Dream Big on suomalaisenlaulajanIsac Elliotin 25. lokakuuta 2013 julkaistu single, joka sisältyy Elliotin marraskuussa julkaistavalle uudelle versiolle hänen esikoisalbumistaan. Kappaleen on tehnyt Joonas Angeria, Ole Hegle ja Torgeir Kristiansen.[2] Tuotannosta vastaa Elliotin esikoisalbuminkin tuottanut Angeria sekä norjalainen Waterfall.[1]
YleX-radiokanavan toimittaja Iida Korhonen on luonnehtinut kappaleen sanoituksen ”kannustavan tavoittelemaan unelmiaan antamatta kenenkään lannistaa itseään”.[3] Isac Elliot itse on puolestaan sanonut, että kappaleen tarina sai syntynsä ajatuksesta ”jos naapurit eivät naura sun unelmille ja haaveille, niin silloin ne eivät ole riittävän isot”.[4]
Kappaleen lyriikkavideo julkaistiin Elliotin Vevo-kanavalla singlen julkaisupäivänä 25. lokakuuta[5] ja Sami Joensuun ohjaama virallinen musiikkivideo 4. joulukuuta 2013.[6]