Brooklands
Sijainti	Surrey, Englanti
Aikavyöhyke	UTC
Valmistumisvuosi	1907
Suljettu	1939
Radan pituus	5,2 km
Infobox OK

Brooklands oli Weybridgen kaupungin lähistöllä, Surreyn kreivikunnassa, Etelä-Englannissa sijainnut moottorirata. Se valmistui vuonna 1907 ja oli maailman ensimmäinen moottoriajoneuvoilla ajettavia kilpailuja varten rakennettu moottorirata. Se oli myös yksi Britannian ensimmäisistä lentokentistä ja vuonna 1918 siitä muodostui merkittävä lentokoneteollisuuden keskittymä. Radalla ajettiin viimeinen moottoriurheilukilpailu vuonna 1939 ja nykyisin se on osa Brooklands Museum -tapahtumakeskusta, joka on merkittävä ilmailun ja moottoriurheilun esineistön taltiointipaikka sekä moninaisten harrasteautoiluun ja -moottoripyöräilyyn liittyvien tapahtumien pitopaikka.

Brooklandsin moottorirata syntyi suurmaanomistaja Hugh F. Locke Kingin ajatuksista, ja tämän maailman ensimmäisen, varta vasten autourheilukilpailujen pitopaikaksi rakennetun radan avajaisia vietettiin kesäkuun 17. päivänä vuonna 1907. Vuonna 1903 annetun, autojen tieliikennekäyttöä koskevan lain perusteella, autojen suurin sallittu nopeus yleisillä väylillä oli rajoitettu 20 mailiin tunnissa (32 km/h). Tähän aikaan Ranska oli johtava autojen valmistusmaa ja Locke-King oli, monien muiden autoiluun intohimoisesti suhtautuvien henkilöiden kanssa, huolestunut siitä että brittiläinen autoteollisuus näivettyisi alkusijoilleen, koska sillä ei ollut mahdollisuutta suorittaa ajoneuvojen testausta suurissa nopeuksissa.^[1]

Brooklandsin juhlalliset avajaiset pidettiin 17. kesäkuuta 1907 oli ilmoitettu vastavalmistuneella Brooklandsin moottoriradalla pidettäväksi suuri juhlatapahtuma, Auto- ja hevosurheilukilpailu. Hevosia ei paikalla nähty muutoin kuin ne, joilla osa yleisöstä saapui paikalle, mutta koska tuolloin ei kyseisenlaisen tapahtuman mainonnalle ollut olemassa mitään esikuvia, järjestäjä katsoi että varmimmin paikalle saadaan maksavaa yleisöä laukkakilpailuja mainostamalla. Kuljettajat olivat laukkakilpailujen jockeyden tapaan pukeneet eri väriset ajotakit, jotka helpottivat heidän tunnistamistaan kilparadalla.^[2]

Hugh Locke-Kingin vaimo Ethel sai kunnian johtaa kilpa-autojen paraatin radalle. Kilpakuljettajat malttoivat mielensä vain hetken, kunnes improvisoitu kilpailu pääsi valloilleen. Kuljettajat halusivat testata omansa ja kilpakumppanin auton voimavaroja ja myös Ethel jyristi suurikokoisella Italallaan, voimakkaasti kallistettuja kaarteita hyödyntäen, n. 90 mph:n nopeutta (145 km/h). Moottoriajoneuvojen suurin sallittu huippunopeus yleisillä teillä oli tuolloin 20 mph (32 km/h).^[3]

Ensimmäinen varsinainen autokilpailu, Brooklands 1st Race Meeting, pidettiin lauantaina heinäkuun kuudentena päivänä vuonna 1907. Yleisöä kilpailu keräsi noin 13 500 henkilöä.^[4]

Radan kokonaispituus oli 5,2 kilometriä (3,25 mailia), josta 3,2 kilometriä oli tasaista, radan leveys oli 30 metriä. "Byfleet Banking" -kaarteen säde oli 472 metriä. 30 astetta kallistettu kaarre nousi tasamaalta kuusi metriä ja sen sisä- ja ulkoreunojen välinen korkeusero oli viisi metriä. Pitkä kaarre päättyi Wey-joen kohdalla "The Fork" -kaarteeseen, jossa rata jakautui: Vasen väylä vei "Finishing Straight" -maalisuoralle, oikeanpuoleinen väylä vei lyhyempään mutta samalla jyrkempään "Members Banking" -kaarteeseen. Tämän kaarteen säde oli 305 metriä, kallistus 30 astetta, nousu tasamaalta 8,5 metriä ja kaarteen sisä- ja ulkoreunojen välinen korkeusero oli kymmenen metriä. Tämän jälkeen seurasi tasamaaosuus "Railway Straight".

Istumapaikkoja oli 5000 ja seisomapaikkoja olisi riittänyt jopa 250 000 katsojalle. Radan varrella oli mahdollisten keskeyttämisien varalta seitsemän levikepaikkaa ja joka 275 metrin välein (300 jaardia) oli puhelimella varustettu ajanottopiste. Varikkoalue sijaitsi radan sisällä, maalisuoran varrella ja siellä oli toimistotilojen lisäksi myös edustava klubirakennus. Kulku varikkoalueelle tapahtui Members Banking -kaarteen ali kulkeneen tunnelin kautta.

Vuonna 1909 Brooklands valjastettiin myös ajoneuvovalmistajien testaustauskäyttöön. Tuolloin valmistui ajoneuvojen mäennousukykyä ja jarrutehon arviointia varten "Test Hill" -testimäki. Noin 107 metrin mittainen kapea rata nousi rinnettä, jonka kaltevuus vaihteli välillä 1:4 – 1:8, keskimääräisen kaltevuuden ollessa 1:5. (Viiden metrin matkalla pudotusta metri)

Erittäin tärkeä lisäys oli vuonna 1937 valmistunut "Cambells Circuit". Se haarautui Railway Straight -suoralta vasemmalle ja mutkitteli ovaalin sisällä, kunnes tapasi maalisuoran. Brooklandsin Cambell Circuit -mutkarata oli vastaus vuonna 1933 avatun Donington Parkin ja vuonna 1937 valmistuneen Crystal Palace Circuitin heittämiin haasteisiin. Kolmas ratasovellus oli "The Mountain", jonka muodostivat myötäpäivään kierrettyt Members Banking, the Fork ja maalisuora.

Brooklandsin radalla on ollut suuri merkitys pohjois-Amerikkalaisten ovaaliratakilpailujen synnylle. Yhdysvaltain ensimmäinen varsinainen päällystepintainen kiparata, Indianapolis Motor Speedway, valmistui vuonna 1909 Brooklandsin innoittamana.

Moottoriurheilu ja testiratamahdollisuus olivat Brooklandsin vetonauloja 1910- ja 1920-luvuilla. Ajoneuvojen valmistamisessa, testauksen myötä saavutettu laadun standardisointi nosti merkitystään jatkuvasti. Brooklandsin rata muodosti vankan perustan brittiläisten auto- ja moottorivalmistajien toiminnalle noina vuosikymmeninä.

1930-luvun puolivälissä vanha rata oli jo ohittanut huippuhetkensä. Betonipinta oli pahoin halkeillut ja kupruillut ja tämä aiheutti kuljettajille suurissa nopeuksissa turvallisuusriskin. Lisäksi aika oli jo muutoinkin ajamassa Brooklandsin ohi, koska jatkuvasti kehittyvän alusta- ja jarruteknologian ansiosta tuon aikakauden moderneilla monoposto-autoilla oli mahdollista ajaa suuremmilla nopeuksilla muuallakin kuin ovaaliradalla.

Ovaaliradan käytön loppuessa Brooklandsin radan struktuuri mietittiin uusiksi ja toukokuun 1. päivänä vuonna 1937 brittiläinen kilpa-autoilija ja ennätysajaja Malcolm Campbell avasi uuden, hänen nimeään kantavan rataosuuden. Ensimmäisen tällä radalla ajetun kilpailun voitti thaimaalainen Prinssi Bira Maseratilla. Monet myöhemmin tunnetuiksi nousseet brittikuljettajat, kuten Mike Hawthorn, Peter Whitehead, Roy Salvadori ja Ken Wharton hankkivat kannuksensa Brooklandsin radalla ennen toista maailmansotaa.

Toisen maailmansodan aikana alueella sijaitsi Vickers Aviation -yhtiön lentokonetehdas ja sotilaslentokenttä. Tänä aikana alueella kulkenut raskas tavaraliikenne mursi ovaaliradan tasamaaosuudet totaalisesti. Sodan päätyttyä rata oli surkeassa kunnossa ja alue myytiin vuonna 1946 Vickers-Armstrong -yhtiölle, joka jatkoi siellä lentokoneiden valmistusta.

Brooklands kytkeytyy osaksi ilmailun historiaa jo radan aloitusvuodesta alkaen. Kyseessä oli tosin pieni, mutta erikoinen episodi; Brooklandsiin saapui vuonna 1907 ranskalainen Monsieur Bellamy, mukanaan laite, jonka hän väitti olevan lentokone, jolla hän olisi jo aiemmin, Italian Modenassa, lentänyt ilmassa 475 metrin matkan. Locke-King, joka oli aina avoin uusille ideoille, antoi valmistaa Brooklandsin rata-alueelle tasaisen kentän, Britannian ensimmäisen kiitotien, ja antoi vielä Bellamylle sata sen aikaista puntaa erinäisiin kuluihin. Bellamy astui väitettyyn lentävään koneeseensa, joka oli itse asiassa kaksi toisiinsa liitettyä venettä, jotka kyllä olisivat varmaankin liikkuneet järven pinnalla potkurin työntämänä, mutta ilmaan laite ei noussut ja ranskalainen katosi rahojen kera yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.^[5][6]

Vuonna 1907 Brooklandsissa aloitti lentävien koneidensa kokeilun myös brittiläinen ilmailun pioneeri Alliott Verdon Roe, jonka toimista tulisi kehittymään huomattava lentokonevalmistaja Avro. Alueen todellinen lentokenttätoiminta käynnistyi vuonna 1914, Britannian aloitettua manner-Euroopassa sotatoimet Saksaa vastaan. Valtio otti oikeuden määräyksellä alueen haltuunsa ja siitä muodostettiin Britannian ensimmäinen lentokenttä eli aerodromi. Alueella suoritettiin lukuisien erilaisten lentokonetyyppien testauksia ja se oli Britannian lentokoneteollisuuden tärkein keskus ensimmäisen maailmansodan aikana. Vuonna 1915 alueelle muutti Vickers Ltd, jonka hallit rakennettiin aivan radan tuntumaan. Monet I-maailmansodan lentäjistä siirtyivät 1920-luvulla moottoriurheilun pariin, ja teksti hallin seinässä symboloi erityisesti briteille menestystä sekä ilmailussa että kilparadoilla.^[7]

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä alue avattiin jälleen myös siviili-ilmailulle. Alueella oli aloittanut toimintansa ennen Suurta sotaa kymmenkunta lentokoulua ja suuri osa niistä palasi takaisin. Keskeinen sijainti ja siellä tapahtuva toiminta houkutteli alueelle lisää lentokoneteollisuuden toimijoita. Britannian aloitettua sotatoimet Saksaa vastaan vuonna 1939, alue otettiin jälleen sotilaskäyttöön ja sen ainoiksi toimijoiksi jäivät Vickers-Armstrongin sekä Hawkerin lentokonetehtaat. Alueen kiitotien pituutta jatkettiin ja rakennuksia pystytettiin tarpeen mukaan lisää. Nämä toimenpiteet, yhdessä ilmapommitusten aiheuttamien vaurioiden kanssa, johtivat radan tuhoutumisen kilpailukelvottomaan kuntoon, eikä alueella järjestetty enää autokilpailuja II-maailmansodan jälkeen.^[8]

Vickers-Armstrong osti Brooklandsin alueet kokonaan hallintaansa vuonna 1946 ja alue pysyi brittiläisen lentokoneteollisuuden keskuksena. Heinäkuussa 1945 suoritti ensilentonsa Vickersin ensimmäinen II-maailmansodan jälkeinen matkustajalentokonemalli Vickers VC.1 Viking. Muita mainittavia, Brooklandsissa valmistettuja lentokonemalleja ovat mm. strateginen pommikone Vickers Valiant sekä pitkänmatkan matkustajakone Vickers VC10, jonka nimissä on, Concorden jälkeen, nopein lentoaika välillä New York – Lontoo. Vickers-Armstrongista tuli myöhemmin osa British Aircraft Corporationia (BAC), josta taasen tuli osa British Aerospace (BAe) -yhtiötä, joka lopetti lentokoneiden valmistuksen Brooklandsissa vuonna 1987.

Alueella toimineiden Avro-, BAC-, Bleriot-, Bristol-, British Aerospace-, Hawker-, Sopwith- ja Vickers-Armstrong -yhtiöiden toimesta Brooklandsissa suoritti ensilentonsa n. 250 erilaista konetyyppiä.

Heinäkuun 28. päivänä vuonna 1907, yksitoista vuorokautta avajaiskilpailujensa jälkeen, Brooklands toimi näyttämönä maailman ensimmäiselle 24-tunnin moottoriurheilutapahtumalle, jossa australialais-brittiläisen kilpa-ajaja Selwyn Edgen johdolla ajatettiin kolmea erikoisrakenteista Napieria. Enätysajon tavoitteet oli asetettu jo vuonna 1906, jolloin Selwyn Edge oli aloittanut myös fyysisen harjoitusohjelman. Noihin aikoihin keskusteltiin kiivaasti siitä, kykeneekö ihminen moisiin ylimaallisiin suorituksiin ja kestääkö ihmisen fysiikka ja psyyke näin suuria nopeuksia pitkiä aikoja.

Edgen auto, "804", oli ennätysajoa varten erityisesti modifioitu; polttoainesäiliö oli normaalia suurempi, koripellit oli poistettu ja kuljettajan viimasuojana oli tuulilasi, joka ei muutoin vielä tuolloin kuulunut kilpa-autojen varustukseen. Rataa valaisemaan oli tuotu yli 300 kappaletta punaista rautatien merkkivalaisinta ja radan yläreunus oli merkitty soihduilla. Edge ajoi autoaan yksin koko suorituksen ajan, kahden muun auton liikkuessa vaihtomiehityksellä. Toisen auton kuljettajina toimivat Henry C. Tryon / A. F. Browning ja toisen F. Draper / Frank Newton. Selwyn Edgen tiimiin kuulunut Miss Dorothy Levitt ei saanut lupaa osallistua, vaikka hänellä oli nimissään titteli "Ensimmäinen moottoriajoneuvokilpailuun osallistunut englantilainen nainen" vuodelta 1903 sekä voimassa oleva "Naisten maanopeusennätys". Edge suoritti 2545 km:n matkan keskinopeudella 106,06 km/h, ennätys joka tulisi pysymään rikkomatta 17 vuoden ajan.^[9][10]

Englantilainen W.E.Cook ajoi 16. kesäkuuta 1909 maailman ensimmäisen moottoripyörien nopeusennätyksen. Cook ajoi NLG-tallin (North London Garages) Peugeot V–Twin -moottoripyörällä ennätyslukemaksi 122,16 km/h.^[11]

Tehdaskuljettaja Victor Hémery esitteli Brooklandsissa 8. päivänä marraskuuta vuonna 1909 uuden Benz 200 PS- eli Blitzen-Benz -mallin ja teki samalla uuden maanopeusennätyksen. Hän saavutti lentävän mailin keskinopeudeksi 205,7 km/h, joka tarkoitti myös 200 km/h:n haamurajan rikkoutumista.^[12]

Ensimmäisenä henkilönä yli 100 mailin matkan (160 km) tunnissa ajanut henkilö oli britti Percy E. Lambert. Ennätysnopeutensa hän ajoi 4,5-litraisella sivuventtiilimoottorisella Talbotilla helmikuun 15. päivänä vuonna 1913. Tarkka matka jonka hän saavutti tunnin aikana oli 103 mailia, 1470 jaardia (167,1 km). Brooklands myös koitui Lambertin kohtaloksi. Hänen ennätyksensä rikottiin nopeasti, mikä antoi hänelle aiheen uuteen yritykseen. Percy oli Brooklandsin radalla lokakuun 21. päivänä vuonna 1913. Hän oli luvannut morsiamelleen, että hän tekee vielä yhden yrityksen, ja jos se ei onnistu, hän luovuttaa. Percy ajoi 20 kierrosta keskinopeudella 110 mph ja tämä olisi riittänyt tuomaan ennätyksen hänen nimiinsä. Ajaessaan 21. kierrosta hänen autonsa takarengas hajosi Members bank -kaarteessa ja Lambert menetti autonsa hallinnan kohtalokkain seurauksin. Hän menehtyi matkalla sairaalaan.^[13]

L. G. "Cupid" Hornsted rikkoi joulukuun 22. päivänä vuonna 1913 Héméryn seisovan kilometrin ennätyksen, asettaen uudeksi lukemaksi 118,4 km/h. Tammikuussa 1914 hän ajoi seitsemän uutta ennätystä. Hornsted saavutti lentävän puolenmailin huippunopeudeksi lukeman 199,3 km/h.

Kesäkuun 24. päivänä vuonna 1914 Hornstedt oli jälleen asialla. Hän ajoi lentävällä lähdöllä tapahtuneen mailin matkan nopeudella 199,71 km/h. Huippunopeudeksi mitattiin 206,25 km/h, joka tulisi jäämään korkeimmaksi Brooklandsissa mitatuksi nopeudeksi 20 vuoden ajaksi.^[14]

Täysin omassa luokassaan oli vuonna 1921 Brooklandsissa vieraillut kreivi Louis Vorow Zborowski. "Chitty Bang Bang" -autollaan. Kyseessä oli ennen I-maailmansotaa valmistettu Mercedes johon oli asennettu 23 litran Maybach-tähtimoottori, joka antoi tehoa n. 300 hv (DIN). Auton ja moottorin mittasuhteet olivat jotain tuolloin ennenkokematonta, pelkästään moottorin pakoputki oli halkaisijaltaan miehen käsivarren vahvuinen. Nimensä auto oli saanut tyhjäkäyntiäänensä perusteella. Chitty I, kuten autoa myös kutsuttiin, vieraili Brooklandsissa vielä vuonna 1922, jolloin sen nopeimman kierroksen huippunopeudeksi mitattiin 182,58 km/h.^[15]

Lentokonemoottorinen Chitty I oli ensimmäinen Brooklandsissa vierailleista autoissta, joita voisi luonnehtia hirviöiksi pyörien päällä, seuraavina vuosina näitä ilmaantuisi jokunen lisää. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa 24-litraisella, 500 hv:n (bhp) 12-sylinterisellä Napier-Lion -moottorilla varustettu Napier-Railton. Vuoden 1934 pääsiäisenä John Cobb ajoi kyseisellä autolla kierrosnopeusennätykseksi lukeman 216,79 km/h. Seuraavana vuonna Cobb paransi lukemaa nopeuteen 230,84 km/h, joka tulisi jäämään aikakirjoihin suurimpana Brooklandsissa mitattuna nopeutena.^[16]

Autojen lisäksi radalla ajettiin nopeusennätyksiä myös moottoripyörillä. Brittiläinen George Stanley rikkoi Singer-moottoripyörällä yhden tunnin ajomatkaennätyksen vuonna 1912. Hän oli ensimmäinen henkilö, joka ajoi 350 cm³:n moottorilla varustetulla pyörällä yhden tunnin aikana yli 60 mailin (97 km) matkan. Englantilainen Nott ajoi vuonna 1930 500 cm³:n Rudgella tunnin matkaennätykseksi lukeman 170,38 kilometriä.^[17]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Brooklands.

• Brooklands-aiheisia videoita
• Brooklandsin tapahtumahistoria 1907 – 1939. Reportaaseja, kilpailukalenterit, osanottajaluettelot, tulosluettelot ym.