Avoparikaijoilla (Eclectus roratus) on suhteellisen suuri levinneisyysalue. Se ulottuu Sumbasta Molukkien ja Uuden-Guinean kautta Salomonsaarille ja Australian Cape Yorkin niemimaalle. Esiintymistiheys ei ole sama kaikkialla. Pääesiintymisalueeseen kuuluvat Uusi-Guinea ja ympäröivät saaret. Pieni populaatio elää Cape Yorkissa Australiassa. Avoparikaijat ovat alavien sademetsien ja mangrovemetsien asukkaita.
Avoparikaijakoiras ja -naaras poikkeavat ulkonäöltään toisistaan niin paljon, että niitä on arveltu joskus jopa eri lajeiksi. Vanhin avoparikaija on vankeudessa elänyt 28,5-vuotiaaksi.[2]
Koiras on melkein kokonaan vihreä. Siiven alla on punainen laikku ja siiven reuna on sininen. Pyrstön kärki on kellertävän valkeasta kirkkaan keltaiseen. Ylänokka on väriltään oranssi ja alanokka puolestaan musta. Naaras on puolestaan punaisen ja sinisen kirjava ja nokka on kokonaan musta. Varsinkin naaraan väritys vaihtelee eri alalajien kesken.
Poikasen silmät ovat tummat, eikä niissä ole näkyvissä iirisrengasta. Koiraspoikasen nokka on tumma ja joillakin alalajeilla pyrstön pää saattaa olla oranssi ennen ensimmäistä sulkasatoa. Avoparikaijan sukupuolen erottaa heti poikasuntuvan väristä. Naaraspoikaset ovat sysimustia koiraspoikaseten ollessa vaalean harmastaasta tumman harmaaseen. Lajilla ei ole esimerkiksi neitokakadun tapaan poikaspukua, vaan avoparikaijat ovat heti poikasesta lähtien sukupuolelleen ominaisen värisiä, vain nokan väri vaihtuu iän myötä.
Aikuinen avoparikaija on pituudeltaan 35–42 senttimetriä, sen siipiväli on noin 60 senttimetriä ja paino 350–600 grammaa.
Käyttäytyminen
Avoparikaijat eivät muodosta kiinteää parisuhdetta. Pesiminen poikkeaa melkoisesti monista muista papukaijalajeista, koska naaraalla saattaa olla monta koirasta ruokkimassa itseään sekä poikasia. Avoparikoiraalla on myös useita naaraita ruokittavanaan. Avoparikaijojen reviiri ei käsitä muuta kuin aivan pesäaukon lähiympäristön tai pikemminkin pelkästään pesäkolon. Avoparit ruokailevat usein sukupuolet eri ryhmissä. Naaras on useimmiten pariskunnissa määräävänä osapuolena.
Avoparikaijat eivät vaaran uhatessa heti ensimmäiseksi pakene, vaan jähmettyvät paikalleen ja vasta aivan viime hetkellä lähtevät lentoon. Yleensä lajin ääntely on hiljaista ja sisältää erikoisia ääniä. Ympäristön melutason noustessa nousee tosin myös linnun ääni. Varoitusääni on varista muistuttava rääkäisy.
Laji on sukukypsä kolmevuotiaana.lähde? Luonnossa pesä on hyvin korkealla metsänreunassa tai aukealla kasvavan vankan puun kolossa tai onkalossa. Lentoaukon halkaisija on 25–30 cm ja pesäkolon syvyys 30–600 cm. Naaras munii kaksi munaa, joita se hautoo keskimäärin 28 vuorokautta. Poikaset oppivat lentämään 11–12 viikkoa vanhoina.
Ravinto
Avoparikaijan ruokavalio koostuu hedelmistä, pähkinöistä, siemenistä, marjoista, silmuista, kukista ja medestä.
Jotkut lähteet tunnustavat useamman lajin. Birdlife Suomi tunnustaa tällä hetkellä yhden nykyään elossa olevan lajin, mutta esimerkiksi World Parrot Trustin lajiluetteloissa lajeja on neljä[4]. Lajiehdotuksen teki Birdlife International vuonna 2019[5], ja lajit tunnustaa myös kansainvälisen luonnonsuojeluliiton Punainen kirja[6]. Lajit ovat seuraavat englanninkielisine nimineen:
Moluccan Eclectus (Eclectus roratus) - mukaan lukien alalaji voesmaeri
Papuan Eclectus (Eclectus polychloros) - mukaan lukien alalajit aruensis, biaki, macgillivrayi ja solomonensis
Sumba Eclectus (Eclectus cornelia)
Tanimbar Eclectus (Eclectus riedeli)
Avoparikaija lemmikkinä
Nuori koiras avoparikaija.
Avoparikaija on lemmikkinä melko samanlainen kuin muutkin papukaijalinnut: ne ovat perinteisiin lemmikeihin verrattuna äänekkäitä, sotkuisia, tuhoisia ja muutenkin vaativia. Ne vaativat paljon tilaa sekä omistajaltaan aikaa ja omistautumista. Avoparikaijan hoito ei eroa juuri lemmikkilintujen perushoidosta. Voidakseen hyvin se tarvitsee lajitoverin seuraa, runsaasti tilaa, lajityypillisiä tarpeita tyydyttävän ruokavalion, riittävästi virikkeitä, lintulähtöiset käsittely- ja koulutustavat sekä päivittäistä vapaanaoloa häkistä turvalliseksi tehdyssä sisätilassa.
Avoparikaijat eivät yleensä ole yhden ihmisen lintuja, vaan hyväksyvät yleensä kaikki perheenjäsenet. Ne eivät kuitenkaan erityisemmin pidä rapsuttelusta. Avoparikaijan kanssa on noudatettava erityistä varovaisuutta koulutuksen ja käsittelyn suhteen, sillä avoparikaijat eivät välttämättä ilmennä esimerkiksi pelkoa elekielellään tai pakenemalla, vaan jähmettymällä eleettömästi paikoilleen. Esimerkiksi lintu, joka ei nauti silityksistä tai rapsutuksista saattaa silti näennäisesti jännityksestä tai pelosta jähmettyneenä sietää niitä.
Avoparikaijat pitävät yleensä suihkuttelusta sumutepullolla tai itsenäisestä kylvystä sopivassa kylpyastiassa. Kosteus ja märäksi asti kastuminen sekä luonnollinen kuivaus ilman hiustenkuivaajaa on tärkeää sulkien hyvinvoinnille.
Lemmikkinä lajin pääasiallisia ravinnonlähteitä ovat vihannekset (erityisesti ravinteikkaat salaattilajikkeet), juurekset, pähkinät, marjat ja hedelmät. Siemeniä saa antaa pienissä määrin, mutta pelletit eivät ole terveellisiä. Avoparikaijan erityisen luonnollisen ruokavalion ja täten erikoisen ruoansulatusjärjestelmän vuoksi pelletit tai siemenet ruokavalion pääpilarina voivat olla niille jopa vaarallisia. Avoparikaijan ruokavalio vaatii omistajalta omistautumista sekä tutkimustyössä että päivittäisessä toteutuksessa. Avoparikaijat eivät yleensä ole nirsoja ruoan suhteen.
Laji kuuluu CITES II/B-liitteeseen, jonka vuoksi lajilla kauppaa käytäessä on yksilöllä oltava vähintään lintuun liitettävä alkuperätodistus. Myös lajia pesittäessä on molemmilla vanhemmilla oltava alkuperätodistukset.
↑BirdLife International: Eclectus roratusIUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 28.4.2014. (englanniksi)
_-juvenile_pet_-8b.jpg)