Buckcherry (alkujaan Sparrow) on Grammy-ehdokkuuden saavuttanut yhdysvaltalainen hard rock -yhtye, joka perustettiin vuonna 1995 Los Angelesissa. Yhtye julkaisi albumit Buckcherry (1999) ja Time Bomb (2001) ennen hajoamistaan heinäkuussa 2002. Vuonna 2005 Josh Todd ja Keith Nelson perustivat uuden yhtyeen käyttäen vanhaa Buckcherry-nimeä, vaikka yhtyeen muut jäsenet vaihtuivat.
1995–2002
Josh Todd ja Keith Nelson tekivät muutamia demoja ennen basisti Jonathan Brightmanin ja rumpali Devon Glennin liittymistä yhtyeeseen. He esiintyivät klubeilla ja eri tilaisuuksissa nimellä Sparrow, ennen Sparrow-nimisen levy-yhtiön lähettämää kirjettä, jossa pyydettiin heitä vaihtamaan yhtyeen nimeä.
He julkaisivat uudella nimellään esikoisalbumin Buckcherry vuonna 1999, jolta listoille pääsivät hitit "Lit Up", "For the Movies" ja "Check Your Head".
Yogi Lonich liittyi yhtyeeseen 1999, jonka jälkeen he tekivät pitkän kiertueen. Vuoden studiosession päätteeksi he julkaisivat toisen albuminsa nimeltä Time Bomb 2001. Yleisesti tätä albumia pidettiin pettymyksenä.[1]
Elokuussa 2001 Jonathan Brightman, Yogi Lonich ja Devon Glenn jättivät yhtyeen musiikillisten erimielisyyksien takia. Josh Todd ja Keith Nelson alkoivat työstää heidän kolmatta albumiaan, mutta heinäkuussa 2002 Todd jätti yllättäen yhtyeen. Tämän seurauksena yhtye kuihtui kasaan.[2]
Jäsenet
- Josh Todd – laulu, (1995 - 2002)
- Keith Nelson – kitara (1995 - 2002)
- Yogi Lonich – rytmikitara (1999 - 2001)
- Jonathan Brightman – bassokitara, laulu (1995 - 2001)
- Devon Glenn – rummut (1995 - 2001)
2005 lähtien
Vuonna 2005 Josh Todd ja Keith Nelson perustivat Buckcherry-nimeä kantavan yhtyeen uudelleen ja julkaisivat 15-nimisen albumin 16. huhtikuuta 2006.[3] Se sisälsi Buckcherryn suurimmat hitit, kuten "Crazy Bitch" ja "Sorry". Yhtyeen neljäs albumi Black Butterfly julkaistiin syyskuussa 2008 ja se nousi listoilla kahdeksannelle sijalle ollen viikon paras rockalbumi. Vuonna 2010 he julkaisivat ainoan livealbuminsa nimeltä Live & Loud 2009. Viides studioalbumi nimeltä All Night Long julkaistiin 3. elokuuta 2010. Kuudes studioalbumi Confessions julkaistiin alkuvuonna 2013[4] ja seitsemäs studioalbumi Rock 'n' Roll vuonna 2015.
Oikeushaaste
Syyskuussa 2006 Buckcherrya, heidän levy-yhtiötään ja muita asianomaisia vastaan nostettiin haaste 16-vuotiaan tytön puolesta. Tyttö väitti yhtyeen pakottaneen hänen tanssimaan yläosattomissa yhtyeen videoidulla keikalla seksuaalisuuteen viittaavaan kappaleen aikana. Puolustus kertoi että kaikkien videoitujen henkilöiden oli todistettava olevansa yli 18-vuotiaita ja allekirjoitettava sitä puoltava sopimus ennen tilaisuutta. Yhtyeen asianajaja Skip Miller kertoi seuraavasti: "Kyseinen nainen väärensi tietonsa sopimuspaperille. Kun hänen oikea ikä tuli selville video on hävitetty".[5]
Jäsenet
- Josh Todd – laulu, (2005 - )
- Keith Nelson – kitara (2005 - )
- Stevie D. – rytmikitara, laulu (2005 - )
- Jimmy Ashhurst – bassokitara, laulu (2005 - )
- Xavier Muriel – rummut (2005 - )
Diskografia
Studioalbumit
EP:t
Livealbumit
Kokoelmalevyt
- The Best of Buckcherry (2013)
- The Covers: Volume 1 (2014)
Videoalbumit
Lähteet
Aiheesta muualla