Kuvataiteilijaperheeseen syntynyt Lindberg soitti aluksi rumpuja, pianoa ja trumpettia mutta alkoi 17-vuotiaana keskittyä pasuunan soittoon, ja hän pääsi jo kaksi vuotta myöhemmin Tukholman kuninkaallisen oopperan orkesteriin. Pian hän yllättäen päätti ryhtyä pasuunasolistiksi, vaikka yleisen mielipiteen mukaan ohjelmistoa soolopasuunalle oli kovin vähän. Lindberg kuitenkin osoitti, että pasuunalle on sävelletty hyvää musiikkia 1200-luvulta alkaen. Hän sai myös nykysäveltäjät innostumaan soittimesta ja alkoi säveltää sille itsekin. Lindbergin soitettavaksi ovat pasuunateoksia säveltäneet muiden muassa Kalevi Aho, Anders Hillborg, Alfred Schnittke, Tōru Takemitsu ja Iánnis Xenákis.[1]
Lindbergin ohjelmiston tunnetuin teos on Jan Sandströmin säveltämä konsertto pasuunalle ja orkesterille eli Moottoripyöräkonsertto (1988–1989), jota Lindström esittää nahkaisessa motoristihaalarissa.[1]
Vuosituhannen vaihteessa Lindberg alkoi pasuunansoiton ohella säveltää ja johtaa orkestereita ammattimaisesti. Hän toimi Nordiska Kammarorkesternin ylikapellimestarina Sundsvallissa 2004–2010 ja on johtanut Blåsarsymfonikerna-puhallinorkesteria Tukholmassa vuodesta 2005. Hän on toiminut myös pohjoisnorjalaisen Arctic Philharmonic Orchestran ylikapellimestarina ja taiteellisena neuvonantajana sen perustamisesta 2009 alkaen.
Christian Lindbergin vanhemmat Ulla-Monica ja Arne Lindberg ovat kuvataiteilijoita. Hänen veljensä on luutunsoittajaJakob Lindberg ja tyttärensä säveltäjä Andrea Tarrodi.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: sv:Christian Lindberg