Compton on kaupunki Los Angelesin piirikunnassa, Kaliforniassa. Kaupungin arvioitu asukasluku vuoden 2010 väestönlaskennassa oli 96 455. Compton on yksi piirikunnan vanhimmista kaupungeista.[1]
Griffith Dickenson Comptonin johtamat pioneerit asettuivat alueelle vuonna 1867. Alue nimettiin Comptoniksi vuonna 1869. Kaupunki liitettiin Los Angelesin piirikuntaan 11. toukokuuta 1888.[3]
1920-luvulla Comptoniin avattiin lentokenttä ja junior college -oppilaitos.[3]
Vuonna 1933 kaupungin rakennuksia tuhoutui maanjäristyksessä, ja tilalle rakennettiin paljon uutta rakennuskantaa.[4][3]
1950-luvulla ensimmäiset afroamerikkalaiset perheet muuttivat alueelle,[3] mikä johti white flight -ilmiöön.[5][6] Köyhyyden ja työttömyyden lisääntyessä keskiluokkaisia perheitä muutti pois Comptonista.[6] 1970-luvun aikana mustien osuus väestöstä oli noussut yli 90 prosenttiin.[7] Myös lähialueiden, kuten Lakewoodin, kaupungistuminen vaikutti negatiivisesti Comptonin taloustilanteeseen, koska ympäröivät alueet rakensivat omia tehtaitaan ja kauppojaan, eivätkä näin ollen tarvinneet enää Comptonin palveluja.[8]
Köyhyyden kasvun myötä rikollisuus ja katujengitoiminta lisääntyi Comptonissa huomattavasti.[6]Gangsta rap-yhtye N.W.A.:n vuonna 1988 julkaistu Straight Outta Compton -albumi sekä Crips- ja Pirus-jengien välinen jengiväkivalta loi kaupungille vahvan maineen vaarallisena ghettona.[9][10][6] 2000-luvulle tultaessa, crack-epidemian laantumisen jälkeen, Comptonin rikostilastot ja työttömyys kokivat kuitenkin merkittävän laskun.[11][10]
Vuoteen 2000 mennessä latinoista oli muodostunut Comptonin suurin väestöryhmä.[12][13][11]
Väestö
Comptonin asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 96 455 ja vuoden 2017 arvion mukaan 97 612. Kaupungin asukkaista 27 % oli taustaltaan valkoisia (latinot pois lukien 1,1 %), 31,1 % afroamerikkalaisia, 0,4 % Amerikan alkuperäisasukkaita, 66,3 % latinoja mistä tahansa rodusta ja 1 % aasialaisia. 62,6 % kaupungin asukkaista puhui kotonaan jotakin muuta kieltä kuin englantia ja 30,6 % kaupungin asukkaista oli syntynyt ulkomailla.[14]