Culture in Mind: Cognition, Culture and the Problem of Meaning

Culture in Mind: Cognition, Culture, and the Problem of Meaning on yhdysvaltalaisen antropologin Bradd Shoren kirjoittama kirja vuodelta 1996. Siinä hän yhdistää kognitiivisen psykologian ja antropologian. Kirjassa käsitellään muun muassa psyykkisen yhteneväisyyden ongelmaa, kulttuurin vaikutusta ihmisen hermoston kehityksessä ja kulttuurisia ja henkilökohtaisia mentaalisia malleja. Kirja jakaantuu kuuteen osaan ja neljääntoista lukuun. Bradd Shore on toiminut johtajana Emory Center for Myth and Ritual in American Life:ssa.

I: The Problem of Culture in Mind

Ensimmäisessä osassa käsitellään antropologian alkuajoista asti esiintynyttä dilemmaa psyykkisestä yhteneväisyydestä. Antropologit ovat yleensä puolustaneet näkemystä, että ihmiset eroavat kulttuurien välillä toisistaan, mutta silti ovat uskoneet, että ihmisten psyyke on kaikkialla samanlainen. Tämä näkemys on kuitenkin virheellinen, sillä kulttuuri vaikuttaa myös ihmisen psyykeen.

Kulttuuriin lähestytään erilaisten mallien kautta. Esimerkkejä malleista ovat kulttuuriset, henkilökohtaiset ja institutionaaliset mallit. Lähellä toisiaan olevat mallit muodostavat kokonaisuuksia, perustavia skeemoja. Yhden mallin alaisuudessa saattaa olla myös useita muita skeemoja. Myös perustavat skeemat saattavat olla osa jotain toista perustavaa skeemaa.

II: The Cognitive Landscape of Modernity

Ensimmäinen puolisko toisesta osasta käsitellään amerikkalaisen baseballin kulttuurista merkitystä ja millaisia malleja siinä esiintyy. Baseball rikkoo perinteisiä urheilumalleja. Siinä ei esimerkiksi ole ennalta määrättyä peliaikaa. Peliin liittyy myös omia malleja ja sääntöjä.

Baseball nähdään nuorten poikien pelinä. Vaikka pelaajat olisivat täysi-ikäisiä, heitä kutsutaan pelikentällä pojiksi. Kentällä juokseminen nähdään rohkeana vieraalla maalla liikkumisena, se rinnastetaankin Australian aboriginaalien walkabout-rituaaliin.

Baseball-slangia käytetään myös paljon deittailukielessä.

Toinen puolisko toisesta osasta käsittelee modulaarisia malleja (tai modernin mallia). Modernilla tarkoitetaan kykyä purkaa eri kokonaisuudet osiin ja yhdistää ne uudeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Esimerkiksi sängyn ja sohvan yhdistäminen on laveri. Kauppoja yhdistämällä saadaan kauppakeskus.

Moderni ilmaisu tarkoittaa taas kielen modernia muutosta. Siinä termit yleensä yksinkertaistuvat. Modernia ilmaisua esiintyy esimerkiksi virtuaalimaailmassa ja teknologiassa.

III: Rethinking ”Primitive Classification”

Kolmannessa osassa nostetaan esiin, että monet toteemeihin liittyvät käsitykset ja teoriat ovat virheellisiä tai vääristyneitä ja ne eivät välttämättä tuo esiin totemismin oikeaa merkitystä. Esimerkkien avulla pyritäänkin tuomaan esiin perinteisen totemismi-käsityksen ongelmia ja antamaan tilalle vaihtoehtoisia tapoja tulkita niitä. Esimerkkinä käytetään pohjoisamerikkalaisen Kwakiutl-heimon totemismia.

IV: Dreamtime Learning

Tässä osassa tuodaan esiin se, kuinka kulttuuri vaikuttaa yksilöön ja yksilö voi vaikuttaa kulttuuriin. Sisältä ulos on yksilön mielen vaikutusta maailmaan. Esimerkiksi kaikki innovaatiot ovat jonkun ihmisen mielen tuotetta ja ne ovat yksi keino vaikuttaa kulttuuriin. Tietoa voidaan myös luoda. Myös erilaiset narratiivit vaikuttavat kulttuuriin. Esiin nostetaan Wawilak-siskosten narratiivi.

Ulkoa sisälle taas on kulttuurin vaikutusta ihmisiin. Erilaiset julkiset mallit, kuten sosialisaatio vaikuttavat yksilöön. Sosialisaatio jaetaan kahteen eri asteeseen. Ensimmäisessä asteessa opitaan esimerkiksi erilaiset tavat, kuten esimerkiksi kieli, kulttuurille ominainen kehonkieli, syömistavat, hygieniatottumukset. Toinen aste vastaa koulutusta.

V: The Problem of Multiple Models

Tässä osassa käsitellään Samoan erilaisia spatiaalisia malleja ja malleja, jotka liittyvät niihin. Samoan kylässä mallit vaihtuvat eri osissa kylää. Kylän keskustassa sijaitsevat päälliköiden majapaikat. Tälla alueella esimerkiksi puhetavan tulee olla formaalimpaa ja säännöt ovat tiukempia. Mitä kauemmas kylän keskustasta edetään, puhetavat muuttuvat intiimimmäksi ja säännöt eivät ole niin tiukkoja. Kun mennään kylä ulkopuolelle, joistain kielletyistä asioista tulee sallittuja. Esimerkiksi esiaviollinen seksi on kylän voi olla kylän ulkopuolella sallittua, mutta kiellettyä kylässä.

Esiin nostetaan myös seikka, että mallit voivat joskus joutua konflikteihin keskenään. Yksi esimerkki Samoalta oli, että toisen kylä päällikkö surmasi toisen päällikön. Tilanteessa pyrittiin välttämään suurempaa konfliktia, joten surmatun päällikön pojan luokse meni pastori, joka yritti vakuuttaa formaalissa puheessaan, ettei kosto ole oikea ratkaisu vaan pojan tulisi antaa asian olla. Saarnansa jälkeen pastori kuitenkin sanoi pojalle "ettei tämä ole isänsä poika jos tämä ei kosta". Kyseessä oli siis kahden eri mallin törmäys.

VI: Culture in Mind

Viimeinen osa pitkälti vetää edellä mainitut osat kokonaisuudeksi ja muodostaa teorian.

Lähteet

  • Shore, Bradd: Culture in Mind: Cognition, Culture and the Problem of Meaning. New York: Oxford University Press, 1996.

Read other articles:

SMA Negeri 1 PurwakartaLogo SMA Negeri 1 PurwakartaInformasiDidirikan1957JenisNegeriAkreditasiA[1]Nomor Statistik Sekolah301022001001Nomor Pokok Sekolah Nasional20217357Kepala SekolahDra. Hj Titin Kuraesin, M.Pd.KomiteDrs. Alit SukandiProgram jurusanIPA dan IPSRentang kelasX IPA, X IPS, XI IPA, XI IPS, XII IPA, XII IPSKurikulumKurikulum 2013 dan Kurikulum MerdekaStatusSMA RujukanAlamatLokasiJalan Kol. K. Singawinata No. 113, Kabupaten Purwakarta, Provinsi Jawa Barat,  Indone...

 

 

Nama ini menggunakan cara penamaan Portugis. Nama keluarga pertama atau maternalnya adalah da Conceição dan nama keluarga kedua atau paternalnya adalah Leão. Rafael Leão Leao bersama AC Milan pada 2022Informasi pribadiNama lengkap Rafael Alexandre da Conceição Leão[1]Tanggal lahir 10 Juni 1999 (umur 24)[2]Tempat lahir Almada, Portugal[2]Tinggi 190 cm (6 ft 3 in)[2]Posisi bermain PenyerangInformasi klubKlub saat ini AC MilanNomor 1...

 

 

Questa voce o sezione sull'argomento sovrani austriaci non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Ferdinando II d'AsburgoGiovanni Pietro de Pomis, ritratto dell'imperatore Ferdinando II d'Asburgo, 1619Imperatore Eletto dei RomaniStemma In carica28 agosto 1619[1] –15 febbraio 1637 Incoronazione9 settembre 1619, Francoforte sul Meno Pre...

Molineuf L'église Saint-Secondin. Administration Pays France Région Centre-Val de Loire Département Loir-et-Cher Arrondissement Blois Intercommunalité Agglopolys Statut Commune déléguée Maire délégué Mandat Christine Pavy 2020-2026 Code postal 41190 Code commune 41142 Démographie Gentilé Molineuvois Population 784 hab. (2013) Densité 71 hab./km2 Géographie Coordonnées 47° 34′ 46″ nord, 1° 12′ 58″ est Altitude Min. 72 mMax....

 

 

Paspor Diplomatik adalah dokumen yang memberi kewenangan lebih kepada seorang Diplomat untuk menjalankan tugas negaranya secara internasional Kekebalan diplomatik (Diplomatic immunity) adalah jenis kekebalan hukum yang memastikan bahwa seorang diplomat dapat bertugas dengan aman dan tidak dapat dituntut atau ditangkap oleh aparat negara di tempat ia bertugas. Dalam hubungan internasional, kekebalan diplomatik dikenal sebagai salah satu strategi tertua dan paling luas. Didukung dengan riwayat ...

 

 

Jakub Kiwior Kiwior con la maglia dell'Arsenal nel 2023 Nazionalità  Polonia Altezza 188 cm Calcio Ruolo Difensore Squadra  Arsenal CarrieraGiovanili 2013-2016 GKS Tychy2016-2019 AnderlechtSquadre di club1 2019 Podbrezová6 (1)[1]2019-2021 Žilina34 (2)[2]2021-2023 Spezia39 (0)2023- Arsenal27 (2)Nazionale 2016 Polonia U-163 (0)2016-2017 Polonia U-1711 (3)2017-2018 Polonia U-184 (1)2018-2019 Polonia U-1910 (1)2019 Polonia U-206 (0)2020-...

ناجي طالب مناصب رئيس وزراء العراق (29 )   في المنصب9 أغسطس 1966  – 10 مايو 1967  عبد الرحمن البزاز  عبد الرحمن عارف  معلومات شخصية الميلاد 1 يوليو 1917   الناصرية  الوفاة 23 مارس 2012 (94 سنة) [1]  بغداد  مواطنة العراق  الحياة العملية المدرسة الأم أكاديمية عسك�...

 

 

Season of television series CheersSeason 9Region 1 DVDStarringTed DansonKirstie AlleyRhea PerlmanJohn RatzenbergerWoody HarrelsonKelsey GrammerGeorge WendtNo. of episodes26ReleaseOriginal networkNBCOriginal releaseSeptember 20, 1990 (1990-09-20) –May 3, 1991 (1991-05-03)Season chronology← PreviousSeason 8Next →Season 10List of episodes The ninth season of Cheers, an American television sitcom, originally aired on NBC in the United States between September 20, 1...

 

 

  لمعانٍ أخرى، طالع زلال (توضيح).بياض البيضمعلومات عامةصنف فرعي من طعامكيان تشريحي معين جزء من بيض دجاج الاستعمال foam stabilizer (en) [1] صمغ حيواني المواد المستخدمة بيض دجاج لديه جزء أو أجزاء ألبومين البيض تعديل - تعديل مصدري - تعديل ويكي بيانات مح البيض الآح[2][3] أو ...

British politician (born 1958) The subject of this article is standing for re-election to the House of Commons of the United Kingdom on 4 July, and has not been an incumbent MP since Parliament was dissolved on 30 May. Some parts of this article may be out of date during this period. Please feel free to improve this article (but note that updates without valid and reliable references will be removed) or discuss changes on the talk page. Richard DraxMPOfficial portrait, 2019Member of...

 

 

State park in Arkansas, United States Cossatot River State Park-Natural AreaCossatot RiverLocation of Cossatot River State Park-Natural Area in ArkansasLocationWickes, Ouachita Mountains, Arkansas, United StatesCoordinates34°17′44.8″N 94°10′5.2″W / 34.295778°N 94.168111°W / 34.295778; -94.168111Area5,299.65 acres (21.4469 km2)[1]EstablishedFebruary 19, 1988[1]Named forCossatot RiverGoverning bodyArkansas Department of Parks and Tou...

 

 

American basketball player Alex PoythressPoythress in 2023No. 2 – Olimpia MilanoPositionCenter / Power forwardLeagueLBAEuroLeaguePersonal informationBorn (1993-09-06) September 6, 1993 (age 30)Savannah, GeorgiaNationalityAmerican / IvorianListed height6 ft 9 in (2.06 m)Listed weight235 lb (107 kg)Career informationHigh schoolNortheast (Clarksville, Tennessee)CollegeKentucky (2012–2016)NBA draft2016: undraftedPlaying career2016–presentCareer history2...

У этого термина существуют и другие значения, см. Евангелисты (значения). Четыре евангелиста (миниатюра Ахенского Евангелия, ок. 820 года) Евангели́сты (греч. εὐαγγελιστής — возвещающие хорошую весть) — апостолы, авторы четырёх канонических Евангелий — Матфей, Мар...

 

 

Dewan Hak Asasi Manusia Perserikatan Bangsa-Bangsa (en) United Nations Human Rights Council Logo DataTipeMajelis organization established by the United Nations (en) Industrihak asasi manusia SpesialisasiHak-Hak Sipil dan Kovenan Internasional tentang Hak-Hak Sipil dan Politik Sejak15 Maret 2006Tata kelola perusahaan Kantor pusat Jenewa Manajer/direkturVáclav Bálek (en) (2023–2023) MembawahkanWorking Group on Discrimination Against Women and Girls (en) Bagian dariSistem Perserikatan Bangs...

 

 

Face The SunSampul digitalAlbum studio karya SeventeenDirilis27 Mei 2022 (2022-05-27)Durasi29:03BahasaKoreaLabelPledisYG PlusKronologi Seventeen Attacca(2021) Face The Sun(2022) Dream(2022) Singel dalam album Face the Sun Darl+ingDirilis: 15 April 2022 HotDirilis: 27 Mei 2022 Face the Sun adalah album studio keempat dari grup vokal pria Korea Selatan Seventeen. Album ini akan dirilis pada tanggal 27 Mei 2022 oleh Pledis Entertainment melalui YG Plus. Album ini terdiri dari sembilan l...

Schizaeaceae TaksonomiKerajaanPlantaeDivisiPteridophytaKelasPolypodiopsidaOrdoSchizaealesFamiliSchizaeaceae Kaulf., 1827 Schizaeaceae merupakan salah satu suku anggota tumbuhan paku (Pteridophyta). Suku ini terdiri atas tiga anak-suku: Schizaeoideae, Lygodioideae, dan Anemioideae. Masing-masing anak-suku memiliki satu marga (genus): Schizaea, Lygodium, dan Anemia. Artikel bertopik botani ini adalah sebuah rintisan. Anda dapat membantu Wikipedia dengan mengembangkannya.lbs Pengidentifikasi tak...

 

 

Australian poet, essayist and literary critic Nettie PalmerPalmer in 1943BornJanet Gertrude Higgins(1885-08-18)18 August 1885Bendigo, VictoriaDied19 October 1964(1964-10-19) (aged 79)Hawthorn, Victoria, AustraliaLanguageEnglishNationalityAustralianPeriod1914–1963SpouseVance PalmerChildren2RelativesEsmonde Higgins (brother)H. B. Higgins (uncle)Ina Higgins (aunt) Janet Gertrude Nettie Palmer (née Higgins) (18 August 1885 – 19 October 1964) was an Australian poet, essayist and Australi...

 

 

Pour les articles homonymes, voir Weill. Berthe WeillBiographieNaissance 20 novembre 18651er arrondissement de ParisDécès 17 avril 1951 (à 85 ans)7e arrondissement de ParisNom de naissance Esther Berthe WeillSurnom « La petite Mère Weill » surnom inventé par Raoul DufyNationalité françaiseActivité Marchand de livres rares anciens et d'antiquitésAutres informationsDistinction Chevalier de la Légion d'honneur‎Archives conservées par « Archives Marianne Lemor...

Sebastian Schipper Sebastian Schipper au Festival du film allemand en juin 2009. Données clés Naissance 8 mai 1968 (56 ans)Hanovre, Allemagne Nationalité  Allemande Profession Réalisateur, acteur modifier Sebastian Schipper, né le 8 mai 1968 à Hanovre, est un acteur et réalisateur allemand. Biographie Après des études d'acteur à l'école Otto-Falkenberg à Munich (1992-1995), à côté de son engagement dans le Kammerspiele (Munich), il joue des rôles mineurs, comme dans...

 

 

Mamo WoldeNazionalità Impero d'Etiopia Altezza170 cm Peso54 kg Atletica leggera SpecialitàFondo Record 5000 m 13'388 10000 m 28'318 Maratona 2h15'08 CarrieraNazionale Etiopia Palmarès Competizione Ori Argenti Bronzi Giochi olimpici 1 1 1 Giochi panafricani 1 0 1 Vedi maggiori dettagli  Modifica dati su Wikidata · Manuale Degaga Wolde, detto Mamo (Dire Jila, 12 giugno 1932 – Addis Abeba, 26 maggio 2002) è stato un maratoneta e mezzofondista etiope, campione olimpico nella mara...