David Gulpilil Ridjimiraril Dalaithngu (1. heinäkuuta 1953 Arnheminmaa, Pohjoisterritorio – 29. marraskuuta 2021[1]), usein kirjoitetaan myös Gulpilil,[2] oli australialainen tanssija ja näyttelijä, jonka syntyperä on Australian alkuperäiskansoihin kuuluvassa yolngu -heimossa.[3] Hän on tehnyt kansainvälistäkin mainetta saaneissa elokuvissa aboriginaalimiesten rooleja.[2]
Lapsuus ja nuoruus
Kun David Gulpilil nuorena poikana saapui Maningriden lähetyskouluun Itä-Arnheminmaalla, Australiassa hän oli jo kokenut metsästäjä, jäljittäjä ja seremoniatanssija. Toisin kuin muut saman ikäluokan alkuperäisväestöstä hän vietti lapsuutensa pensaikossa (engl. in the bush) valtaväestön vaikutusten ulkopuolella, jossa hän sai perinteisen kasvatuksen perheeltään.[3]
Henkilökohtainen elämä
Gulpilililla on ollut usein vaikeuksia alkoholin ja huumeiden kanssa, ja hän on taistellut alkoholiongelmansa kanssa pitkään, ja hän on ollut ajoittain asunnottomanakin.[4] Hän on myös joutunut usein oikeuteen alkoholin vuoksi,[5][6] jopa vankilaan.[7] Ohjaaja Rolf de Heer on tukenut ystäväänsä ja näyttelijäänsä hänen raitistumisyrityksissään.[4] Charlie's Country elokuvan jälkeen hän oli ollut, vuonna 2016, raittiina ainakin kaksi vuotta.[8]
Näyttelijän ura
Gulpilil aloitti näyttelijän uransa seitsemäntoistavuotiaana, vuonna 1971, Nicolas Roegin ohjaamassa elokuvassa Erämaan vangit. Hänen suorituksensa roolissa oli niin vahva että se määritteli uudestaan käsityksiä aboriginaaleista. Hänestä avasi tietä aboriginaaleille useissa elokuvissa kuten Myrskyn poika jonka ohjasi Henri Safran vuonna 1976, Peter Weirin ohjaama Viimeinen aalto vuonna 1977, Peter Faimanin ohjaama Crocodile Dundee vuonna 1986 ja Wim Wendersin ohjaama Maailman ääriin vuonna 1991, toivat aboriginaalit mukaan elokuvarooleihin.[2]
Myöhemmin hän oli mukana useissa elokuvissa jotka saivat hyvän vastaanoton, kuten Philip Noyce ohjaama Rabbit-Proof Fence vuonna 2002, sekä Rolf de Heerin ohjaama elokuva The Tracker, vuonna 2002, josta Gulpilil sai parhaan miespääosan AACTA-palkinnon.[2] Vuonna 2006 Gulpililla oli rooli Rolf de Heer ohjaamassa draamadokumentissa Ten Canoes. Gulpilil näytteli myös Baz Luhrmannin vuoden 2008 suurelokuvassa Australia. [2][4]
Hän oli pääosassa myös Rolf de Heerin elokuvassa Charlie's Country, vuonna 2013.[2] Hän voitti roolistaan parhaan näyttelijän palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2014.[9][10]
Elokuvat
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Tieteilijät | |
---|
Taiteenala | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|