Berndt Johan Hastfer (2. toukokuuta 1737 Taivassalo – 1809 Valko-Venäjä) oli suomalainen eversti, ruukinpatruuna ja tilanomistaja. Hän järjesti kuningas Kustaa III:n toimeksiannosta Kustaa III:n sodan alkusyynä olleen valehyökkäyksen Puumalassa, mutta hakeutui sitten yhteistyöhön Anjalan liiton miesten kanssa ja joutui tuomituksi maankavalluksesta.

Hastfehrin vanhemmat olivat vapaaherra ja Porin läänin jalkaväkirykmentin eversti Johan Hastfer (k. 1769) sekä Margareta Elisabeth Stackelberg, jonka isä oli sotamarsalkka B. O. Stackelberg. Hastferin suku oli baltiansaksalaista alkuperää. Hastfer pääsi ylioppilaaksi Turussa 1748, ja jonkin aikaa yliopistossa opiskeltuaan hän siirtyi sotilasuralle. Hänestä tuli Jämtlandin rakuunarykmentin kersantti ja vänrikki 1753 sekä luutnantti 1754. Hastferista tuli Deux Ponts -rykmentin kapteeni Ranskassa 1757 sekä Porin läänin jalkaväkirykmentin luutnantti 1760 ja kapteeni 1762. Hän oli Jämtlandin rakuunarykmentissä majurina vuodesta 1763 ja everstiluutnanttina vuodesta 1774. Hastfer siirtyi sitten 1774 Turun läänin jalkaväkirykmenttiin, jossa hänestä tuli eversti 1777. Hänet nimitettiin vuonna 1781 Savon prikaatin komentajaksi.

Hastfehr perusti vuonna 1771 Leineperin (Fredriksforsin) ruukin Kullaalle rakennettuaan sinne kaksi vasarapajaa. Vuonna 1781 hän perusti parin kilometrin päähän Fredriksbergin ruukin.^[1] Hastfer oli valtiopäivämiehenä kahteen otteeseen, 1765–1766 ja 1769–1770.

Hastfer oli Kustaa III:n uskottu ja hän järjesti vuosien 1788–1790 sodan aiheuttaneen provokaation, kun muutamat Hastfehrin venäläisiksi sotilaiksi pukemat savolaiset talonpojat tekivät hyökkäyksen rajan yli Suomen puolelle Puumalan Vuolteensalmella. Hastfehr ilmoitti tästä raportissaan, ja kuningas Kustaa III sai hyökkäyksestä aiheen sodan julistamiseen Venäjälle. Sodan alettua Hastfer ryhtyi 2. heinäkuuta 1788 piirittämään Venäjälle kuulunutta Olavinlinnaa, mutta oli sitten yhteydessä Anjalan liittoon kuuluneiden Ladaun, Ramsayn ja Glasenstjernan kanssa ja perääntyi 20. elokuuta Savonlinnan edustalta. Sitten Hastfer aloitti neuvottelut venäläisten ja venäläisten puolelle siirtyneen Georg Magnus Sprengtportenin kanssa ja ilmoitti haluavansa edistää Suomen itsenäistymistä Ruotsin vallasta. Hän menetti komentajanvirkansa, ja hänet tuomittiin 19. huhtikuuta 1790 kuolemaan maankavaltajana. Kuningas Kustaa III armahti kuitenkin Hastfehrin. Armahduksen syynä lienee ollut se, että Hastfehr oli järjestänyt sodan aloittaneen valehyökkäyksen kuninkaan antamien salaisten ohjeiden perusteella.

Armahduksen jälkeen Hastfehr oleskeli ensin sukulaistensa luona Skånessa, kunnes siirtyi vuonna 1791 ulkomaille. Hän asui Kööpenhaminassa, Lontoossa, Hampurissa ja viimeksi Venäjällä. Venäjällä Hastfehr nimitettiin prikaatinkenraaliksi. Hän kuoli 1809 Valko-Venäjällä.^[2][3][4]

Hastfer oli naimisissa vuodesta 1765 Fredrika Brigitta Bonden (k. 1814) kanssa, jonka isä oli Uppsalan yliopiston kansleri, valtaneuvos, kreivi Gustaf Bonde.

Kreivi Robert Wilhelm de Geer oli Hastferin vävy.^[5]