Canon Episcopi on varhainen kirkollinen asiakirja, jonka alkuperää ei tunneta. Asiakirjaan viittaa ensimmäisenä Prümin luostarin apotti Regino Prümiläinen vuonna 906. Se on joskus virheellisesti esitetty Ancyran synodin asiakirjana.^[1] Nykytutkijat pitävät sitä yleensä 900-luvulta peräisin olevana frankkilaisena kirjoituksena.^[2] 1100-luvulla Bolognassa vaikuttanut Gratianus siteerasi sitä teoksessaan Concordantia discordantium canonum eli Decretum Gratiani, ja siitä tuli osa läntisen kirkon kanonista oikeutta.^[1]

Canon Episcopi on keskeinen varhainen kirkollinen noituutta koskeva asiakirja, jonka mukaan noituus oli pakanauskonto ja noituus oli vain kuvitelmaa. Asiakirja rajoitti 1200-luvulla syntyneen inkvisition toimintaa, koska inkvisitiolla oli toimivaltaa vain harhaoppisiin (kerettiläisiin) ja uskostaan luopuneisiin kristittyihin. Koska noituus katsottiin toisen uskonnon harjoittamiseksi, ei inkvisitiolla (teoriassa) ollut siihen toimivaltaa.^[1]

Paavi Innocentius VIII kumosi Canon Episcopin 1484 paavillisella kiertokirjeellä Summis desiderantes affectibus, jolla noituus määriteltiin uudelleen saatananpalvonnaksi ja siten saatettiin inkvisition tuomiovallan piiriin.^[1]