Yhdysvaltain maavoimat vastaanotti 16. toukokuuta 1967 ensimmäisen potkuriturbiineilla varustetun kuljetuslentokoneensa, kun Beech Aircraft Company luovutti ensimmäisen King Air -lentokoneen Kansasin Wichitan tehtaaltaan. Maavoimien 17,6 miljoonan dollarin tilaukseen sisältyi 88 puolustushallinnon U-21A-mallinimellä tunnettua konetta, joista tehdsa käytti valmistenimikettä 65-A90-1. Lentokone oli eräänlainen hybridi, jossa Beech Queen Air 65-80 koneen runkoon oli liitetty uudemman King Air 65-90:n siivet, pyrstö ja laskutelineet. Mallin ensilento tehtiin 24. tammikuuta 1964.[1]
Alatasoisen koneen alumiiniseoksesta valmistettujen siipien kärkiväli oli 10,82 metriä ja pinta-ala 26,01 neliömetriä. Runko oli samoin alumiinirakenteinen ja sen pituus oli 10,82 metriä. Ohjaamossa oli tilat kahdelle lentäjälle, mutta kaupallisesta versiosta poiketen se oli paineistamaton. Kuljetuskonekäyttöön suunniteltu tyyppi oli varustettu 1,36 × 1,31 metrin lastausovella, ja sillä oli mahdollista kuljettaa tilanteesta riippuen kymmenen sotilasta, 1 361 kilogrammaa rahtia tai kuusi esikuntahenkilöä. Sairaskuljetuskäytössä koneeseen mahtuu kolme makuullaan olevaa paaripotilasta ja kolme saattajaa tai potilasta istuallaan.[1]
Koneessa on sähkötoiminen kolmipyörälaskuteline, jonka päätelineet sijaitsevat siipien alla. Teline mahdollistaa toiminnan sekä pinnoitetuilta että osittain pinnoitetuilta kentiltä. Ylös noustessaan päälaskutelineet taittuvat eteenpäin osittain peitettyihin suojiinsa siipien ja moottoreiden alla. Etupyörä taittuu taaksepäin täysin suljettuun tilaan.[1]
Koneen voimalaitteina on kaksi 550 hevosvoiman (410 kW) UAC PT6A-20 -potkuriturbiinia (sotilastunnus T74-CP-700), jotka pyörittävät kolmilapaisia Hartzell-vakionopeuspotkureita. Moottorin pituus on 1,57 metriä, halkaisija 0,48 m ja kuivapaino 131 kilogrammaa. Wichitan tehdas valmisti 65-A90-1-mallia yhteensä 141 kappaletta vuosina 1966–1967. Viimeiset 17 konetta varustettiin uudistetulla ohjaamolla ja ne saivat tunnuksen U-21G. Lähes neljännes valmistetuista koneista muutettiin elektronisen sodankäynnin tehtäviin EU-21- tai RU-21-malleina.[2]
Versiot
Prototyyppi YU-21
Beech Aircraft korvasi Queen Air 65-80 -koneen kuusisylinteriset Lycoming-moottorit 500 hevosvoiman United Aircraftin (myöh. Pratt & Whitney) PT6A-6 -potkuriturbiinilla. Valmistenumerolla LD-75 tunnettu muuteltu kone teki ensilentosa 15. toukokuuta 1963. Tyyppi tunnettiin alkuun puolustushallinnossa tunnuksella NU-8F. Prototyypin valmistenumero vaihdettiin myöhemmin LG-1:ksi, ja se sai ilmavoimien sarjanumeron 63-12902 ja mallitunnuksen YU-21. Kone luovutettiin maaliskuussa 1964 koelentoja varten Yhdysvaltain maavoimille Alabaman Fort Ruckeriin. Prototyyppi sijoitettiin myöhemmin US Army Test and Evaluation Commandille ja lopulta US Army Transportation Schooliin Fort Eustisiin Virginiaan. Prototyypin käyttö päättyi 1980-luvulla, ja se siirrettiin elokuussa 1984 US Army Aviation Museumiin Fort Ruckeriin. Kone poistettiin museon kokoelmista vuonna 2001.[3]
U-21A – Beechcraft Model 65-A90-1
Yhdysvaltain maavoimien U-21A Ute
Tehtaan mallinumerolla 65-A90-1 tunnettu versio sai asevoimien tunnuksen U-21A. Koneen voimalaitteena oli kaksi 550 hevosvoiman (410 kW) PWC PT6A-20 -potkuriturbiinia, jotka pyörittivät kolmilapaisia Hartzell HC-B3TN-3/T10173 -vakionopeuspotkuria. Beech luovutti kaikkiaan 102 konetta, joista ainakin 30 muutettiin elektronisen sodankäynnin versioiksi. Koneessa on polttoainetta 1 400 litraa tai 1 091 polttoainetta siivissä ja moottorikoteloissa olevissa tankeissa.selvennä[3]
41 kappaletta sarjanumeroilla 66-18000 – 66-18040 ja valmistenumeroilla LM-01 – LM-41
36 kappaletta sarjanumeroilla 67-18041 – 67-18076 ja valmistenumeroilla LM-42 – LM-77
7 kappaletta sarjanumeroilla 67-18078 – 67-18084 ja valmistenumeroilla LM-78 – LM-84
1 kappale sarjanumerolla 67-18086 ja valmistenumerolla LM-85
1 kappale sarjanumerolla 67-18088 ja valmistenumerolla LM-86
3 kappaletta sarjanumeroilla 67-18090 – 67-18092 ja valmistenumeroilla LM-87 – LM-89
10 kappaletta sarjanumeroilla 67-18094 – 67-18103 ja valmistenumeroilla LM-90 – LM-99
3 kappaletta sarjanumeroilla 67-18116 – 67-18118 ja valmistenumeroilla LM-112 – LM-114
EU-21A
Ainakin viisi U-21A konetta (yksilöt 66-18000, 66-18013, 66-18027, 67-18055 ja 67-18058) muutettiin lentäviksi radiotoistimiksi, ja ne saivat mallinimen EU-21A. Tehtävää varten asennettuja erityislaitteistoja lukuun ottamatta koneet eivät poikennut U-21A-kuljetusversioista. Koneiden laitteistot eivät olleet kiinteästi asennettuja ja niitä voitiin näin ollen käyttää edelleen myös kuljetustehtävissä. Koneisiin asennettiin pystyyn nostettavat kangasistuimet, eikä niissä ollut takaosassa tyypillisiä lentokoneistuimia.[4]
Koneet olivat Vietnamin sodan aikana Yhdysvaltain 1. viestiprikaatin lento-osastossa ja ne oli sijoitettu Long Thanh Northin kentälle. Erityislaitteistot poistettiin myöhemmin ja koneet palautettiin kuljetustehtäviin.[4]
RU-21E Left Foot/Guardrail II/IIA/IV - Beechcraft Model 65-A90-4
U-21F Ute - Beechcraft A100 King Air
U-21G Ute - Beechcraft Model 65-A90-1
RU-21G Guardrail I - Guardrail I -viestijärjestelmä
RU-21H Guardrail V - AN/ARD-9 Guardrail V -viestijärjestelmä
U-21H Ute
JU-21H
RU-21J Cefly Lancer - Beechcraft A100-1
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: yksilöidyt tiedot eri varianteista puuttuvat
Kaminski, Tom: Variant File: US Military King Airs: Part 1. International Air Power Review, 2004. Wallingford, Oxforshire: AIRtime Publishing. ISSN 1473-9917(englanniksi)
_AN0592213.jpg)
,_USA_-_Army_AN1582173.jpg)
