Daul Kim (kor. 김다울, Gim Da-ul; 31. toukokuuta 1989 Soul, Etelä-Korea – 19. marraskuuta 2009 Pariisi, Ranska) oli eteläkorealainen malli ja taidemaalari. Hän teki kansainvälisen catwalk-debyyttinsä Pariisin muotiviikoilla 2007. Hänet nähtiin muun muassa Harper’s Bazaar -lehden kannessa, brittiläisessä Voguessa ja i-D:ssä. Hän oli Anan-lehden vuoden malli 2008.
Daul Kim piti Soulissa oman taidenäyttelynsä 10. elokuuta 2007.[1] Hän teki itsemurhan hirttäytymällä asunnossaan Pariisissa 19. marraskuuta vuonna 2009. Tekoa ennen hän oli kirjoittanut blogiinsa tekstin otsikolla ”Say hi to forever” (”sano hei ikuisuudelle”). Blogissaan hän oli jo pitkään kirjoittanut masennuksestaan.[2]
Lähteet
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|