Payne-Gaposchkin opiskeli Cambridgen yliopistossaEnglannissa, mutta siellä ei silloin vielä myönnetty tutkintoja naisille. Hän muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän väitteli Harvardin yliopiston ensimmäiseksi tähtitieteentohtoriksi. Vaikka hänen tulkintansa tähtien spektreistä olivat oikeita, hänen ohjaajansa Henry Norris Russell ei myöntänyt hänelle tutkintoa ennen kuin hän oli lisännyt kirjaansa jälkikirjoituksen, jossa todetaan päätelmien olevan ”selvästi epätosia”. Siihen aikaan oli nimittäin vallitseva käsitys, että rauta on tähtien pääasiallinen rakennusaine. Myöhemminkin Russell kollegoineen jarrutti hänen urakehitystään.
Lähteet
Watson, Fred et al.: Astronomica, s. 217. Suomentanut Leena Tähtinen, Hannu Virtanen. Tandem Verlag, 2008. ISBN 978-3-8331-4372-4
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Cecilia Payne-Gaposchkin – Esimerkiksi koko nimi ja syntymä- ja kuolinajat ovat enkkupediasta.