Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: elokuvat vuoden 2011 jälkeen puuttuu
DC Comics, Warner Home Video, Warner Bros. Animation ja Emmy-palkittu tuottaja/animaattori Bruce Timm aloittivat tuotannon heinäkuussa 2006. Projektin ideana on luoda DC Comicsin sarjakuvien pohjalta animaatioelokuvia, joissa on mukana ylistettyjä sarjakuvien tekijöitä, käsikirjoittajia ja animaattoreita, sekä tunnettuja ja palkittuja näyttelijöitä. Warner Home Video toimii maailmanlaajuisena levittäjänä ja tarkoituksena on julkaista vähintään kaksi elokuvaa vuodessa.
Ensimmäinen elokuva Superman: Doomsday julkaistiin 21. syyskuuta 2007 ja se perustui löyhästi vuosien 1992-1993 julkaistuun Death of Superman -sarjakuvatrilogiaan. Sen pääosissa ääninäyttelivät Adam Baldwin (Teräsmies), Anne Heche (Lois Lane) ja James Marsters (Lex Luthor). Elokuva sai enimmäkseen positiivista palautetta erityisesti taiteellisuudesta ja teknisestä puolesta, mutta elokuvan kesto oli juoneen nähden liian lyhyt. Doomsday palkittiin Golden Reelilla vuonna 2008 parhaasta musiikista suoraan DVD:lle julkaisun kategoriassa.[1]
Oikeuden Puolustajat: Uusi rintama oli toinen julkaistu elokuva, joka perustui Darwyn Cooken tekemään kuusiosaiseen DC: The New Frontier -lyhytsarjakuvasarjaan. 26. helmikuuta 2008 julkaistu elokuva oli edellisen elokuvan tavoin käyttänyt pääosassa tunnettuja näyttelijöitä, kuten David Boreanaz (Hal Jordan/Vihreä Lyhty), Miguel Ferrer (Metsästäjä Marsista), Kyle MacLachlan (Teräsmies), Lucy Lawless (Ihmenainen), Neil Patrick Harris (Salama) ja Jeremy Sisto (Batman). Edellisen elokuvan tavoin se sai enimmäkseen positiivista palautetta ja joidenkin tahojen puolesta pidettiin hieman parempana elokuvana mitä edellinen Superman: Doomsday. Oikeuden Puolustajat: Uusi rintama ei kuitenkaan menestynyt palkintojen suhteen, mutta se sai kolme ehdokkuutta. Vuonna 2008 se huomioitiin Emmylla erinomaisena animaatio-ohjelmana. Vuotta myöhemmin Annie-gaalassa se oli ehdolla parhaaksi suoraan videolle julkaisuksi, sekä Golden Reel -gaalassa parhaasta musiikista suoraan videolle julkaisussa.
Kolmas elokuva poikkesi edellisistä sen perustuessa Batman Begins ja Yön ritari -elokuvien välisiin tapahtumiin. Elokuva julkaistiin 8. heinäkuuta 2008 ja se oli myös poikkeuksellisesti tehty japanilaisen animen tyyliin. Se koostui kuudesta eri lyhytanimaatiosta, jotka muodostivat elokuvan kokonaisuuden. Lisäksi jokaisessa lyhytanimaatiossa käytettiin erilaista animointityyliä. Elokuvan vastaavan tuottajan Bruce Timmin mukaan tarkoitus ei ollut pelkästään hakea uudenlaista ulkonäköä Batmanille vaan myös kuvata Gotham Citya kokonaisuutena. Japanilaisen Studio 4°C -animointistudion myötä se kyettiin toteuttamaan. Tuotannossa olivat mukana muun muassa käsikirjoittajina Brian Azzarello, David S. Goyer ja Greg Rucka. Äänirooleissa puolestaan kuultiin jo yli kymmenen vuotta Batmanin äänenä toiminut Kevin Conroy, sekä Screen Actors Guild Awardsilla palkittu Gary Dourdan (Crispus Allen), David McCallum (Alfred), Ana Ortiz (Anna Ramirez) ja Parminder Nagra (Cassandra). Arvosteluissa se sai kohtuullista palautetta, erityisesti visuaalinen toteutus sai paljon positiivista palautetta, mutta lyhytanimaatioiden juonet yhdistettynä keskenään eivät saaneet suurta arvostusta. Palkintojen suhteen se sai pelkästään ehdokkuuksia. Edellisten elokuvien tavoin se oli ehdolla parhaasta musiikista Golden Reel -gaalassa, jonka se myös voitti.[2] Lisäksi se oli ehdolla vuoden 2009 Annie-gaalassa parhaana suoraan videolle julkaisuna ja elokuvasävellyksestä.
Ihmenaiseen perustuvassa elokuvassa keskityttiin pääosin kertomaan hahmon synnyintarina, sekä miten hahmosta tuli huomattava supersankaritar. Se perustui löyhästi 1980-luvun lopun George Pérezin tekemään Gods and Mortals sarjakuvaan. Elokuva esitettiin jo helmikuussa Wondercon ’09:ssä, mutta varsinainen julkaisupäivä oli 3. maaliskuuta 2009, jonka jälkeen se on saanut positiivista palautetta kokonaisuutena. Käsikirjoituksesta vastasi Michael Jelenic, joka sitä ennen kirjoitti elokuvan tarinan yhdessä 2000-luvulla Ihmenaisen sarjakuvia käsikirjoittaneen Gail Simonen kanssa. Elokuvan ohjasi Lauren Montgomery, joka ohjasi ensimmäisen elokuvan Superman: Doomsdayn yhdessä Brandon Viettin ja Bruce Timmin kanssa. Äänirooleissa toimivat tällä kertaa Keri Russell (Ihmenainen), Nathan Fillion (Steve Trevor), Alfred Molina (Ares), Rosario Dawson (Artemis), Virginia Madsen (Hippolyta) ja Oliver Platt (Hades).
Viidentenä julkaisuna on Vihreään Lyhtyyn ja erityisesti Hal Jordaniin perustuva elokuva, joka julkaistiin 28. heinäkuuta 2009. Elokuvan ohjaaja Lauren Montgomery kertoi virallisen sivuston haastattelussa juonen olevan eräänlainen Training Day -elokuvan tyylinen, jossa kokenut Vihreä Lyhty Sinestro saa parikseen nuoren Hal Jordanin. Vielä kokematon Jordan huomaa veteraanin olevan erään Vihreitä Lyhtyjä vastaan olevan salaliiton johtaja. Äänirooleissa kuullaan Christopher Meloni (Hal Jordan), Victor Garber (Sinestro), Michael Madsen (Kilowog) ja Tricia Helfer (Boodikka). Käsikirjoituksesta vastaa Alan Burnett, joka oli aikaisemmin käsikirjoittamassa Batman: Gothamin ritari elokuvaa.
Elokuva ei saavuttanut tarvittavaa kaupallista menestystä, jonka myötä sen suunnitteilla ollut jatko-osa peruttiin. Elokuva sai kuitenkin yhden ehdokkuuden vuonna 2010 Annien kategoriassa ”Paras suoraan videolle julkaisu”.[3]
Viralliseksi nimeksi annettu Superman/Batman: Public Enemies -elokuva oli aluksi huhuttu perustuvan samannimiseen Superman/Batman -sarjakuvaan ja erityisesti Jeph Loebin käsikirjoittamiin tarinoihin.[4] Sitä se myös oli ja elokuvan juoni keskittyi pääpiirteisesti Superman/Batman sarjakuvan kuuteen ensimmäiseen numeroon, jossa Teräsmies ja Batman joutuvat tekemään yhteistyötä, kun Yhdysvaltain presidentti Lex Luthor käyttää hyväkseen tulevan kryptoniitti-asteroidin lähestymisen maaplaneetalle lavastaakseen Teräsmiehen syylliseksi ja julistaa miljardin dollarin löytöpalkkion Teräsmiehestä ja hänen ”apulaisestaan” Batmanista. Tämän myötä supersankarit ja superrikolliset ryhtyvät jahtaamaan kaksikkoa, joiden täytyy tehdä yhteistyötä ja hakea lisäapua pysäyttääkseen asteroidin, sekä paljastaa Luthorin salajuonen valloittaa enemmän kuin Pohjois-Amerikan.[5] Elokuva julkaistiin 29. syyskuuta 2009 ja se herätti huomiota ääniroolien valinnoillaan, kun 1990-luvulla Batmanin ja Teräsmiehen omissa animaatiosarjoissa ääninäyttelleet Kevin Conroy, Tim Daly, sekä Lex Luthorin roolissa tuolloin toiminut Clancy Brown uusivat tutut roolinsa. Mukaan oli otettu edellisten elokuvien tavoin tunnettuja näyttelijöitä, kuten Täydellisistä naisista tuttu Ricardo Antonio Chavira, Smallvillessa näytellyt Allison Mack, sekä CCH Pounder ja LeVar Burton. Elokuvan ohjasi Sam Liu ja käsikirjoitti Stan Berkowitz.
Superman/Batman: Public Enemies DVD:n takakannessa oli maininta tulevasta elokuvasta Justice League: Crisis on Two Earths. Elokuva on ilmestymässä 23. helmikuuta 2010. Tarina pohjautuu perutun Justice League: Worlds Collide elokuvaprojektiin, jonka käsikirjoituksesta vastasi Dwayne McDuffie. Elokuvan tuottajat pyysivät häntä muokkaamaan vanhaa käsikirjoitusta uuteen muotoon, jossa on myös viittauksia Grant Morrisonin tekemään JLA: Earth 2 -sarjakuvaan.
Warner Bros. ilmoitti elokuussa Batman: Gothamin ritari -elokuvan jälkeen aikovansa tuottaa lisää Batmaniin liittyviä elokuvia.[4] Sittemmin vuoden 2009 lopulla Crisis on Two Earths DVD julkaisun yhteydessä ilmoitettiin Batman: Under the Hood olevan Warnerin seuraava projekti, jonka käsikirjoittaa Judd Winick.[7]
Myöhemmin helmikuussa 2010 Warner Home Video teki virallisen julkistuksen, jossa se kertoi elokuvan Batman: Under the Red Hood perustuvan vuosina 2004–2005 Judd Winickin käsikirjoittamaan samannimiseen sarjakuvatarinaan. Elokuvan ohjaa Brandon Vietti, joka oli aikaisemmin ohjaamassa DC-universumin elokuvasarjan ensimmäistä elokuvaa Superman: Doomsday. Pääosissa kuullaan Bruce Greenwood (Batman), Jensen Ackles (Punahuppu), Neil Patrick Harris (Nightwing), John DiMaggio (Jokeri) ja Jason Isaacs (Ra's al Ghul).[8]
Superman/Batman: Public Enemies -DVD:n korkean myynnin myötä Warner Bros. julkisti heti lokakuussa tuottavansa sille jatko-osan.[9] Myöhemmin toukokuussa 2010 elokuvan nimeksi julkistettiin Superman/Batman: Apocalypse, joka perustuu edellisen elokuvan tavoin Jeff Loebin tekemään Superman/Batman -sarjakuvaan. Juoni perustuu ”The Supergirl from Krypton” -tarinaan. Elokuva julkaistiin 28. syyskuuta 2010.
Heinäkuussa 2010 San Diego Comic-Con Internationalissa julkistettiin seuraavan elokuvan pohjautuvan Grant Morrisonin tekemään 12-osaiseen All-Star Superman -sarjakuvaan, joka julkaistiin vuosina 2005–2008.[11] Elokuvan käsikirjoituksesta vastasi Dwayne McDuffie, joka jäi myös hänen toiseksi viimeiseksi käsikirjoitukseksi kuoltuaan päivää ennen ensi-iltaa. Elokuva ilmestyi 22. helmikuuta 2011.[12] 21. syyskuussa 2010 elokuvan pääesittäjät julkistettiin, jossa James Denton toimii Teräsmiehenä, Christina Hendricks Lois Lanena, Anthony LaPaglia Lex Luthorina ja Edward Asner Perry Whitea.[13]
WonderCon tapahtumassa maaliskuun lopulla 2011 Bruce Timm julkisti vuoden 2012 ensimmäisen elokuvan olevan Justice League: Doom. Elokuvan nimi saattaa muuttua ajan kuluessa, mutta alustavasti elokuva on tarkoitus julkaista kyseisellä nimellä. Se tulee perustumaan vuoden 2000 JLA: Tower of Babel tarinaan, jossa Batmanin keräämät tiedot Oikeuden Puolustajien supersankareiden vahvuuksista ja heikkousista joutuvat Ra’s Al Ghulin käsiin. Al Ghul käyttää tietoja hyväkseen tuhotakseen koko supersankariryhmän. Käsikirjoituksesta vastaa Dwayne McDuffie, joka ehti kirjoittaa elokuvan käsikirjoituksen ennen kuolemaansa.[20]Batman: Year One -elokuvan bonusmateriaalissa esiteltiin elokuvan aihetta. Ääniohjaaja Romano kertoi roolittaneen aiemmin Justice League -animaatiossa ääninäytelleet näyttelijät tuttuihin rooleihinsa, kuten Kevin Conroy (Batman), Susan Eisenberg (Ihmenainen), Carl Lumbly (Metsästäjä marsista) ja Michael Rosenbaum (Salama). Lisäksi Tim Daly otettiin mukaan vuoden 1996 Teräsmiehen animaatiosarjasta Teräsmiehen rooliin ja Nathan Fillion Vihreän Lyhdyn rooliin.lähde?
22. heinäkuuta 2011 Comic-Conin tapahtumassa Bruce Timm julkisti vuoden 2012 elokuvat, joista toinen oli Superman vs. The Elite.[21] Myöhemmin helmikuussa 2012 George Newbern julkistettiin toimivan Teräsmiehen roolissa, jonka roolissa hän on ollut aikaisemmin muun muassa Justice League -animaatiosarjassa, sekä lyhytelokuvassa Superman/Shazam! – Return of Black Adam. Lisäksi Lois Lanen rooliin valittiin NCIS Rikostutkijat -televisiosarjassa näytellyt Pauley Perrette. Elokuvan tarina pohjautuu Joe Kellyn käsikirjoittamaan tarinaan ”What’s So Funny About Truth, Justice and the American Way”, jossa Teräsmies taistelee armotonta ja supervoimia omaavaa ryhmää vastaan nimeltä The Elite.[22] Maaliskuussa 2012 WonderConissa Warner Home Videon edustajat julkistivat elokuvan DVD julkaisemisajankohdaksi 12. kesäkuuta 2012. Myös elokuvan ohjaajaksi paljastettiin Michael Chang, joka on aikaisemmin ohjannut muun muassa elokuvan Teen Titans: Trouble in Tokyo, sekä animaatiosarjoja kuten Teen Titans ja Young Justice. Käsikirjoituksesta vastaa Joe Kelly, joka myös teki alkuperäisen sarjakuvan, johon elokuva perustuu.[23]
DC Showcase
DC Showcase keskittyy lyhytelokuviin, joissa keskitytään DC Comicsin hahmoihin, jotka eivät välttämättä saisi pitkää nimielokuvaa. Kaikki lyhytelokuvat julkaistaan DC-universumi – alkuperäisen animaatioelokuvan DVD:n bonusmateriaalina. Useimmiten elokuva kestää noin kymmenen minuuttia. Superman/Shazam! – Return of Black Adam -lyhytelokuvan jälkeen Warner Bros. päätti olla tuottamatta yhtä aktiivisesti lyhytanimaatioita huonon myynnin vuoksi.lähde?
Tuotantoryhmällä on ollut suunnitteilla Vihreästä Nuolesta kertova elokuva, jonka tarinan on käsikirjoittanut Tab Murphy.[24] Kesäkuussa 2010 Warner Bros. julkisti projektin olevan lyhytelokuva, jonka nimiroolissa olisi Neal McDonough. Elokuva julkaistaan 28. syyskuuta 2010 Superman/Batman: Apocalypsen DVD:n bonusmateriaalina.lähde?
San Diegossa pidetyn Comic-Conin mukaan tuottajat ilmoittivat Superman/Shazam! – Return of Black Adamin olevan neljäs lyhytelokuva, joka olisi normaalia pidempi lyhytelokuva ja kestäisi noin 22 minuuttia.[25] Elokuvan äänirooleissa kuullaan Justice League Unlimitedissakin ääninäytelleet George Newbern (Teräsmies) ja Jerry O’Connell (Kapteeni Marvel). Lisäksi mukana ovat myös Arnold Vosloo (Musta Adam) ja James Garner (Shazam).[26] Elokuva julkaistaan 9. marraskuuta 2010 DC Showcase Original Shorts Collection DVD:lle, johon on koottu kolme edellistä lyhytelokuvaa.lähde?
Vastaava tuottaja Bruce Timm kertoi helmikuussa 2011 Kissanaisen saavan oman lyhytelokuvansa Batman: Year One -elokuvan julkaisun yhteydessä.[27] Nimiroolissa oli Eliza Dushku.lähde?
Peruutetut elokuvat
Teen Titans: The Judas Contract
George Pérezin ja Marv Wolfmanin 1980-luvun Teinititaanit-sarjakuviin perustuvan elokuvan oli tarkoitus alun perin olla kolmas tuotanto DC:n projektissa. Käsikirjoittaja Marv Wolfmanin mukaan elokuvan tuotanto jäi kesken, koska Warner Home Video epäili ettei elokuva saisi tarpeeksi kiinnostusta, jotta siitä tulisi kaupallisesti kannattava julkaisu.[28] Sittemmin elokuva oli siirretty ilmestymään vuodelle 2010 mikäli tuotannon jatkaminen olisi onnistunut. Huhtikuussa 2010 vastaava tuottaja Bruce Timm kertoi elokuvan tuotannon keskeytyneen.[29]
Juoni olisi perustunut George Pérezin ja Marv Wolfmanin 1980-luvulla tekemään samannimiseen sarjakuvatarinaan Teen Titans: The Judas Contract. Tarinassa Deathstroke palkkaa psykopaattisen supervoimilla varustetun teini-ikäisen tytön nimeltä Terra, jonka hän lähettää vakoilemaan Teinititaaneja saadakseen selville heidän salaiset henkilöllisyydet.lähde?
Muut
Elokuvista Wonder Woman ja Green Lantern: First Flight oli tarkoitus tuottaa jatko-osat, mutta niiden hidas myynti ei ollut Warner Bros. yhtiön mieleen, jonka vuoksi tuotantoryhmä joutui keskeyttämään projektit. Vastaavan tuottajan Timmin mukaan mikäli Wonder Woman olisi menestynyt paremmin he olisivat tuottaneet jatko-osan lisäksi Batgirlistä elokuvan Batgirl: Year One.lähde?