Acheson oli ensimmäisessä maailmansodassa mukana Yhdysvaltain laivaston vänrikkinä. Hän suoritti lakitieteen loppututkinnon vuonna 1918.[1] Acheson toimi opiskeluaikoinaan 1919–1921 Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarin Louis Brandeisin sihteerinä. Vuonna 1933 hän toimi kansainvälisten lakiasioiden parissa lakitoimistossa Washingtonissa, kun Truman kutsui hänet alivaltiosihteeriksi rahaministeriöön, vaikka hänellä ei ollut kokemusta raha-asioista. Hän erosi kuitenkin pian erimielisyyksien vuoksi, mutta vuonna 1941 valittiin ulkoministeriöön. Apulaisulkoministeriksi hänet nimitettiin 1945 ja ulkoministeriksi 1949.[2]
Acheson neuvotteli toukokuussa 1950 eurooppalaisten ulkoministerien kanssa. Hän saapuui 7. toukokuuta Pariisiin ja neuvotteli Ranskan ulkoministeri Robert Schumanin kanssa. Seuraavana päivänä hän ilmoitti, että Yhdysvallat tukee Ranskaa Indokiinan sodassa. 9. toukokuuta Acheson neuvotteli LontoossaErnest Bevinin kanssa ja 11.–13. toukokuuta Schumanin ja Bevinin kanssa Lontoon ulkoministerikonferenssissa.[3]
Lähteet
↑Blomstedt, Yrjö: ”Kuka kukin on suurpolitiikassa”, Mitä Missä Milloin 1951, s. 92. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
↑Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 8. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
↑Simonen, Salama: Mitä Missä Milloin 1951, s. 20. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.