Claude Naville (10. heinäkuuta 1936 Pariisi – 3. joulukuuta 2003 Helsinki) oli ranskalainen valosuunnittelija. Hän työskenteli myös ohjaajana ja teatterinjohtajana, mutta tuli tunnetuksi varsinkin valosuunnittelijana. Naville työskenteli 1980-luvulta asti Suomessa ja vaikutti voimakkaasti maan näyttämötaiteen visuaalisuuteen.[1]
Naville työskenteli urallaan teatterin, oopperan ja nykytanssin aloilla. Hän teki 1960-luvulla Pariisissa yhteistyötä Jean-Marie Serreaun ja Víctor Garcían kanssa. Hänellä oli 1970-luvulla oma teatteriryhmänsä. Hänen yhteistyökumppaneihinsa kuului tanssija Carolyn Carlson, jonka kanssa hän työskenteli Pariisin oopperan kokeellisessa yksikössä.[1] Naville toi Carolyn Carlsonin kanssa työskennellessään saamansa vaikutteet myös Suomeen[2] saapuessaan maahan 1980-luvun alkupuolella Jorma Uotisen mukana.[1]
Suomessa Naville työskenteli muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa, Suomen kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla.[1] Kansallisoopperaan hän teki lukuisia valaistus- ja lavastustöitä 1980-luvulta 2000-luvulle. Lisäksi hän ohjasi sinne tuotannot Richard Wagnerin Parsifalista (1991), Richard Straussin Salomesta (1995) ja Hector Berlioz'n Faustin tuomiosta (1999).[3] Navillen Jorma Uotisen kanssa tekemiin töihin kuuluvat Unohdettu horisontti, Kalevala, Huuto ja Ballet Pathétique.[1] Naville ohjasi myös teatterissa.[4]
Naville opetti myöhempinä vuosinaan Teatterikorkeakoulussa.[1] Hän kertoi valoestetiikkansa muovautumiseen vaikuttaneen erityisesti valosuunnittelija André Diot'n työn sekä Carolyn Carlsonin ja John Davisin modernin tanssin valon.[2] Naville kuoli 67-vuotiaana sairauteen.[1]
Lähteet
Aiheesta muualla