Carter Savoie (s. 23. tammikuuta 2002 St. Albert, Alberta, Kanada) on kanadalainen jääkiekkoilija, joka pelaa AHL-joukkue Ontario Reignissä. Hän on pelipaikaltaan vasen laitahyökkääjä.[1]
Ura
Juniori- ja yliopistovuodet
Savoie vietti juniorivuotensa pääasiassa kotikaupungissaan Albertan St. Albertissa. Kaudella 2016–2017 hän oli St. Albert Sabresin U15 AAA-joukkueen paras pistemies ja syöttäjä tehoilla 24+48=72, joilla Savoie jakoi AMBHL:n pistepörssin neljännen sijan Calgary Bisonsin Braden Plaschewskyn kanssa.[2] Regina Pats varasi hänet 198. pelaajana WHL:n varaustilaisuudessa 2017. Savoie ei kuitenkaan koskaan siirtynyt CHL:ään, jotta hän voisi pelata tulevaisuudessa Yhdysvaltain yliopistosarjoissa. Kauden 2017–2018 Savoie pelasi Northern Albertassa, jossa hän voitti CSSHL U16:n mestaruuden. Dubuque Fighting Saints varasi Savoien 56. pelaajana USHL:n varaustilaisuudessa 2018.[1]
Kaudeksi 2018–2019 Savoie siirtyi AJHL-junioriliigan Sherwood Park Crusadersiin. Hän voitti joukkueen sisäisen pistepörssin tehoilla 31+42=73, joilla Savoie sijoittui koko liigan pistepörssissä viidenneksi.[3] Hänet valittiin AJHL:n vuoden tulokkaaksi sekä pohjoisen divisioonan ensimmäiseen tähdistökentälliseen ja tulokkaiden tähdistökentälliseen. Savoie valittiin myös koko CJHL:n vuoden tulokkaaksi. Huhtikuussa 2019 Regina Pats kauppasi hänen WHL-oikeutensa Winnipeg Iceen vaihdossa saman vuoden viidennen kierroksen varausvuoroon sekä kahteen ehdolliseen varausvuoroon.[4] Kaudella 2019–2020 Savoie toimi Crusadersin varakapteenina. Hän voitti tehoilla 53+46=99 koko AJHL:n maalipörssin ja sijoittui pistepörssissä toiseksi edellään vain joukkuetoveri Arjun Atwal.[5] Savoie valittiin kauden päätteeksi liigan pohjoisen divisioonan ensimmäiseen tähdistökentälliseen.[1]
Edmonton Oilers varasi Savoien neljännellä kierroksella 100. pelaajana NHL:n varaustilaisuudessa 2020. Vuosina 2020–2022 hän kävi Denverin yliopistoa. Freshman-vuotenaan 2020–2021 Savoie oli tehoilla 13+7=20 joukkueensa paras maalintekijä ja toiseksi paras pistemies Cole Guttmanin jälkeen.[6] Hänet valittiin kauden päätteeksi NCHC:n tulokkaiden tähdistökentälliseen. Sophomore-vuotenaan 2021–2022 Savoie jakoi tehoilla 23+22=45 divisioonan pistepörssin toisen sijan Western Michiganin Drew Worradin ja joukkuetoverinsa Cole Guttmanin kanssa edellään vain joukkuetoveri Bobby Brink sekä maalipörssin toisen sijan joukkuetoverinsa Cameron Wrightin kanssa edellään vain Western Michiganin Ethen Frank.[7] Hän voitti NCHC:n runkosarjan mestaruuden ja valittiin divisioonan toiseen tähdistökentälliseen. Savoie voitti myös koko NCAA:n mestaruuden ja hänet valittiin lopputurnauksen tähdistökentälliseen.[1]
Ammattilaisura
Toisen yliopistokautensa jälkeen huhtikuussa 2022 Savoie siirtyi amatööritryout-sopimuksella AHL-joukkue Bakersfield Condorsiin,[8] jossa hän pelasi kaksi runkosarjaottelua ilman tehopisteitä. Toukokuussa Savoie teki kolmivuotisen NHL-tulokassopimuksen Edmonton Oilersin kanssa.[9] Kauden 2022–2023 kynnyksellä lokakuussa hän joutui yli kahdeksi viikoksi sivuun alavartalovamman vuoksi, josta kuntouduttuaan Oilers lähetti Savoien Condorsin AHL-joukkueen vahvuuteen.[10] Hän pelasi siellä varsinaisella tulokaskaudellaan 44 runkosarjaottelua tehopistein 3+8=11. Myös kauden 2023–2024 Savoie vietti kokonaan farmissa pelaten 63 runkosarjaottelua tehopistein 10+12=22 ja kaksi pudotuspeliottelua ilman tehopisteitä.[1]
Kaudeksi 2024–2025 Savoie siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella SM-liigajoukkue Turun Palloseuraan.[11] Savoie ehti pelata TPS:n riveissä viisi ottelua tehden yhden syöttöpisteen, kunnes seura tiedotti hänen sopimuksen purusta yhteisymmärryksessä lokakuussa 2024.[12] Kaksi päivää myöhemmin hän teki vuoden mittaisen AHL-sopimuksen Ontario Reignin kanssa.[13]
Muuta
Savoien pikkuveli Matthew pelaa hyökkääjänä Edmonton Oilersin organisaatiossa. Hän on alunperin Buffalo Sabresin ensimmäisen kierroksen yhdeksäs varaus kesältä 2022.[14]
Tilastot
|
|
Runkosarja
|
|
Pudotuspelit
|
|
Palkinnot
|
Kausi
|
Joukkue
|
Liiga
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
|
|
|
|
|
|
2018–2019 |
Sherwood Park Crusaders |
AJHL |
58 |
31 |
42 |
73 |
67 |
12 |
2 |
7 |
9 |
6 |
|
2019–2020 |
Sherwood Park Crusaders (A) |
AJHL |
54 |
53 |
46 |
99 |
62 |
– |
– |
– |
– |
– |
|
2020–2021 |
Univ. of Denver |
NCHC |
24 |
13 |
7 |
20 |
23 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2021–2022 |
Univ. of Denver |
NCHC |
39 |
23 |
22 |
45 |
37 |
– |
– |
– |
– |
– |
|
|
Bakersfield Condors |
AHL |
2 |
0 |
0 |
0 |
2 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2022–2023 |
Bakersfield Condors |
AHL |
44 |
8 |
3 |
11 |
18 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2023–2024 |
Bakersfield Condors |
AHL |
63 |
10 |
12 |
22 |
22 |
2 |
0 |
0 |
0 |
2
|
2024–2025 |
TPS |
SM-liiga |
5 |
0 |
1 |
1 |
0 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
Ontario Reign |
AHL |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
3 kautta |
yhteensä |
AHL |
109 |
18 |
15 |
33 |
42 |
2 |
0 |
0 |
0 |
2
|
1 kausi |
yhteensä |
SM-liiga |
5 |
0 |
1 |
1 |
0 |
– |
– |
– |
– |
–
|
Lähteet
Viitteet