PROFILPELAJAR.COM

Bud Dajon toinen taistelu
	Osa Moro-kapinaa (Filippiinien ja Yhdysvaltain sota)
Päivämäärä:	3. joulukuuta - 26. joulukuuta 1911
Paikka:	Bud Dajo, Jolo, Filippiinit
Casus belli:	Morojen kapinointi Yhdysvaltain miehitystä vastaan
Lopputulos:	Yhdysvaltain voitto
Osapuolet
Yhdysvallat	Moro-kapinalliset
Komentajat
John J. Pershing	?
Tappiot
2 haavoittunutta	12 kaatunutta; joitakin haavoittuneita; 300 vangittua

Bud Dajon toinen taistelu oli Yhdysvaltojen prikaatinkenraali John J. Pershingin johtama sotilasoperaatio moroja vastaan Jolon saarella Filippiineillä 3. joulukuuta - 26. joulukuuta 1911 laajemman moro-kapinan aikana. Aseistariisuntaa vastustaneet morot olivat alkaneet linnoittaa Bud Dajon sammunutta tulivuorta, jolloin amerikkalaisjoukot piirittivät heidät. Bud Dajon ensimmäinen taistelu vuonna 1906 oli ollut verilöyly, mutta tällä kertaa suuremmalta verenvuodatukselta vältyttiin morojen antautuessa tai paetessa vuorelta.

Tausta

Yhdysvaltojen miehitettyä Filippiinit miehitysviranomaiset perustivat Moron provinssin, johon myös Jolon saari kuului. Amerikkalaiset tunsivat provinssin levottomuuksistaan, kuten murhista, ryöstöistä ja orjuudesta. Armeijaa oli käytetty yrityksissä rauhoittaa aluetta jo ennen vuotta 1911. Vuonna 1906 Bud Dajon ensimmäisessä taistelussa kuoli joukko naisia ja lapsia.^[1]

Prikaatinkenraali John J. Pershing päätti vuonna 1911 toteuttaa kamppanian morojen riisumiseksi aseista. Tämän tiedettiin jo etukäteen johtavan vastarintaan. Ennen operaatioiden aloittamista Pershing aloitti Jololla hankkeen teiden rakentamiseksi ja parantelemiseksi, jotta amerikkalaisjoukkoja voitaisiin läöhettää suojelemaan amerikkalaismielisiä moroja. Samalla hän kävi neuvotteluja morojen johtohahmojen kanssa aseistariisunnan suhteen.^[1]

8. syyskuuta 1911 Pershing antoi asetuksen nro. 24 (Executive Order No. 24), jonka myötä morojen oli laitonta pitää hallussaan tuli- tai teräaseita. Morojen tuli 1. joulukuuta mennessä luovuttaa aseensa amerikkalaisille. Aseiden luovuttajille annettiin korvaus käteisenä. Asetusta seurasi isku yhdysvaltalaisten tukikohtaan Seitjärvellä, jossa kuoli yksi sotilas. Pershing päätti välittömästi vastatoimista ja matkusti Jololle johtamaan niitä henkilökohtaisesti. Jololla Pershing jakoi joukkonsa kahteen kenttäosastoon, toinen Seitjärveltä itään ja toinen Taglibin länsipuolella, jossa odotettiin uusia hyökkäyksiä. Hyökkäykseen varautuneet amerikkalaiset löivätkin tappioitta takiaisin yöllä 18. marraskuuta tehdyn iskun heitä vastaan.^[1]

Taistelu

Pershing uskoi, että moroille oli annettava opetus iskujen tekemisestä. 3. joulukuuta hän määräsi joukkoja etenemään kohti Taglibia. Morot ajettiin alueelta ja kaksi päivää myöhemmin aloitettiin operaation alueen varmistamiseksi. Amerikkalaisten voimannäytön jälkeen 5. joulukuuta eräs vaikutusvaltainen moro saapui kertomaan, että morot olivat valmiita aseistariisuntaan. Pershing uskoi kyseessä olevan harhautuksen, mutta hän keskeytti silti operaationsa neuvotteluja varten. Neuvotteluissa ei kuitenkaan päästy mihinkään lopputuloksene.^[1]

14. joulukuuta saatiin tieto, jonka mukaan morot linnoittivat asemia sammuneen tulivuori Bud Dajon kraatterilla. Vuorella oli noin 800 moroa ja heillä oli käytössään perinteisten teräaseiden lisäksi noin 150–250 kivääriä. Bud Dajolla itsessään oli hankalakulkuiset rinteet ja morot pitivät sitä pyhänä.

Pershing alkoi valmistella toimia Bud Dajon moroja vastaan kutsuen paikalle lisäjoukkoja. Lopulta hänellä oli koossa noin 1 000 miestä ja heidän joukossaan amerikkalaisten ohella myös filippiiniläisiä Philippine Scouts-joukkoja. Joukoilla oli mukanaan konekiväärejä. Huomattava ongelma olivat mahdolliset sivulliset. Kuten Bud Dajon ensimmäisen taistelun ajoilta tiedettiin, morot liikkuivat vieden naisia ja lapsia mukanaan. Pershing oli päättänyt yrittää toteuttaa operaatiot kaikkia mahdollisia siviiliuhreja välttäen. Bud Dajolle johtavia teitä tiedusteltiin ja liikkuminen vuorelle estettiin. Vuori oli eristetty 22. joulukuuta mennessä.^[1]

Morot eivät olleet suunnitelleet vuoren linnoittamista huolella. Sen puolustajilta alkoi amerikkalaisten katkaistua huoltoreitit loppua ruoka ja muut tarvikkeet. Vuorta piirittävillä joukoilla oli käsky olla ottamatta yhteen puolustajien kanssa sikäli, kun se vain oli mahdollista. Amerikkalaismielisiä moroja käytettiin viemään viestejä vuoren puolustajille. Pian vuorelta alkoi tulla satoja puolustajia, jotka antautuivat amerikkalaisille. 23. joulukuuta vielä jäljellä oleville puolustajille annettiin viesti, jonka mukaan heidän oli antauduttava seuraavaan päivään mennessä, jonka jälkeen antautuminen olisi mahdollista vain täysin ehdoitta.^[1]

Aamulla 24. joulukuuta vuorelle lähetettiin joukko amerikkalaisten kanssa työskennelleitä moroja. Heidän palatessaan morot kertoivat, että vuoren noin 60–100 puolustajaa olivat hylänneet linnoitetut asemansa todennäköisesti saman aamun aikana. Pershing lähetti nopeasti vuoren kraatterille kaksi Philippine Scouts -joukkojen komppaniaa. Vuoren puolustajat olivat nyt jumissa kraatterille saapuneiden ja muiden amerikkalaisten välillissä. Amerikkalaiset linnoittivat asemansa odottaen pakoyritystä. Pakoyritys tehtiin seuraavana yönä, mutta vain muutama vuoren puolustajista pääsi pakenemaan. Operaatiot päättyivät Bud Dajolla 26. joulukuuta.^[1]

Seuraukset

Pershingin mukaan amerikkalaiset ottivat vangikseen 300 moroa. He itse olivat kärsineet tappioina vain kolme haavoittunutta. Morojen tappiot olivat 12 kaatunutta ja joitakin haavoittuneita. Vangiksi otettuja moroja lähetettiin Mindanaolle, jossa heitä vastaan nostettiin syytteitä kapinoinnista. Pershing julisti kuitenkin luopvansa syytteistä heidän kohdallaan, joiden tuttavat luovuttaisivat tietyn määrän aseita amerikkalaisille. Kokonaisuutena Pershingin operaatioita Bud Dajolla pidettiin hyvin onnistuneina. Moro-kapina jatkui kuitenkin aina kesäkuussa 1913 käytyyn Bud Bagsakin taisteluun saakka.^[1]

Lähteet

↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h Spencer C. Tucker: The encyclopedia of the Spanish-American and Philippine-American wars : a political, social, and military history, s. 76-77, 417-418. ABC-CLIO, 2009. ISBN 978-1-85109-952-8 (englanniksi)