Candy/Molly’s Lips on yhdysvaltalaisten rockyhtyeidenNirvanan ja Fluidin syyskuussa vuonna 1991 julkaistu single. Single julkaistiin vinyylinä ja "halkaisu-singlenä" Kappaleen "Candy" esittää Fluid ja "Molly's Lipsin" esittää Nirvana. Molly's Lips on alun perin skotlantilaisenThe Vaselines -yhtyeen kappale.
Candy julkaistiin vuonna 1990 Fluid-yhtyeen EP-albumilla Glue. EP julkaistiin myös vuonna 1993CD:nä yhtyeen vuoden 1989 albumin Roadmouthin kanssa.
Molly's Lips nauhoitettiin 9. helmikuuta vuonna 1990. Sen julkaisi Nirvanan ensimmäinen levy-yhtiö Sub Pop Records. Se julkaistiin albumilla Incesticide vuonna 1992. Hormoaning-EP:llä se julkaistiin samanlaisena versiona kuin Incesticide-albumilla. Siitä julkaistiin myös vinyyliversioBrasiliaan.
Toiset versiot
Nirvana esitti Molly’s Lipsin lähes joka keikallaan vuosina 1989–1993.
Yhtyeen keulahahmo Kurt Cobain lauloi Molly's Lips kappaleen ReadingissäReading Festivaaleilla vuonna 1991 The Vaselines -yhtyeen Eugene Kellyn kanssa duettona.
Studioversio kappaleesta nauhoitettiin John Peelin kanssa vuonna 1990Lontoossa, Englannissa. Se julkaistiin sitten ensimmäisen yhtyeen EP-levyllä Hormoaningilla vuonna 1992. Samanlainen versio kappaleesta julkaistiin yhtyeen Incesticide-kokoelma-albumilla. Vielä kolmannen studioversio julkaistiin promo-singlenä Brasiliaan.