Conte cruel

Conte cruel (suom. ”julma tarina”) novellikirjallisuuden lajityyppi, jolle ominaista on tarinan huipentuminen yllättävään juonenkäänteeseen ja julmaan kohtalon ivaan.[1] Lajille ominaisia piirteitä ovat kyyninen ja skeptinen maailmankuva sekä voimakas sarkasmi ja ironia.[2] Rakennetta on hyödynnetty paljon varsinkin spekulatiivisessa fiktiossa, mutta myös valtavirran kirjallisuudessa.[1][2][3]

Conte cruel -juonikuvioita on monissa vanhoissa kansantarinoissa, joita 1800-luvulla kirjasi muistiin esimerkiksi Hans Christian Andersen. Myös Jean Lorrain ja Oscar Wilde hyödynsivät conte cruel -tyyppisiä rakenteita. Nykyään conte cruel yhdistetään useimmin kauhukirjallisuuteen, erityisesti sellaiseen, josta puuttuu yliluonnollinen elementti. Kauhukirjallisuuden puitteissa rakenteen ensimmäisiä hyödyntäjiä oli 1800-luvun alussa vaikuttanut Edgar Allan Poe. Lajityypin nimi on peräisin Auguste Villiers de l’Isle-Adamin vuonna 1883 ilmestyneestä kokoelmasta Contes cruels. Modernissa fantasiakirjallisuudessa conte cruel -rakenteiden kyynisyys asettuu usein tahalliseen ristiriitaan sadunomaisuuden kanssa. Lajin kirjailijoista mainittakoon John Collier ja Donald Barthelme.[1]

H. P. Lovecraft kirjoitti vuonna 1927 julkaistussa esseessään Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa Villiers de l’Isle-Adamista, jonka katsoi edustavan ”makaaberia koulukuntaa”. Villiers de l’Isle-Adamin novellia ”Toivokidutus” ovat ”jotkut tahtoneet pitää raastavimpana novellina kirjallisuudessa. Sen tyyppinen tarina on kuitenkin vähemmän osa kauhuperinnettä kuin omaa erikoista luokkaansa – niin sanottua conte cruelia, jossa tunteiden manipulointi tehdään dramaattisten ärsytysten, turhauttamisten ja julmien fyysisten kauhujen avulla.” Aikalaisistaan Lovecraft nosti esiin Maurice Levelin, jonka ”erittäin lyhyet episodit” oli omistettu ”lähes kokonaan” conte cruel -kaavalle.[3] Lovecraftin kirjeystävä Clark Ashton Smith aloitti kirjailijanuransa itämaisilla conte cruel -kertomuksilla, mutta siirtyi sittemmin ”eriskummalliseen kirjallisuuteen”.[4]

Brittiläisessä tieteiskirjallisuudessa conte cruel -rakennetta hyödynsivät jo varhain H. G. Wellsin ja J. D. Beresfordin kaltaiset kirjailijat. Yhdysvalloissa 1900-luvun alun tieteiskirjallisuus oli optimistisempaa ja korosti tulevaisuuden tarjoamia mahdollisuuksia. 1980-luvulle mennessä conte cruelista oli kuitenkin tullut pehmeän tieteiskirjallisuuden vakiokaava. Brian Stablefordin mukaan syynä oli se, että näin voitiin osoittaa tulevaisuuden moraalijärjestelmän eroavan ratkaisevasti nykyisestä.[2]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ a b c Stableford, Brian: The A to Z of Fantasy Literature, sivu 85. Scarecrow Press, 2009. ISBN 978-0-8108-6345-3. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Stableford, Brian M.: Historical Dictionary of Science Fiction Literature, s. 73. Scarecrow Press, 2004. ISBN 9780810849389 Google-kirjat (viitattu 16.12.2020). (englanniksi)
  3. ↑ a b Lovecraft, H. P.: ”Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa”, Hautakummun salaisuus sekä muita kertomuksia ja kirjoituksia, s. 261. (Englanninkielinen essee Supernatural Horror in Literature julkaistu alun perin vuonna 1927, täydennetty 1930-luvulla) Suomentanut Matti Rosvall ja Markku Sadelehto. Helsinki: Jalava, 2014. ISBN 978-951-887-500-3
  4. ↑ Lupoff, Richard A.: A Note on the Texts. The Collected Fantasies, Volume 5: The Last Hieroglyph, 2010. Viitattu 16.12.2020. (englanniksi)