Chumashit Santa Barbaran intiaanit
Väkiluku	Yhdysvallat 5 000
Merkittävät asuinalueet Kalifornia
Kielet	englanti, espanja
Uskonnot	katolilaisuus
Infobox OK

Chumashit eli Santa Barbaran intiaanit ovat Yhdysvaltojen Kaliforniassa elävä intiaanikansa. Nykyisin chumasheja on noin 5 000 ja pieni osa heistä asuu heille tarkoitetussa Santa Ynezin intiaanireservaatissa. Santa Ynezin chumashit ovat myös ainoa virallisesti rekisteröidyistä chumash-ryhmistä, vaikka muitakin heidän järjestäytyneistä ryhmistään on edelleen olemassa.^[1] Chumashien historiallinen asuinalue sijaitsee San Luis Obisposta Malibuun ja sisämaassa San Joaquiniin ulottuvalla alueella^[2].

Chumashien asuinalueella on ollut ihmisasutusta jo tuhansia vuosia. Santa Rosan saarelta vuonna 1959 löydetyt ihmisjäännökset ovat ajoitettu 13 000 vuotta vanhoiksi. Chumashien vanhoja asuinpaikkoja on tähän mennessä kaivettu esiin arkeologisissa kaivauksissa yhteensä 148.^[1] Jotkut tutkijat ovat esittäneet teorian, että polynesialaiset olisivat vierailleet Kalifornian rannikolla chumashien alueella 500−700 jaa. Teoriaa on perusteltu sillä, että chumashit rakensivat aluksia, joita ei tavata muissa intiaanikulttuureissa. Lisäksi joidenkin tutkijoiden mukaan chumashin kielessä on lainasanoja polynesialaisista kielistä. Teorian oikeellisuudesta ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä tutkijoiden keskuudessa.^[3] Chumasheja asui eurooppalaisten tullessa noin 15 000^[4] elellen liikkuvaa metsästäjä-keräilijäelämää niin, että yksi ryhmä saattoi liikkua satojen neliökilometrien alueella.

Holoseenin lämpöhuipun heiketessä noin vuoden 2000 eaa. jälkeen, chumashien asuttamat maat muuttuivat suotuisaksi tammen kasvamiselle runsaiden sateiden anisosta. Ilmaston muutokseen liittyvät uudet merivirrat lisäsivät samalla runsaasti rannikon merikaloja. Muutosten seurauksena ihmiset asettuivat paikoilleen ja asutuskeskukset suurenivat; parhailla kalastus- ja tammenterhopaikoilla asuneista suvuista tuli johtajasukuja^[5].

Ajanlaskun alussa tapahtunut ilmaston lämpeneminen heikensi kalaparvia tuovaa merivirtaa, mikä vähensi myös hyvien vuosien kalasaaliita. Ajoittaisia kuivuuskausia esiintyi 300–850 jaa.^[6], minkä jälkeen alkoi pysyvä kuivuus. Tämä ajoi kylät enenevässä määrin sotimaan keskenään rajallisista niukkenevista ruokavaroista^[7]. Rannikon Santa Cruzin saaren monet kylät hävisivät 1000-luvulla kuivuuden takia. Hautausmailla tehtyjen kaivausten mukaan aseiden aiheuttamia kallovaurioita oli eniten vuosien 300–1150 jaa. käsittävän jakson lopulla, minkä jälkeen merkit väkivallasta vähenivät jyrkästi. Vuosina 950–1300 meren ylösvirtaus kuitenkin kasvoi ja toi rannikoille yhä enemmän kaloja. Rannikon asutukset suurenivat. Tämä nosti hyvään sosiaaliseen asemaan ajopuulaudoista tehtyjen avomerikalastukseen sopivien veneiden omistajat^[6], jotka kävivät kauppaa tammenterhoilla ja simpukankuorikoruilla. Kauppa kohensi sekä saarten että mantereen asukkaiden elannon saantia, vaikka ajoittaista nälkää esiintyikin^[8].

Chumashien ensi kosketus eurooppalaisiin tapahtui 1542, jolloin espanjalainen tutkimusmatkailija João Rodrigues Cabrilho purjehti Santa Barbaran salmeen. Laivojen ankkuripaikalle saapui useita kanootteja, joissa jokaisessa oli keskimäärin 12 chumashia. Intiaanit tekivät myönteisen vaikutuksen laivan miehistöön, joka ylisti näiden ystävällisyyttä ja vapaamielisyyttä.^[4].

Vuonna 1701 italialainen jesuiitta Eusebio Kino näki miten chumashit kuljettivat kanooteillaan suuria määriä sinisimpukoita (Olivella biplicada) Tyyneltämereltä Coloradon intiaanien kauppapaikoille.^[9] Kalifornian rannikko ei kuitenkaan juuri kiinnostanut eurooppalaisia retkikuntia, sillä turvallisia satamapaikkoja oli harvassa. Vasta 1760-luvun lopulla Meksikosta maitse saapuneet espanjalaiset fransiskaanit löysivät alueen. Samoihin aikoihin itäisempien intiaanien omaksuma karjatalous alkoi horjuttaa Kalifornian rannikkoheimojen kauppaverkoston laajuutta. Myös chumashien rooli valuuttana käytettyjen simpukkahelmien tärkeimpänä valmistajana pieneni merkittävästi, sillä Coloradon ratsain liikkuvat intiaanikauppiaat toivat markkinoille edullisempia lasihelmiä.^[10]

Vuodesta 1772 fransiskaanit perustivat chumashien maahan useita lähetysasemia. Vanhin lähetysasemista on San Luis Obispo. Munkit harjoittivat karjanhoitoa, maanviljelyä ja erilaisia käsitöitä ja pakottivat chumashit raatamaan lähetysasemien tiloilla ja työpajoissa. Vuoteen 1800 mennessä kaikki chumashit oli kastettu.^[11] Espanjan kruunu pyrki tekemään lähetysasemista asutuskeskuksia, mutta suunnitelmat eivät koskaan tuottaneet tulosta. Vuodesta 1795 kruunu vaihtoi perinteisen politiikkansa ja määräsi, että espanjan kieltä pitäisi opettaa alkuasukkaille ja sen tulisi korvata alkuperäiskielet yleisessä käytössä. Lähetysasemat olivat tätä ennen pyrkineet opettamaan intiaaneja heidän omalla kielellään.^[12]

Vaikka chumashit sopeutuivat lempeän luonteensa ansiosta lähetystyön piiriin, heidän kärsivällisyydellään oli rajansa. Huonoon kohteluun kyllästyneinä he alkoivat suunnitella kansannousua sortajiaan vastaan. Vuonna 1824 chumashien kolme heimoa barbareñot, purisimeñot ja ynezeñot nousivat kapinaan. Intiaaniarmeijan vahvuus oli noin 2 000 soturia ja sen johtajana toimiva Pacomio julisti itsensä Alta Kalifornian intiaanien komentajakenraaliksi^[13]. Kolme samanaikaisesti järjestettyä hyökkäystä kohdistettiin kolmea lähetysasemaa vastaan, joista yksi vallattiin.^[14] Meksikon armeija kuitenkin kukisti kapinan jo samana vuonna. Tappiollisen kapinayrityksen jälkeen monet chumashit pakenivat Kalifornian sisämaahan, jossa he liittyivät yokuts-intiaaneihin. Kapinaa johtanutta Pacomiota rangaistiin vain lievästi.^[11]

Jälkeenpäin kapinan yhdeksi syyksi on arveltu chumashien halua suojella perinteisiä maitaan. Kapinahenki vain syttyi liian myöhään. Jotkut historioitsijat uskovatkin kansannousun pääsyyksi sen, että pappien yritykset vieroittaa chumashit heidän uskonnollisesta antap-kultistaan saivat nämä nousemaan vastarintaan.^[15]

Kulkutaudit, alkoholismi ja taloudellinen rappio johtivat chumashien määrän nopeaan vähenemiseen 1800-luvun aikana. Kaikkein suurinta kuolleisuus oli lähetysasemien chumashien keskuudessa. Tämä puolestaan johti siihen, että fransiskaanit joutuivat värväämään menehtyneiden käännynnäisten tilalle "villejä" chumasheja, jotka eivät vielä täysin olleet luopuneet omista perinteistään. Uudet käännynnäiset onnistuivat jossakin määrin pitämään yllä omia pakanallisia uskomuksiaan ja pieni osa vanhaa kulttuuria jäi eloon tanssien muodossa. Lähetysasemien ulkopuolella eläneet chumashit omaksuivat meksikolaisen kulttuurin ja eurooppalais-tyylisen maanviljelyn.^[15]

Chumasheja oli alkuaan 22 000^[2]−14 000, mutta vuonna 1832 heitä oli enää 2 500 ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin enää 1 100^[11].

Tällä vuosituhannella tilanne on muuttunut ja Kaliforniassa elää lähes 5 000 chumashia. Ainoa liittovaltion hyväksymä chumashien heimo asuu vuonna 1903 perustetussa Santa Ynezin intiaanireservaatissa; loput elävät reservaatin ympärillä Santa Barbaran piirikunnassa tai Kalifornian etelärannikon kaupungeissa. Reservaatin olot olivat pitkään alkeelliset ja vasta 1970-luvulla aloitetun asumisohjelman tuloksena reservaattiin saatiin juokseva vesi ja sähköt. Maatalous ja turismi ovat chumashien tärkeimmät elinkeinot joskin 1900-luvun lopulla alkanut kasinotoiminta on parantanut heidän taloudellista asemaansa.^[1] Chumashien oma kieli on kadonnut sen viimeisen puhujan kuoltua vuonna 1965^[16].

Chumashit elivät metsästyksellä, keräilyllä ja kalastuksella^[17] Chumashit olivat ainoa Kalifornian intiaanikansa, joka oli merkittävässä määrin riippuvainen kalastuksesta merellä^[2]. Kalan ohella merestä pyydettiin simpukoita, hylkeitä, merilintuja ja pyöriäisiäkin. Lisäksi syötiin rannikolle ajautuneita valaanruhoja. Chumashit kulottivat niittyjä parantaakseen luonnonvaraisten isojyväisten heinien kasvua. Tammenterhoista tehtiin rouhetta, jota liotettiin syömiskelpoiseksi kallioon koverretuissa kuopissa.^[17]

Chumashit rakensivat isoja yhteismajoja, joissa saattoi asua jopa 50 henkilöä. Yhteismajat olivat kupolin muotoisia ja niiden pohja oli pyöreä. Seinät rakennettiin vahvoiksi ja ne verhottiin ruohopunoksilla. Chumashien asumukset erosivat muiden intiaanien asumuksista siten, että ne oli jaettu useampaan huoneeseen. Suurien yhteismajojen lisäksi chumashit rakensivat pieniä yhden perheen majoja.^[17]

Chumashit olivat jakaantuneet kuuteen ryhmään, jotka olivat barbareñot, purisimeñot, ynezeñot, ventureñot, obispeñot ja sisämaan chumashit^[2]. Kyliä johtaneilla päälliköillä oli suhteellisen vähän valtaa. Päälliköt toimivat lähinnä riitti- ja sotapäälliköinä. Päälliköinä saattoivat toimia myös naiset. Chumashit kävivät sotia, mutta yleensä pienessä mittakaavassa.^[11]

Chumashien varhaisesta uskonnosta ei tiedetä paljoa. Se tiedetään, että uskontoon liittyi toloache-kultti ja että yhden naispuolisen jumaluuden nimi oli sama kuin hulluruohosta käytetty nimi.^[11] Toloache-kultissa hulluruohoa käytettiinkin hallusinaatioiden tuottamiseen. Hulluruoho saattaa tappaa käyttäjänsä liiaksi nautittuna ja ne, jotka osasivat annostella sitä oikein, saivat suurta arvonantoa yhteisöltä, koska hulluruohon käyttö oli yleistä niin naisten kuin miestenkin keskuudessa. Näistä henkilöistä espanjalaiset käyttivät nimeä tochaleros.^[18] Muita chumashien palvomia jumaluuksia olivat aurinko ja maa^[11]. Chumashien uskontoon liittyivät myös kalliopiirustukset, joiden tarkkaa merkitystä ei kuitenkaan tiedetä. Kalliopiirustukset esittivät myyttisiä hahmoja, luonnonvoimia ja abstrakteja kuvioita.^[19]

Chumashit olivat taitavia käsityöläisiä, joiden tuotteita myytiin myös muille intiaanikansoille^[11]. Varhaisista käsitöistä merkittävin oli pookin eli Wampumin valmistaminen. Tämä maksamiseen käytetty valuutta tehtiin simpukkahelmistä ja merkittävimmät pookin tuotantopisteet sijaitsivat Tyynellämerellä Channel Islandsilla. Simpukoiden keräämiseen osallistuivat kaikki perheiden jäsenet, mutta helmisimpukan viimeistelyn valuutaksi suorittivat tätä tehtävää varten valitut "rahantekijät".^[20] Chumashien helmivaluutta siirtyi kylästä toiseen eri heimojen kauppiaiden mukana ja se tunnettiin New Mexicossa asti.^[21]

Erilaisia koreja chumashit valmistivat punomalla ja ne saatettiin tiivistää asfaltilla vesiastioiksi. Vuolukivestä valmistettiin ruukkuja, piippuja sekä pieniä veistoksia. Maljojen tekoon käytettiin hiekkakiveä ja puuta. Puusta tehtyjä esineitä koristeltiin leikkauksilla. Käsityöläiset olivat järjestäytyneet eräänlaisiin yhdistyksiin. Tiettyä käsityöläisyyden alaa oppimaan haluavan täytyi päästä tämän alan mestarin oppilaaksi.^[17]

Chumashit valmistivat aluksia, jollaisia ei muiden intiaanikansojen keskuudesta tunneta. Alukset tehtiin lankuista, jotka halottiin pohjoisesta tuoduista havupuun rungoista. Lankut kiinnitettiin toisiinsa kasveista punotuilla rihmoilla ja ne tiivistettiin piellä. Alukset olivat 3,5–9 metriä pitkiä ja niihin mahtui 2–13 henkilöä. Melominen tapahtui kaksilapaisilla meloilla.^[17] Yleensä kanoottien materiaalina käytettiin punapuuta, jonka rungot ajelehtivat ajopuina kauempaa pohjoisesta.^[22]

• Kalifornian intiaanit

• Fagan, Brian: Pitkä kesä. Ajatus, 2008. ISBN 978-951-20-7595-9
• Jackson, Robert E.: Indians, Franciscans and Spanish Colonization: The Impact of the Mission System on California Indians. University of New Mexico Press, 1996. ISBN 978-0826317537
• Mancall, Peter C. ja Merrell, James H.: American Encounters. New YorkRoutledge. Määritä julkaisija! ISBN 0-415-92374-3 (englanniksi)
• Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-788-7
• Waldman, Carl: Atlas of North American Indian. Fact on file Publications, 2009. ISBN 978-0816068586 (englanniksi)
• Zappia, Natale: Traders and Raiders The Indigenous World of the Colorado Basin. University North Carolina, 2016. ISBN 978-1469629933

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Chumashit Wikimedia Commonsissa