Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Austin 7
Valmistustiedot
Valmistaja	Austin Motor Company
Valmistusvuodet	1922–1939
Tuotantomäärä	290 000
Seuraaja	Austin Big 7, Austin 8
Tekniset tiedot
Moottori	696 cc, 747 cc 4-syl. rivi, sivuventtiili
Mitat
Akseliväli	1 905 mm (75″)
Infobox OK

Austin 7 oli englantilaisen Austin Motor Companyn vuosina 1922–1939 valmistama pieni ja edullinen automalli. Lempinimen ”Baby Austin” saanut auto oli yksi suosituimmista Britannian markkinoilla, ja se myi hyvin myös kotimarkkinoidensa ulkopuolella. Se pyyhki laudalta useat brittiläiset 1920-luvun pienten autojen ja kevytautojen valmistajat, ja mallin merkitystä Britannian autoistumiseen on pidetty yhtä suurena kuin T-Fordin vaikutusta Yhdysvalloissa. Mallia valmistettiin myös lisenssiversioina ja kopioina ympäri maailmaa. Ensimmäinen BMW:n nimellä valmistettu auto oli Austin 7:n lisenssillä valmistettu BMW Dixi, samoin kuin alkuperäinen American Austin. Ranskassa autoja valmisti lisenssillä Automobiles L. Rosengart mallinimellä LR2. Myös japanilainen Nissan valmisti Austin 7 -mallia 1930-luvulla, mutta kyseessä oli luvaton kopio, ei lisenssimalli.

Toisen maailmansodan jälkeen monet pienet englantilaiset autopajat ja yksittäiset nikkarit käyttivät Austin 7:n runkoa ja usein myös voimalinjaa omien autojensa perustana. Yksi näistä oli vuonna 1948 oman autonsa Austin 7:n pohjalta rakentanut Lontoon yliopiston opiskelija Colin Chapman, Lotus Engineering Ltd:n perustaja.

Austin 7:n nimellä oli niin hyvä ja vahva maine, että se otettiin myöhemmin käyttöön kahden uudemman mallin yhteydessä. Ensimmäinen näistä oli 1952 esitelty A30, jota markkinoitiin nimellä ”The New Seven”, jälkimmäinen vuonna 1959 esitelty Mini, jonka Austin-versio oli alkuun nimetty Austin Seveniksi.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Euroopassa henkilöauto oli pitkälti yhteiskunnan ylemmille luokille suunnattu tuote, ja näin ollen valmistetut mallit olivat melko isoja. Austin oli vuonna 1909 suunnitellut pienikokoisen auton, Austin 7 hp:n, jota oli valmistanut coventrylainen Swift Motor Company sekä omalla että Austinin nimellä. Tämä malli ei ollut kuitenkaan kaupallinen menestys. Sitä valmistettiin vain kahden vuoden ajan, minkä jälkeen Austin palasi valmistamaan isompia malleja.

Vuonna 1920 Herbert Austin aloitti uudet suunnitelmat pienen automallin kehittämiseksi, koska pieni ja edullinen malli tekisi oman auton hankinnan taloudellisesti mahdolliseksi nuorille perheille. Lisäpontta suunnitelmille antoivat ensimmäisen maailmansodan jälkeinen talouden taantuma ja vuonna 1921 Britanniassa voimaan tuleva vero, Horsepower Tax. Hänen suunnitelmansa olivat täydellinen irtiotto yhtiön siihenastisesta konservatiivisesta autojen valmistus- ja mallipolitiikasta, ja Austinin suunnitelmaa vastustivatkin sekä yhtiön muu johtokunta että rahoittajat. Koska yhtiö oli talousvaikeuksien vuoksi rahoittajien valvonnassa, Austin päätti viedä projektin läpi omilla varoillaan. Vuonna 1921 hän palkkasi avukseen auton suunnitteluun yhtiön tehtaalta nuoren piirtäjän, vasta 18-vuotiaan Stanley Edgen. Auton piirustukset tehtiin Austinin asunnon biljadipöydän päällä.

Edgen suunnitelmien pohjalta auton moottoriksi valittiin pieni, nelisylinterinen moottori. Ensimmäisen version sivuventtiilimoottorin iskutilavuudeksi tuli 696 cc (isku 55 mm, poraus 77 mm), joka antoi Royal Automobile Clubin (RAC) arvioinnin mukaisesti moottorille 7,2 hv:n tehon. Moottorin valurautainen sylinterilohko irrotettavalla kannella oli yhdistetty alumiiniseen kampikammioon. Roiskevoideltu kampiakseli oli tuettu kahdella rullalaakeripukilla. Stanley Edgen käsialaa ovat myös monet muut auton mekaaniset komponentit kuten kolmiportainen vaihteisto ja kytkinasetelma. Austin itse vastasi hyvin pitkälti auton ulkoasusta.

Mallin suunnitelmat saatiin päätökseen vuoden 1922 alkuun mennessä. Austin Motor Co:n tehtailla Longbridgessä valmistettiin niiden pohjalta kolme prototyyppiä, jotka julkaistiin yleisölle heinäkuussa 1922. Herbert Austin oli käyttänyt mallin suunnitteluun suuren määrän omaa rahaansa ja sai tämän vuoksi patenttioikeudet moniin auton innovatiivisista ratkaisuista. Vastineeksi investoinneistaan hän sai jokaisesta myydystä autosta kahden guinean lisenssimaksun.

Vuonna 1923 eli ensimmäisenä valmistusvuonna valmistettiin lähes 2500 autoa, mikä jäi alle tavoitteiden. Kuitenkin muutaman seuraavan vuoden aikana Austin 7, "suuri auto pienissä kuorissa", oli pyyhkinyt pelikentältä kilpailevat kevytautovalmistajat ja muokkasi muutoinkin Austin Motor Co:n tulevaisuutta. Mallin valmistus lopetettiin vuonna 1939, johon mennessä sitä oli valmistettu henkilö- ja pakettiversioina noin 290 000 kappaletta.

Austin 7 oli hyvin pienikokoinen auto. Akseliväli oli 6 jalkaa, 3 tuumaa (1905 mm) ja raideleveys 40 tuumaa (1016 mm). Se oli myös hyvin kevyt, painoa sillä oli 360 kg. Näin ollen alkusarjan autoihin asennettu pieni, pitkäiskuinen, 7 hv:n moottori antoi sille ajan mittapuulla kohtalaisen suorituskyvyn. Noin vuosimallin 1933 aikana rungon ja akselivälin pituutta kasvatettiin kuudella tuumalla.

Auton runko oli "A"-kirjaimen mallinen, moottori ja vaihteistopaketti oli asennettu runkoaisojen väliin. Takana jäykkä taka-akseli oli jousitettu molemmin puolin pituussuuntaisesti asennettujen, puolielliptisten lehtijousien avulla. Jäykkä etuakseli oli jousitettu yhdellä poikittain asennetulla puolielliptisellä lehtijousella. Alkupään tuotantomalleissa ei ollut heilahduksenvaimentimia. Joka pyörällä oli mekaaniset jarrut, etujarruja hoidettiin käsijarrulla ja takajarruja polkimella. Jarrut muutettiin yhdellä polkimella toimiviksi vuonna 1930. Ohjausvaihde oli matopyörätyyppinen.

Alkuperäisen, vuoden 1922 Austin 7:n nelisylinterisen rivimoottorin poraus oli 2,125" (54 mm) ja iskunpituus 3" (76 mm). Iskutilavuus oli 696 cm³ ja RAC-arvioinnin mukainen teho 7,2 hv. Maaliskuussa 1923 porausta kasvatettiin 2,2 tuumaan (56 mm), jolloin iskutilavuudeksi tuli 747 cm³ ja tehoksi 10,5 hv /2400 r/min (8 kW). Puristussuhde on 5,0. Moottorin sylinterikansi ja -lohko olivat valurautaa, kampikammio alumiinia, venttiilikoneisto oli sivuventtiilityyppiä. Moottorilla ei ollut vesipumppua, vaan jäähdytysnesteen kierto tapahtui termosifonisesti. Tasavirtalaturin käyttö oli järjestetty hammaspyörillä.

Kampiakselin tuenta oli järjestetty kahdella kuulalaakerilla. Moottoriin tuli vuonna 1936 kolmipukkinen kampiakseli, jossa keskimmäinen laakeri oli valkometallinen liukulaakeri. Kampiakselin päätylaakereiden voitelu oli järjestetty vastapainoihin tehtyjen porausten avulla. Vastapainon iskiessä öljyn pintaan se haukkasi mukaansa öljyä, joka siirtyi laakereille. Joissakin Sports-versioissa käytettiin myös öljypumppua. Kampiakselin alkuperäinen halkaisija oli 1,25", ja myöhemmin se nostettiin 1,3125 tuumaan. Austinin moottoria tai siitä tehtyjä kopioita käyttivät lukuisat muutkin autonvalmistajat, muun muassa englantilainen Reliant.

Sähköstartti tuli varustukseen marraskuussa 1923. Alkupään autoissa oli magneettosytytys, mutta vuonna 1928 siirryttiin käyttämään sytytyspuolaa.

Kolmiportainen vaihteisto oli integroitu moottorin yhteyteen, ja siihen oli tilattavissa useita eri välityssuhteita käyttötarpeen mukaan. Vuonna 1932 vaihteisto muutettiin neliportaiseksi, vuonna 1933 kaksi suurinta vaihdetta synkronoitiin ja vuonna 1934 myös kakkosvaihde sai synkronoinnin.

Taka-akselin tasauspyörästö oli spiral bevel -tyyppinen, välityssuhteina 4,4:1 ja 5,6:1. Kardaaniakseli oli putken sisällä, joka oli pultattu kiinni sekä vaihteiston häntään että taka-akseliin. Tällä järjestelyllä koko voimalinja oli yhtenäinen paketti, eikä kardaanilla ollut ristiniveliä.

Vuonna 1926 moottoripyörien sivuvaunuja valmistanut Swallow Sidecar and Coachbuilding Company laajensi toimintaansa autojen korittamiseen. Yhtiön toinen osakas William Lyons teetti tunnetulla vaunuvalmistajalla Cyril Hollandilla suunnitelmat Austin 7:n rungolle valmistettavasta autonkorista. Open Tourer -korisen, Austin Seven Swallow -nimisen auton valmistus alkoi vuonna 1927. Samalla yhtiön nimestä pudotettiin pois sivuvaunut, ja nimeksi tuli Swallow Coachbuilding Company.

Ulkoiselta olemukseltaan kalliin oloinen, hinnaltaan kuitenkin edullinen, kaksivärimaalauksella varustettu Swallow oli myyntimenestys. Vuonna 1928 avomallin rinnalle esiteltiin umpikorinen Austin Seven Swallow Saloon.

Vuoteen 1932 mennessä Swallow oli valmistanut arviolta 3500 Austin 7:n rungolle tehtyä autoa, kunnes Lyons aloitti omien autojen valmistamisen SS-merkin alla.

Austin Seven Swallow -mallien suuren kysynnän vuoksi Lyons katsoi vuonna 1928 parhaaksi siirtää autojen valmistuksen Blackpoolista uusiin tehdastiloihin Coventryyn, lähemmäs Englannin autoteollisuuden ydinalueita. Swallow-mallin kaupallinen menestys loi omalta osaltaan sen hyvän perustan, jolle Jaguar Cars perustettiin vuonna 1945.

Austin Seven kiihtyi 0–20 km/h 3,2 sekunnissa, 0–40 km/h 9,0 sekunnissa ja 0–60 km/h 25,1 sekunnissa. Kilometrin kiihdytys vei aikaa 64 sekuntia. Suorituskykytiedot perustuvat englantilaisen The Motor -lehden mittauksiin vuodelta 1930.^[1]

Vaihteisto toimii hitaasti. Jarrujen teho on vaatimaton. Mittareita on vain kaksi, nopeusmittari (0-60 mph) ja ampeerimittari.^[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Austin 7 Wikimedia Commonsissa

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.