PROFILPELAJAR.COM

Long Islandilla asui useita pieniä delawareheimoja, kuten canarseet.

Canarsee-intiaaniheimon koti oli Brooklynissa, nykyisessä New Yorkissa. Heidän alueensa ulottui 1600-luvun alussa osin myös Queensiin, läntiselle Coney Islandille ja Jamaicalahdelle, josta he keräilivät simpukoita ja ostereita. Simpukoista tehtiin wambumia, joka oli intiaanikansojen maksuväline. Osterit taas olivat suosittua herkkua eurooppalaisten keskuudessa. Canarseet viettivät suojattua, rauhaisaa elämää ilman ulkopuolista häirintää ja heidän nimensä lienee tarkoittanutkin "suojaisaa paikkaa".^[1] He olivat osa suuresta delaware-kansasta, josta oli liikkunut heimoryhmiä eri suuntiin itärannikkoa. Canarseiden lisäksi toistakymmentä muuta algonkinin kieliä puhuvaa heimoa oli ottanut asuinpaikakseen Long Islandin. Heillä ei ollut saarella varsinaisia rajoja, vaan he voivat harjoittaa kalastusta ja metsästystä ilman, että olisivat tunkeutuneet naapuriheimon maille.

Kaikkien Long Islandin alkuperäisten asukkaiden elämä muuttui 1600-luvun alkupuolella, kun maihinnousun tekivät niin englantilaiset kuin hollantilaisetkin. Ensin nykyisen New Yorkin alueella teki laajan tutkimusretken englantilainen navigaattori Henry Hudson, jonka alus "Half Moon" ankkuroi kallioisen saaren rantaan vuonna 1609. Tämä saari tuli myöhemmin tunnetuksi Manhattanina. Hieman myöhemmin hollantilainen tutkimusmatkailija Adriaen Block purjehti samoille rannoille. Paikalliset heimot kävivät kauppaa majavannahoilla ja tulivat eurooppalaisten kanssa toimeen. Hyvin pian Long Islandilla vallitsevan viattomuuden ja rauhan aika oli kuitenkin ohi. Hollantilaisia alkoi kiinnostaa kivikkoinen saari, ja he halusivat ostaa siitä osan itselleen.

Manhattanin myyminen

Hollantilaisen Uuden Amsterdamin sotilasosaston johtaja Peter Minuit halusi perustaa tukikohdan saarelle. Hän ei aikaillut viedessään asiaansa eteenpäin, vaan ryhtyi neuvottelemaan maiden ostosta seudun intiaanien kanssa. Vuonna 1626 hän osti Manhattanin canarsee-heimolta halvoilla rihkamilla ja tavaralla, jonka arvoksi on arvioitu 24 dollaria. Tosin myöhempien aikojen tutkijat ovat kyseenalaistaneet kauppasumman epäillen sen olleen mainittua huomattavasti suuremman. Pysyvä asutuksen nopea leviäminen Manhattanilla sai aikaan New-Amsterdamin linnakkeen rakentamisen, josta samalla tuli Uuden-Hollannin hallintokeskus. Ensimmäinen hollantilaisten viidestä kaupungista nykyisessä Brooklynissä, Amerfoort, perustettiin vuonna 1636. Kymmenen vuotta myöhemmin perustettiin Breuckelen, joka sitten myöhemmin laajeni Brooklyniksi.

Uuden-Amsterdamin kuvernöörinä Peter Minuit ylläpiti kuuden vuoden ajan hyviä suhteita alueen intiaaneihin. Hänen seuraajansa Wouter Van Twiller, joka vastaanotti viran vuonna 1633, ei onnistunut intiaanipolitiikassaan aivan yhtä hyvin, mutta suurilta levottomuuksilta vältyttiin.^[2] Twillerin paikalle vuonna 1637 tullut Willem Kleft sen sijaan epäonnistui täydellisesti ja oli saattaa perikatoon koko Uuden-Amsterdamin ja sen ympärille rakennetun siirtokunnan.^[2]

Sodankäyntiä Long Islandilla

Lähes kaikki Long Islandin heimot olivat viettäneet rauhaisaa elämää ilman keskinäisiä kahinoita. Eniten uhkana olivat olleet Long Islandin salmen yli kanooteilla hyökkäilevät heimot sekä irokeesien liittokunnan mohawkit, joille canarseet ja monet muut alueen heimoista joutuivat maksamaan pakkoveroa. Kuvernööri Kieftin tultua valtaan alkoivat Uuden-Amsterdamin ja sen ympäristössä asuvien intianien suhteet huonontua. Vuonna 1640 Kieft lähetti sotilaita ja merimiehiä kurittamaan Staten Islandilla asuvaa delawareheimoa raritaneja, joiden epäiltiin varastaneen siirtolaisten sikoja^[3] Kurinpalautustoimenpiteet riistäytyivät käsistä ja monia intiaaneja tapettiin. Raritanit tekivät kostoiskun. Vuonna 1642 löydettiin useita intiaanien surmaamia hollantilaisia. Kuvernööri Kieftille ei sillä ollut merkitystä, mikä heimo teon oli tehnyt, sillä hän vihasi kaikkia intiaaneja eikä ollut alun pitäenkään välittänyt heidän ystävyydestään.^[4]. Sotatoimet alkoivat vuonna 1643, jolloin yli sata wappinger-intiaania surmattiin Kieftin käskystä. Canarseet, kuten myös monet muut Long Islandin heimoista, antoivat tukensa wappingereille ja näiden liittokunnalle, joka ryhtyi vuonna 1643 sotaan Uutta-Amsterdamia ja sen ympärille kohonnutta siirtokuntaa vastaan. Kaksi vuotta kestänyt sota aiheutti melkoiset menetykset niin valkoisten kuin intiaanienkin puolella. Vuonna 1644 saatiin solmituksi välirauha. Intiaanien johtajana toimi canarsee-päällikkö Penkowitz, ja mukana neuvotteluissa oli 16 alipäällikköä.^[1] Penhowitz muistutti hollantilaisille, miten intiaanit olivat auttaneet näitä siirtolaisuutensa alkuvaiheessa rakentamaan uutta elämää.^lähde?

Hollantilaiset eivät kenties kuitenkaan halunneet enää muistaa. Joka tapauksessa muutaman kuukauden kuluttua sotiminen alkoi uudelleen. Nyt hollantilaisiin liittyi lähiseudun englantilaisia siirtolaisia. Englantilaisen kapteeni John Underhillin johdolla surmattiin sata canarsee-soturia. Lisäksi useita vangittiin ja vietiin ammuttaviksi Fort Amsterdamiin. Myös muut seudun heimot kärsivät tuntuvia menetyksiä, sillä sodan aikana surmattiin kaiken kaikkiaan yli 1 500 intiaania.^[3] Uusi rauha solmittiin 1645.

Mohawkien hyökkäys

Canarseet onnistuivat solmimaan ystävyys- ja kauppasuhteen Uusien-Alankomaitten siirtokuntaan, joka uuden kuvernöörinsä Peter Stuyvesantin alaisuudessa kukoisti ja kasvoi kaiken aikaa. Lisäksi hollantilaiset lupautuivat suojelemaan canarseita mahdollisten muiden heimojen tahoilta tulevien ikävyyksien varalta. Vuonna 1655 mohawkit ilmestyivät Long Islandille keräämään entisten perinteidensä mukaan pakkoveroa muilta heimoilta. Suurin osa saaren heimoista kieltäytyi. Mohawkien vastaus oli nopea. He tekivät yllätyshyökkäyksen Staten Islandille ja surmasivat sata intiaania. Sen tehtyään mohawkit ottivat kanoottinsa, nousivat maihin New Amersfoortissa ja teurastivat raivokkaasti lähes koko canarsee-heimon.^[1] Julman hyökkäyksen seurauksena loput canarseet pakenivat ja hajaantuivat eri puolille saarta. Hollantilaiset täyttivät nopeasti canarsein tyhjiksi jättämät alueet ja levittäytyivät kaikkialle.

Englantilaiset

Uusien-Alankomaitten väkiluku oli ehtinyt nousta Stuyvesantin 18 vuotta kestäneen hallintokauden aikana lähes kymmenkertaiseksi. Asukkaita oli 1660-luvun alussa yli 18 000.^[5] Kun kolme laivaa täynnä brittisotilaita maihinnousi Uuteen- Amsterdamiin vuonna 1664, Peter Stuyvesant antautui ilman, että laukaustakaan olisi ammuttu. Hän olisi halunnut taistella Uutta-Englantia vastaan, mutta ei saanut siirtokunnan tukea taakseen. Kaikki hollantilaisten alueet saarella siirtyivät brittien hallintovallan alle. Näin myös canarsee-intiaanien mailla oli entistä enemmän haluajia. Seuraavana vuonna canarsee-päällikkö Wametappack myikin heidän loput maa-alueensa ja sai korvaukseksi sata sylillistä wambumia, yhden veneen, parin kenkiä, neljä kirvestä ja kaksi kannua rommia sekä puoli tynnyriä olutta.^[1]

Canarsee-intiaanien historia Long Islandilla oli päättynyt. Se oli päättynyt samalla tavalla kuin niin monen muunkin heimon. Heidän vähät rippeensä sinnittelivät läpi 1700-luvun pieninä ryhminä, kunnes viimeinen canarsee nimeltään Jim the Wild man kuoli vuonna 1830.

Tarinan mukaan kuuluisa merirosvo kapteeni Kidd hautasi aarrekirstunsa 1600-luvun lopulla Canarsein vanhoille maille Canarsie Beachiin. Hänet hirtettiin Englannissa vuonna 1701, ennen kuin hän ehti ilmoittaa aarteen tarkkaa sijaintia. Taru on kuitenkin jäänyt elämään.^[1]