Steven syntyi tuolloin VenäjänViipurin kuvernementtiin kuuluneessa Haminassa. Hänen vanhempansa olivat Haminan tullitirehtööri, kollegineuvos Christian Daniel Stewen ja tämän ensimmäinen vaimo Anna Wulffert.[1] Steven aloitti opiskelun Turun Akatemiassa ja jatkoi Pietarissa ja Jenassa. Vuonna 1799 hän valmistui Pietarissa lääkäriksi. Hän osallistui luonnontieteellisiin tutkimusretkiin Etelä-Venäjällä ja Ukrainassa ja sai sen jälkeen tehtäväkseen perustaa Nikitan kasvitieteellisen puutarhan Krimille Jaltan läheisyyteen. Hän toimi tämän merkittävän puutarhan johtajana 1812–1827. Vuosina 1826–1841 hän toimi Venäjän silkintuotannon ylitarkastajana, vuosina 1841–1851 Etelä-Venäjän koko maatalouden ylitarkastajana[2] ja jäi sitten eläkkeelle. Venäläisen aatelisarvon Steven sai vuonna 1817.[3] Hänet kutsuttiin vuonna 1840 Suomen Tiedeseuran jäseneksi.[4] Samana vuonna hänet vihittiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi.[1]
Steven kirjoitti kasveista, hyönteisistä ja silkintuotannosta kaikkiaan 72 artikkelia ja kirjaa, joista merkittävin lienee 1856–1857 julkaistu 400-sivuinen Krimin luonnonvaraisten kasvien kasvioVerzeichnis der auf der taurischen Halbinsel wildwachsenden Pflanzen. Hän kuvasi myös kymmeniä uusia kasvilajeja sekä keräsi suuren herbaarion, jonka hän lahjoitti Helsingin yliopistolle vuonna 1860.[3] Tämä 60 000 – 120 000 kasvinäytettä käsittävä kokoelma muodostaa Helsingin kasvimuseon kansainvälisen putkilokasvikokoelman perustan ja on yhä sen arvokkain osa.[5][3]
Stevenin veli oli kenraaliluutnantti Alexander Stewen-Steinheil ja velipuoli Viipurin läänin kuvernööri Fredrik Stewen.[6][7] Stevenin poika Aleksandr Steven oli Venäjän valtakunnanneuvoston jäsen ja vaikuttaja Krimillä.
Teoksia
Monographia Pedicularis, 1822
Verzeichnis der auf der taurischen Halbinsel wildwachsenden Pflanzen, 1856–1857
Lähteet
↑ abKotivuori, Yrjö: Kristian Steven.Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.