Breathin on yhdysvaltalaislaulaja Ariana Granden musiikkikappale. Sen julkaisi Republic Records hänen neljännen, Sweetener-studioalbumin kolmantena ja viimeisenä singlenä 18. syyskuuta 2018.[1] Kappaleen ovat sanoittaneet Grande, Savan Kotecha, Peter Svensson ja sen tuottaja Ilya. Sanoiltaan kappale kertoo siitä miten hengittäminen voi auttaa ahdistukseen ja se pohjautuu Granden omaan kokemukseen.[2] Kappaleelle on toteutettu myös Hannah Lux Davisin ohjaama musiikkivideo, joka julkaistiin Granden YouTube-kanavalla 7. marraskuuta 2018.[3]
"Breathin" oli kaupallisesti kansainvälinen menestys, sen päästyä singlelistan kärkeen Islannissa, Israelissa ja Meksikossa sekä kymmenen parhaan joukkoon Australiassa, Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Libanonissa, Portugalissa, Slovakiassa, Tšekissä ja Unkarissa. Lisäksi se on myynyt platinaa Australiassa ja Kanadassa.[4][5] Grande esitti kappaleen ensimmäisen kerran livenä hänen The Sweetener Sessions-promokiertueella.[6] Sen jälkeen hän on esittänyt sen livenä muun muassa The Ellen DeGeneres Showssa sekä hänen Sweetener World Tour-kiertueella.[7]