Brahim Hemdani (s. 15. maaliskuuta 1978 Colombes, Ranska) on algerialainen entinen jalkapalloilija. Hän oli pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja.
Ura
Hemdani aloitti uransa AS Cannesissa, jossa hän pelasi pari kautta ennen siirtymistään RC Strasbourg. Strasbourgissa hän vietti kolme kautta, pelaten hieman yli 50 liigaottelua. Vuosien 2001 ja 2005 välillä Hemdani pelasi Marseillessa, jossa hän oli auttamassa joukkuetta UEFA Cupin loppuotteluun vuonna 2004. 14. kesäkuuta 2005 hän siirtyi Rangersiin neljän vuoden sopimuksella. Hänet hyllytettiin toiseksi viimeisellä kaudellaan, jonka myötä Hemdani päätti jättää seuran 1. kesäkuuta 2009. Myöhemmin hän päätti myös uransa kyseiseen kauteen.
Maajoukkueura
Hemdani toimi Ranskan alle 21-vuotiaiden maajoukkueen kapteenina. Sittemmin aikuisten tasolla hän pelasi Algerian maajoukkueessa kaksi ottelua vuoden 2008 aikana.
Aiheesta muualla