Bradley Scott "Brad" Jones (s. 19. maaliskuuta 1982 Armadale) on australialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan maalivahti.[2] Hän on edustanut Englannissa pelatessaan muun muassa Middlesbrough'ta vuoteen 2010 saakka sekä myöhemmin Liverpoolia. Middlesbrough'n aikana hän oli lainalla viidessä eri seurassa, joihin kuuluivat muun muassa Blackpool ja Sheffield Wednesday. Alankomaissa hän on vuosina 2016–2018 edustanut NEC Nijmegenia ja Feyenoordia.
Jones oli Australian alle 23-vuotiaiden maajoukkueessa Ateenan olympialaisissa 2004. Australia putosi jatkosta puolivälierissä eikä Jones pelannut yhtäkään ottelua. Maajoukkueessa hän on pelannut kaksi peliä. Hänet oli jo valittu mukaan MM-kisoihin 2010, mutta lähti turnausta edeltävänä iltana perheensä luokse kuultuaan, että hänen nelivuotiaalla pojallaan on leukemia.[3]
Lähteet