Bafétimbi "Bafé" Gomis (s. 6. elokuuta 1985 La Seyne-sur-Mer, Ranska) on ranskalainen jalkapalloilija. Hän edustaa Englannin Valioliigassa pelavaa Swansea Cityä. Hän on pelipaikaltaan hyökkääjä.
Ura
Vuonna 2004 Gomis nousi ensi kertaa Saint-Étiennen edustusjoukkueeseen. Ensimmäisellä kaudellaan edustusjoukkueessa hän pelasi 13 ottelua ja teki niissä 2 maalia. Seuraavalla heikosti alkaneella kaudella Gomis lainattiin loppukauden mittaisella sopimuksella Troyesiin. Onnistuneen lainapestin jälkeen, 13 ottelua ja 6 maalia, hän palasi takaisin kasvattajaseuraansa.
Kaudella 2006–2007 Gomis nosti tasoaan ja teki 30 ottelussa 10 maalia. Tahti kiihtyi seuraavalla kaudella kun hän teki 16 maalia 35 ottelussa. Tämän jälkeen hän oli muun muassa eri englantilaisseurojen tarkkailussa, kuten esimerkiksi Newcastlen. Muiden joukkueiden kiinnostuksesta huolimatta Gomis päätti jäädä Saint-Étienneen.
29. heinäkuuta 2009 Gomis siirtyi Lyoniin 13 miljoonan euron siirtosummalla ja sopimus oli pituudeltaan viisivuotinen[3]. Hän voitti Ranskan cupin ja supercupin 2012[1]. Hän pelasi Lyonissa viiden kauden aikana 178 Ranskan pääsarjan ottelua, joissa teki 64 maalia[1][2]. Hän siirtyi ilmaisella siirrolla Swansea Cityyn kesällä 2014[1].
Maajoukkue
Gomis sai ensi kertaa kutsun Ranskan maajoukkueeseen 18. toukokuuta 2008. Hän onnistui ensimmäisenä Zinédine Zidanen jälkeen tekemään maajoukkuedebyytissään 2 maalia. Tämä tapahtui 27. toukokuuta 2008 ottelussa Ecuadoria vastaan. Gomis valittiin myös mukaan Ranskan joukkueeseen vuoden 2008 EM-kilpailuihin. Hän pelasi kisoissa kaksi ottelua[2]. Kaikkiaan hän on pelannut 12 maaottelua, viimeksi kesäkuussa 2013[2].
Lähteet
Aiheesta muualla