Benn Pitman

Benn Pitman (18221910) oli englantilais-yhdysvaltalainen pikakirjoittaja. Hän opetti pikakirjoitusta, julkaisi pikakirjoituskirjoja ja -lehtiä, ja toimi myös eri taideaineiden opettajana.

Pitman kouluttautui arkkitehdiksi,[1] mutta omistautui pian pikakirjoitukselle. Kymmenen vuoden ajan 1843–1852 hän kiersi ympäri Britanniaa opettamassa veljensä Isaac Pitmanin kehittämää pikakirjoitusjärjestelmää. Eri kaupunkeja kertyi kolmisenkymmentä, ja kussakin hän viipyi yhdestä kuuteen kuukautta.[2]

Veljensä pyynnöstä Pitman muutti vuonna 1853 Yhdysvaltoihin levittämään pikakirjoitusjärjestelmää sinnekin.[3] Hän asettui Cincinnatiin Ohioon, ja perusti sinne pikakirjoituskoulun nimeltään Phonographic Institute. Pitman julkaisi pikakirjoituslehteä ja pikakirjoitusoppaita, joita myytiin kaikkiaan satojatuhansia kappaleita.[4] Hän toimi pikakirjoittajana useissa tunnetuissa oikeudenkäynneissä, muun muassa presidentti Lincolnin murhaoikeudenkäynnissä, ja julkaisi näistä painettuja oikeudenkäyntiraportteja.[5]

1870-luvulta lähtien Pitman luennoi Cincinnatin yliopistossa taiteesta ja kirjankuvitusmenetelmistä.[6]

Lähteet

Pitman, Benn: Sir Isaac Pitman. His Life and Labors. Määritä julkaisija!

Viitteet

  1. Woodcarver Pitman opened new professions for women cincinnati.com. Arkistoitu 16.3.2009. Viitattu 10.10.2009.
  2. Pitman, s. 79
  3. Pitman, s. 76 ja 97
  4. Bedstead, Benn Pitman accessmylibrary.com. Viitattu 10.10.2009.
  5. Benn Pitman, noted stenographer, dead. The New York Times, 29.12.1910.
  6. Artists in Ohio, 1787–1900: a biographical dictionary, s. 682–683. The Kent State University Press, 2000.