласс:Пт�...

 

追晉陸軍二級上將趙家驤將軍个人资料出生1910年 大清河南省衛輝府汲縣逝世1958年8月23日(1958歲—08—23)(47—48歲) † 中華民國福建省金門縣国籍 中華民國政党 中國國民黨获奖 青天白日勳章(追贈)军事背景效忠 中華民國服役 國民革命軍 中華民國陸軍服役时间1924年-1958年军衔 二級上將 (追晉)部队四十七師指挥東北剿匪總司令部參謀長陸軍�...

Stasiun Yuni由仁駅Station building, June 2007LokasiYuni, HokkaidoJapanOperator JR HokkaidoJalur■ Muroran Main LineLetak186.4 km from OshamambeJumlah peron2 side platformsJumlah jalur2Informasi lainStatusUnstaffedSejarahDibuka01 Agustus 1892 (1892-08-01)Sunting kotak info • L • BBantuan penggunaan templat ini Stasiun Yuni (由 仁 駅, Yuni-eki) adalah stasiun kereta api di Yuni , Distrik Yūbari, Hokkaidō, Jepang. Jalur Stasiun Yuni dilayani oleh Jalur Utama Muroran.&...

 

 烏克蘭總理Прем'єр-міністр України烏克蘭國徽現任杰尼斯·什米加尔自2020年3月4日任命者烏克蘭總統任期總統任命首任維托爾德·福金设立1991年11月后继职位無网站www.kmu.gov.ua/control/en/(英文) 乌克兰 乌克兰政府与政治系列条目 宪法 政府 总统 弗拉基米尔·泽连斯基 總統辦公室 国家安全与国防事务委员会 总统代表(英语:Representatives of the President of Ukraine) 总...

 

American reality cooking show Tournament of ChampionsPoster for Season 3Genre Reality Cooking Game show StarringGuy FieriCountry of originUnited StatesOriginal languageEnglishProductionExecutive producers Guy Fieri Brian Lando Francesco Giuseppe Pace Bryan Johnson Running time120 MinutesOriginal releaseNetworkFood Network Tournament of Champions is an American reality-based cooking television game show on Food Network hosted by Guy Fieri, with Justin Warner and Simon Majumdar as floor present...

  لمعانٍ أخرى، طالع ألما (توضيح). ألما   الاسم الرسمي (بالإنجليزية: Alma)‏    الإحداثيات 40°06′03″N 99°21′45″W / 40.100833333333°N 99.3625°W / 40.100833333333; -99.3625   [1] تقسيم إداري  البلد الولايات المتحدة[2][3]  التقسيم الأعلى مقاطعة هارلان  عاصمة لـ مقاطع�...

 

International non-governmental organization International Union of Geological SciencesLogo of IUGSAbbreviationIUGSFormation1961; 63 years ago (1961)TypeINGO, standards organizationHeadquartersFounded in Paris, France, secretariat in Beijing, ChinaRegion served WorldwidePresident (2020-2024):Prof. John Ludden (UK)Key peopleStanley Finney(Secretary General, (2020–2024))Hiroshi Kitazato(Treasurer)Parent organizationInternational Science Council (ISC)Websitehttps://www.iugs.or...

 

Australian rules football representative team Victoria Team informationNicknamesThe Big VThe VicsGoverning bodyAustralian Football LeagueVictorian Football LeagueHome stadiumMelbourne Cricket GroundFirst game Victoria 7–0 South Australia 1879 The Victoria Australian rules football team, known colloquially as the Big V, is the state representative side of Victoria, Australia, in the sport of Australian rules football. The Big V has a proud history, dominating the first 100 years of intercolo...

Australian newspaper The Toowoomba ChronicleTypeDaily newspaperFormatTabloidOwner(s)News Corp AustraliaEditorSteve EtwellNews editorWill HunterFounded1922LanguageEnglishHeadquartersToowoomba, Queensland, AustraliaLevel 1/5 Keefe StToowoomba QLD 4350Circulation22,808 Monday-Friday30,270 SaturdayWebsitethechronicle.com.au The Toowoomba Chronicle is a daily newspaper serving Toowoomba, the Lockyer Valley and Darling Downs regional areas in Queensland, Australia. As of 2016, the newspaper is owne...

 

Group of Eastern Iranic languages This article is about Scythian languages. For others, see Scythian (disambiguation). ScythianThe approximate distribution of Eastern Iranic languages and peoples in 100 BC appears in green.Native toSarmatia, Scythia, Sistan, Scythia Minor, AlaniaRegionCentral Asia, West Asia, Eastern EuropeEthnicityScythians, Sarmatians, and AlansEraClassical antiquity, late antiquity Middle Ages (Alanian) Modern era (Ossetian)Language familyIndo-European Indo-IranicIran...

 

祖羅斯一世的錢幣 祖羅斯一世(公正者),他是印度-希臘王國國王之一,統治時間有些歧異,學者Bopearachchi認定他統治時間大約在前130年-前120年間,是在米南德一世逝世以後。但後來兩枚祖羅斯一世的錢幣出土,顯示米南德一世曾把他的錢幣拿來造幣(overstruck)[1],因此祖羅斯一世應與米南德一世同期,且兩人是敵對關係。學者R.C. Senior修正他的統治時間約在前150年...

Édouard EstauniéÉdouard Estaunié en 1923.FonctionsPrésident de la Société des gens de lettres1926-1929Georges LecomtePierre BenoitFauteuil 24 de l'Académie française15 novembre 1923 - 2 avril 1942Alfred CapusLouis Pasteur Vallery-RadotBiographieNaissance 4 février 1862Dijon, FranceDécès 1er avril 1942 (à 80 ans)16e arrondissement de ParisNationalité françaiseFormation École polytechniqueTélécom ParisÉcole libre des sciences politiquesActivité Romancier,ingénieur...

 

Yoshito Ōkubo Yoshito Okubo selama Tamagawa Clasico - pertandingan antara FC Tokyo dan Kawasaki Frontale 2016Informasi pribadiNama lengkap Yoshito ŌkuboTanggal lahir 9 Juni 1982 (umur 42)Tempat lahir Fukuoka, JapanTinggi 5 ft 69 in (3,28 m)Posisi bermain Striker, Second strikerInformasi klubKlub saat ini Vissel KobeNomor 13Karier junior1998–2000 Kunimi High SchoolKarier senior*Tahun Tim Tampil (Gol)2001–2006 Cerezo Osaka 116 (57)2005–2006 →Mallorca (pinjam) 39 (...

 

Disambiguazione – Se stai cercando l'omonimo tipo di comandi nascosti in un programma informatico, vedi Easter egg. Due classiche uova pasquali decorate. Un uovo di Pasqua, chiamato anche uovo pasquale, è un uovo che viene decorato per la festa cristiana della Pasqua, che celebra la risurrezione di Gesù. Pertanto, le uova di Pasqua sono comuni durante il periodo pasquale. Sebbene le uova, in generale, fossero un simbolo tradizionale di fertilità e rinascita, nel cristianesimo, per la ce...

Ploceus cucullatus Cet article est une ébauche concernant les oiseaux. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations du projet ornithologie. Ploceus cucullatus Ploceus cucullatus nigriceps ♂Classification COI Règne Animalia Embranchement Chordata Sous-embr. Vertebrata Classe Aves Ordre Passeriformes Famille Ploceidae Genre Ploceus EspècePloceus cucullatus(Statius Müller, 1776) Statut de conservation UICN LC  : Préoccupation...

 

WWII-era fast battleship of the United States Navy For other ships with the same name, see USS Washington. Washington in September 1945 History United States NameWashington NamesakeWashington BuilderPhiladelphia Naval Shipyard Laid down14 June 1938 Launched1 June 1940 Commissioned15 May 1941 Decommissioned27 June 1947 Stricken1 June 1960 FateSold for scrap, 24 May 1961 General characteristics Class and typeNorth Carolina-class battleship Displacement Standard: 35,000 long tons (35,562 t)...