Don’t Cha on yhdysvaltalaisen tyttöbändiThe Pussycat Dollsin kappale bändin nimeä kantavalta debyyttialbumilta. Kappaleen sanoitti ja tuotti CeeLo Green ja sillä vierailee yhdysvaltalaisräppäri Busta Rhymes. Kappale sisältää samanlaisuuksia Sir Mix-a-Lotin kappaleen ”Swass” kanssa. ”Don’t Cha” kertoo tytöstä, joka kiusoittelee miestä siitä että hän on houkuttelevampi kuin miehen tyttöystävä.
Kappale sai pääosin positiivisia vastaanottoja musiikkikriitikoilta, jotka yllättyivät sen R&B-soinnuista sekä sen suuresta energiamäärästä. ”Don’t Cha” saavutti maailmanlaajuisesti suurta menestystä sijoittuen listan kärkeen yli viidessätoista eri valtiossa, mukaan lukien Australiassa, Kanadassa, Irlannissa, Uudessa-Seelannissa, Sveitsissä, Isossa-Britanniassa ja se saavutti Yhdysvalloissa Billboard Hot 100 -listan toisen sijan. ”Don’t Cha” on myynyt Yhdysvalloissa yli kolme miljoonaa[1] sekä maailmanlaajuisesti kuusi miljoonaa kopiota muodostuen yhdeksi kaikkien aikojen myydyimmistä kappaleista maailmanlaajuisesti.[2]
Kappaleeseen liittyvällä musiikkivideolla ryhmä tanssii eri sekvensseissä. Vuodesta 2005 lähtien ”Don’t Cha” on ollut osana bändin keulahahmon, Nicole Scherzingerin live-esityksiä ja konserttikiertueita. Muut artistit ovat coveroineet kappaleen ja sitä on käytetty lukuisissa televisio-ohjelmissa ja muussa mediassa. Siitä tuli tyttöbändin uran parhaiten myynyt single.