Bathoryn kolme ensimmäistä albumia olivat saaneet suurta suosiota metallimusiikin maailmassa[1][2] ja ne menestyivät underground-julkaisujen mittapuulla hyvin.[3] Yhtyeen miehistötilanne oli kuitenkin epävakaa, ja yhtyeen keulamies Thomas ”Quorthon” Forsbergillä oli vaikeuksia ylläpitää yhtyettä.[3] Vasta neljännen studioalbumin aikana Forsberg löysi muusikoita, joista hän sai muodostettua tasaisemman kokoonpanon.[4]
Äänitykset
Blood Fire Death äänitettiin edeltäjiensä tavoin Tukholman Heavenshore-studiolla eli muunnellussa autotallissa.[4][5][6] Albumin tuotti yhtyeen muun tuotannon tavoin Thomaksen isä Börje Forsberg, joka käytti tuottajanimeä Boss.[7] Totuttuun tapaan Forsberg sävelsi ja sanoitti kappaleet, lauloi ja soitti IbanezinDestroyer I -sähkökitaraansa.[5][6] Uusina jäseninä Blood Fire Deathilla soittavat basisti Kothaar sekä rumpali Vvronth, joiden nimiä käyttivät useat eri henkilöt tulevilla yhtyeen julkaisuilla.[8][9]
Yhtye työsti Blood Fire Deathin ohella huomattavasti melodisempaa konseptialbumia, mutta se päätettiin lopulta hyllyttää. Forsberg pelkäsi fanikuntansa pettyvän konseptialbumiin joka olisi liian radikaali muutos yhtyeen black metal -tuotantoon.[10][11][12][13] Myöhemmin hän aloitti albumin työstämisen uudelleen ja kyseinen konseptialbumi julkaistiin vuonna 1996 nimellä Blood on Ice.[14]
Blood Fire Deathin musiikki on edellisten albumien tapaan pääosin nopeatempoista black metalia, mutta se sisältää aiempaa kunnianhimoisempia sävellyksiä. Yhtye alkoi tehdä pitkiä, eeppisiä kappaleita, joita värittävät akustiset soittimet sekä erilaiset ääniefektit.[15][16][17] Sanoitukset käsittelevät sodankäynnin, saatananpalvonnan ja pahuuden ohella ensimmäistä kertaa laajemmin pohjoismaista mytologiaa sekä historiaa.[17]
Albumin avaa kolmeminuuttinen, ääniefekteistä koostuva intro ”Odens Ride over Nordland” jota seuraa yli kahdeksanminuuttinen, moniosainen ja mahtipontinen ”A Fine Day to Die”. Tätä seuraa nopeatempoiset, thrash metal -vaikutteiset ”The Golden Walls of Heaven”, ”Pace ’till Death” sekä ”Holocaust”. Levyn B-puolen avaava ”For All Those Who Died” jatkaa nopeilla tempoilla ja säröisillä riffeillä, kunnes ”Dies Irae” hidastaa vauhtia paikoittain. Viimeinen nimikappale ”Blood Fire Death” on kymmenminuuttinen, ”A Fine Day to Dien” kaltainen hidas ja mahtipontinen kappale jota pidetään yhtenä yhtyeen parhaimmista.[15]
Yhtye ei hylännyt kristinuskonvastaisia teemojansa, sillä albumin kolmannen kappaleen ”The Golden Walls of Heavenin” jokaisen säkeistön ensimmäiset kirjaimet muodostavat sanan ”SATAN” (suom.saatana), kun taas toiseksi viimeisen ”Dies Iraen” säkeistöjen ensimmäiset kirjaimet luovat lauseen ”CHRIST THE BASTARD SON OF HEAVEN” (suom.taivaan äpäräpoika Kristus).[6] Kappaleen ”For All Those Who Died” sanoitukset lainattiin Erica Jongin noituutta käsittelevästä kirjasta Witches (”Noidat”).[6][18] Myös osa kappaleen ”A Fine Day to Die” sanoituksista lainattiin muualta, Robert W. Chambersin novellikokoelmasta Keltainen kuningas.[19]
Julkaisu
Albumin kansikuva on yksityiskohta norjalaisenPeter Nicolai Arbon maalauksesta Åsgårdsreien (suom. Asgardin ratsastus) vuodelta 1872.[6]Blood Fire Death oli ensimmäinen ja viimeinen Bathoryn albumi, jonka sisäkannessa on kuva koko yhtyeestä. Kuvassa puolialastomat jäsenet poseeraavat metsässä miekat käsissään.[4]
Blood Fire Death sai yhtyeen edeltävien albumien tapaan erittäin myönteisen vastaanoton metallimusiikin harrastajien parissa, ja sitä pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista black metal -albumeista.[15][21] Sitä pidetään myös yhtenä ensimmäisistä ja tärkeimmistä viikinkimetallialbumeista.[15][16][22]
Ajan myötä albumin arvostus on entisestään noussut. AllMusicin Eduardo Rivadavian mukaan levyn perintöä ja vaikutusta metallimusiikille ei voida vähätellä,[15] ja brittiläisen Kerrang!-lehden mukaan albumi viitoitti tien myöhemmille norjalaisille black metal -muusikoille.[23]IGN puolestaan listaa albumin yhdeksi historian kymmenestä parhaasta black metal -albumista.[24] Ruotsalaista äärimetallia käsittelevän Swedish Death Metal -kirjan kirjoittaneen Daniel Ekerothin mukaan albumi on yhtyeen parhaimmistoa, ja hän kutsuu levyä ja sen sisältöä ”majesteettiseksi”.[25]Metal Injection -verkkolehden uusioarviossa ylistetään albumin voimakkaita riffejä, tarttuvia sooloja sekä tunnelmaa luovia akustisia kitaroita ja ääniefektien käyttöä.[22]
Kanadalainen metallimusiikin journalisti Martin Popoff antaa albumille kirjassaan Collector’s Guide to Heavy Metal arvosanan 6/10.[20]
Encyclopaedia Metallum -tietokannassa albumin 23 käyttäjäarvioon perustuva keskimääräinen pistemäärä on 92 prosenttia (2020).[6]
↑Rivadavia, Eduardo: Artist Biography by Eduardo RivadaviaAllMusic. ”debut and its like-minded successor, 1985's The Return were so inaccessible, so unprecedented in their abrasive anti-commercialism, as to be ahead of their time, carving a niche all their own” Viitattu 25.12.2020. (englanniksi)
↑Ruskell, Nick: The Story Of Black Metal In 14 Songs (Sivun keskiosa) Kerrang!. 3.12.2020. Arkistoitu 25.12.2020. ”It didn’t just begin Bathory’s second chapter, but opened a door to a generation of bands to follow like Emperor, Enslaved, and anyone who’s ever looked to the fires of the ancients for inspiration.” Viitattu 25.12.2020.
↑Morgan, Anthony: DANIEL EKEROTH – Under The Influence Of BATHORY (Sivun keskiosa) Metal Forces Magazine. Toukokuu 2012. Arkistoitu 25.12.2020. ”--I think the sound is a little bit better. It’s a little bit more majestic, it’s all a little bit more together. I think that Blood Fire Death is the best...” Viitattu 25.12.2020. (englanniksi)