”Bandana” on Anna Abreun kappale hänen kuudennelta studioalbumiltaan, Sensuroimaton versio, joka on Abreun ensimmäinen suomenkielinen albumi. Kappale julkaistiin albumin ensimmäisenä singlenä 5. kesäkuuta 2015.[1] Kappaleen ovat säveltäneet Thomas Kirjonen, Axel Ehnström sekä Jonas W. Karlsson ja sitä on Kirjosen ja Ehnströmin lisäksi ollut sanoittamassa Anna Abreu itse.[2]
Viisi englanninkielistä albumia urallaan julkaissut Anna Abreu on kertonut siirtymisen suomenkieliseen musiikkiin olleen ”luonnollinen jatko” hänen uralleen.[3] Osaltaan vaihdokseen vaikutti hänen mukana olo vuonna 2014 julkaistulla JVG-duon ”Huominen on huomenna” -kappaleella.[3]
Kappaleen musiikkivideo julkaistiin singlen julkaisupäivänä Abreun YouTube-kanavalla.[4] Joonas Kenttämiehen ohjaama video on kuvattu Los Angelesissa.[5] Videolla Abreu ottaa itselleen kaksi uutta tatuointia.[6]
Kappaleet
- Bandana – 2.41
Listasijoitukset
Lähteet