Dominik Raschner (s. 23. elokuuta 1994) on itävaltalainen alppihiihtäjä.[1]
Raschner saavutti Courchevelin / Méribelin MM-kilpailuissa 2023 hopeaa parisuurpujottelussa ja sijoittui neljänneksi joukkuekilpailussa.[1]
Raschner kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Madonna di Campiglion pujottelussa joulukuussa 2015. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti oltuaan 28:s Beaver Creekin suurpujottelussa joulukuussa 2019. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan yhdeksäs Lech/Zûrsin parisuurpujottelussa marraskuussa 2020. Ensimmäisen maailmancupin palkintosijansa hän saavutti oltuaan toinen niin ikään Lech/Zûrsin parisuurpujottelussa marraskuussa 2021. Hän oli kolmas Adelbodenin pujottelussa tammikuussa 2024.[1]
Raschner on voittanut kolme Eurooppa-cupin osakilpailua. Hän sijoittui Eurooppa-cupin kokonaiskilpailussa toiseksi kaudella 2017–2018 ja kolmanneksi kaudella 2020–2021, ja voitti kummallakin kaudella suurpujottelucupin.[1]
Lähteet