Beta Lyrae (β Lyr,β Lyrae) eli Sheliak on tunnettu kirkkaudeltaan muuttuva tähti. Beta Lyrae on näkyvä kaksoistähti ja sen A-komponentti spektroskooppinen kaksoistähti ja pimennysmuuttuja[1]. Lähekkäisen kaksoistähden toista komponenttia ympäröi kaasurengas, johon virtaa massaa toisesta tähdestä[2], joka on venynyt ilmapallon muotoiseksi. Kyseessä on ilmeisesti kaksoistähti, jonka toisena osana on jättiläistähti ja toisena pääsarjan tähti[3].
Kaksoistähti Beta Lyraen tähdet ovat valkeita -- vihertävänvalkeita eli niiden välinen lämpötilaero ei ole läheskään niin suuri kuin Algol-tähdessä. Tähden kirkkauden muutokset johtuvat siis siitä, että tähdet pimentävät toisensa. Koska tähdet ovat hyvin lähekkäin, ne ovat soikeita, ja tämän takia niiden säteilemä valo vaihtelee liukuvasti tähden komponenttien kiertäessä toisiaan. Tähtien ympärillä on paksu kaasuvaippa. Läpimitaltaan suuremmasta tähdestä virtaa kaasua pienempään tähteen. Virtaava kaasu kerääntyy erään vanhan teorian mukaan tähtien ympärille kuoreksi. Nykynäkemyksen mukaan pienempää komponenttia ympäröi massivinen, munkkirinkilämäinen kaasukuori, joka luo B5-spektrin pienemmälle tähdelle. Luultavasti kaasua virtaa systeemistä ulos ja toisen komponentin ympärillä oleva kaasukiekko on elliptinen kaasun virtausnopeuden takia. Massavirran nopeus on 300 km/s. Kaksoistähden kiertoaika pitenee ~ 2,2 x 10-4 vuotta, ja massavirraksi suuremmasta tähdestä pienempään on laskettu 2,7 x 1025 eli 4,5 Maan massaa vuodessa.
Lähteet
Karttunen, Hannu et al: ”Kaksoistähdet ja niiden massat”, Tähtitieteen perusteet. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2010.
Viitteet
↑Rahunen, Timo: ”Kaksoistähdet ja niiden kehitys”, Auringosta äärettömyyteen, s. 122. Helsinki: Ursa, 1979. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste