Daniel Peter "Danny" Masterson (s. 13. maaliskuuta 1976 Long Island, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka nousi maineeseen Steven Hyden roolillaan televisiosarjassa 70's Show. Masterson aloitti näyttelemisen jo 5-vuotiaana mainoksissa. Masterson tähditti myös tv-sarjaa Miesten juttuja ('Men at work') sekä oli mukana lukuisissa muiden tv-sarjojen jaksoissa.
Hän on naimisissa malli-näyttelijätär Bijou Phillipsin kanssa. Syksyllä 2023 Phillips kertoi hakevansa eroa Mastersonin raiskaustuomioiden jälkeen. [1]
Masterson on Skientologia-kirkon jäsen.
Muun muassa tv-sarjassa Veljemme on nero esiintynyt näyttelijä Christopher Masterson on Danny Mastersonin nuorempi veli.
Kuten Christopher myös Danny Masterson on esiintynyt elokuvissa, esimerkiksi Troijan sodassa (1997) ja elokuvassa Yes Man (2008).
Seksuaalirikokset
Masterson tuomittiin toukokuussa 2023 kahden naisen raiskauksesta vuosien 2001 ja 2003 välisenä aikana hänen kotonaan Hollywoodissa Los Angelesissa. Masterson huumasi naiset ennen raiskauksia. Syyskuussa valamiehistö päätti tuomion pituudeksi 30 vuotta vankeutta.[2]
Elokuvia
Liikemies
Masterson on osaomistajana 11 ravintolassa, ja toimii myös pokerinpeluun piirissä, ja on Card Player-lehden (suom. "kortinpelaaja") rahoittaja-sijoittaja, yhdessä 70's show’n Laura Preponin ja veljensä Christopherin kanssa.
DJ
Masterson toimii myös sivutöinä DJ:nä yökerhoissa ja radiossa, taiteilijaniminään 'DJ Mom Jeans', 'DJ Donkey Punch' tai 'Daniel P.', ja on mm. esiintynyt Lollapalooza-festareilla vuosina 2008, 2009 ja 2010.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|