Ida Dagmar Karpio, o.s. Aalto (12. maaliskuuta 1885 Helsinki – 26. joulukuuta 1960 Helsinki) oli suomalainen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja raittius-, naisasia- ja sosiaalijärjestöjen aktiivi.[1][2]
Henkilöhistoria
Karpion vanhemmat olivat kauppias Johan Aalto ja Margareta Kokkonen ja puoliso vuodesta 1913 sosiaalineuvos Vihtori Karpio. Dagmar Karpio kävi kauppaopiston 1913 ja oli Suomen opiskelevan nuorison raittiusliiton toimistonhoitaja 1907–1913, Vähävaraisten keuhkotautisten avustamisyhdistyksen sihteerin apulainen 1908–1913 ja kanslisti 1913–1930 ja Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistyksen kanslisti ja rahastonhoitaja 1930–1947.[1][2]
Karpio oli myös Suomen naisten kansallisliiton siveellisyyskomitean sihteeri 1916–1935, Pohjoismaisen naisten raittius- ja kulttuuriliiton johtokunnan jäsen vuodesta 1927 ja puheenjohtaja 1928–1934, Naisten raittiuskeskuksen johtokunnan jäsen 1921–1929 ja puheenjohtaja 1929–1953, Suomalaisen naisliiton keskushallituksen jäsen 1936–1960, Suomen naisjärjestöjen keskusliiton johtokunnan jäsen 1948–1950 ja liiton naisedustuskomitean puheenjohtaja 1948–1950 sekä Naisten Äänen toimituskunnan jäsen 1938–1960.[1][2]
Julkaisuja
- Naisten raittiustoiminnan suuntaviivoja: naisten raittiuskokouksessa 17.2. 1923 esitetty alustus, 1923, Helsinki: Naisten raittiuskeskus (12 s.)
- En återblick på Sedlighetskommitténs i Finlands kvinnors nationalförbund verksamhet, 1923, Helsinki (8 s.)
- Naispoliisikysymys meillä ja muualla, 1928, toim. Dagrmar Karpio, Eine Salonen ja Tilma Hainari, Helsinki: Suomen naisten kansallisliiton siveellisyyskomitea (102 s.)
- Naisten raittiusviesti: 1921–1936: naisten raittiuskeskuksen 15-vuotisjulkaisu, 1936, toim. Dagmar Karpio ja Alli Aro, Helsinki: Naisten raittiuskeskus (46 s.)
- Miten lisättäisiin naisten harrastusta vaaleihin?, 1939, Helsinki: Suomen naisten kansallisliitto, julkaisussa Naisasia (8 s.)
- Valistuksesta vakaumukseen, 1947, Helsinki: Naisten raittiuskeskus (6 s.)
Lähteet