Bell–Lancaster-menetelmä

Lancaster-Bell -metodia sovelletaan Italiassa. Akvarelli 1860-luvulta.

Bell–Lancaster-menetelmä oli 1800-luvulla suosiota saanut brittiläinen opetusmenetelmä. Siinä huomiota herättävin piirre oli, että vanhemmat oppilaat toimivat apuopettajina ja välittivät saamansa opin nuoremmilleen.[1][2] Idean olivat esittäneet 1700-luvun lopulla Englannissa Robert Raikes ja Intiassa Andrew Bell,[1] mutta metodin viimeisteli ja teki tunnetuksi englantilainen pedagogi Joseph Lancaster (1778 – 1838).

Käyttö Suomessa

Vanhempien oppilaiden käyttö nuorempien opetuksessa oli suomalaisissa kouluissa ollut käytössä jo aiemmin, muun muassa kiertokouluissa.[2]

Suomen ensimmäinen Bell–Lancaster-koulu perustettiin Turkuun 1822 John Jacob von Julinin aloitteesta, ensimmäisenä opettajana Pietarissa menetelmään tutustunut maisteri Gabriel Wallenius. Oppilaina oli vain poikia, ja aluksi koulu oli vain suomenkielinen. Vuonna 1825 se muuttui kaksikieliseksi ja yksityiskoulusta valtion ylläpitämäksi ja tuomiokapitulin valvomaksi.[3] Kouluja perustettiin ainakin Vaasaan (1827), Fiskarsiin (1833) ja Helsinkiin.[4] Professori Johan Henrik Avellan kirjoitti väitöskirjan Bell-Lancaster-menetelmästä vuonna 1828.[5] Suomessa menetelmää käytettiin myös Kuopioon filosofi Johan Vilhelm Snellmanin aloitteesta 1846 perustetussa Kuopion kaupungin työväen tyttökoulussa. Näitä kouluja sanottiin Suomessa "lankasterikouluiksi".[6] Bell–Lancaster-kouluja muutettiin myöhemmin 1860- ja 1870-luvulla kansakouluiksi.[4]

Kirjallisuudessa

Aleksis Kiven romaanissa Seitsemän veljestä (1870) lukutaidon lukkarinkoulussa ensimmäisenä oppinut Eero opettaa vanhempia veljiään lukemaan. Nikolai Gogolin Kuolleissa sieluissa (1842) postimestari kiittää suuresti Lancasterin koulun keskinäiseen toveruuteen perustuvaa opetusjärjestelmää.[7]

Lähteet

  1. ↑ a b Monitorial system. Encyclopædia Britannica.
  2. ↑ a b Halila, Aimo: Bell-Lancasterin vuoro-opetusjärjestelmä Suomessa.
  3. ↑ Ikonen, Kimmo: Turun koulut aikansa ilmiönä: 140 vuotta yleissivistävää opetusta 1872–2012, s. 35. Turku: Turun kaupunki, 2015. ISBN 978-952-5991-77-2 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 2.2.2019).
  4. ↑ a b Arkistonmuodostaja: Bell-Lancasterskolan i Vasa (Arkistoitu – Internet Archive)
    Fiskarsin koulut. Fiskarsin museo.
  5. ↑ Johannes Henricus Avellan, Johannes Gustavus Östman, Johan Christofer III Frenckell, Kungliga akademin i Åbo, Royal Academy in Turku, Regia Academia Aboensis, Kuninkaallinen Turun akatemia: De origine, progressibus et indole, educandi systematis Bell-Lancasteriano nomine appellati. Aboae : ex officina typographica Frenckelliana, [1828], 1828. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.8.2024).
  6. ↑ Minna Canthin elämä. Sivistyksen sanomat.
  7. ↑ Gogol, Nikolai: Kuolleet sielut. Suom. Jalo Kalima ja Juhani Konkka; kuv. P. Boklevskij. WSOY Laatukirjat, 1992, s. 172. ISBN 951-0-17902-7

Kirjallisuutta

  • Somerkivi, Urho: Bell-Lancasterin vuoro-opetusjärjestelmä Suomessa. (Väitöskirja.) Helsinki 1952.