Belgican retkikunta oli ensimmäinen Etelämantereen lähelle tehty retkikunta, jonka aikana talvehdittiin mantereen lähellä. Retki oli myös ensimmäinen ”uudenaikainen tieteellinen retki” Antarktikselle. Belgialaisten retkikuntaa johti Adrien de Gerlache, ja se tehtiin Belgica-laivalla vuosina 1897–1899.
Belgican retkellä oli mukana myös nuori Roald Amundsen, josta tuli myöhemmin kuuluisa naparetkeilijä. Tarkoituksena oli tutkia Weddellinmerta sekä kartoittaa mannermaata ja jättää kolme miestä maihin talvehtimaan. Tiedemiehet halusivat palata pois ennen talven tuloa. Belgica juuttui helmikuussa 1898 jäihin Bellingshauseninmerellä noin 70 leveysasteella, 85 läntistä pituutta.[1] Tutkijat tekivät säähavaintoja ensi kertaa napayön yli Antarktiksella.[2]
Mukana oleva ravinto oli liian yksipuolista, erilaisia tiivisteitä ja herkkuja. Miehistö suhtautui epäluuloisesti hylkeen ja pingviinin lihaan. Napayön saavuttua 18. maaliskuuta olot olivat laivalla erittäin huonot: miehistö kärsi paleltumista, fyysisistä ja psyykkisistä oireista.[3] Retkikunnan lääkäri Frederick Cook, joka oli myöhempi pohjoisnaparetkeilijä, syötti miehille raakaa pingviinin ja hylkeen lihaa ravintoa tasapainottaakseen. Lisäksi Cook istutti retkeläisiä napayöllä punaisena hehkuvan kamiinan lähelle. Hän koetti jäljitellä kaminan hehkulla auringonvaloa.[4]
Olot kävivät niin huonoiksi, että muun muassa De Gerlache ja laivan kapteeni Lecointe tekivät jo testamenttinsa ja asettuivat sänkyyn. Tämän jälkeen Amundsen ja Cook ottivat retkikunnan johdon. Belgica pääsi irti jäistä 14. maaliskuuta 1899. Retkikunta teki joitakin tieteellisiä löydöksiä, mutta se osoitti myös, minkälainen vaikutus pimeydellä ja pitkäaikaisella stressillä on mielelle ja miten tärkeitä ovat oikeanlaiset ja riittävät muonavarat.[5]
