Toulmouchen varhaisvuosista tiedetään vain vähän. Hän sai ensimmäiset oppituntinsa taiteeseen luultavasti sukulaismieheltään. Sen jälkeen hän opiskeli syntymäkaupungissaan taidetta Amedeo Rene Menardin oppilaana, kunnes lähti 17-vuotiaana Pariisiin.[2]
Pariisissa Toulmouche opiskeli sveitsiläisen Charles Gleyren oppilaana. Gleyre tunnettiin myöhemmin lukuisten impressionistien tukijana. Gleyren ateljee tarjosi oppilaille klassisen ranskalaisen tradition mukaisen opetuksen; ensin piirrettiin kipsimalleja ja niiden jälkeen elävää mallia. Vuonna 1848 Toulmouche oli valmis pitämään ensimmäisen näyttelynsä. [2]
Aika oli poliittisesti levotonta. Heinäkuun monarkia kaatui vuonna 1848 ja Ranskasta tuli jälleen tasavalta. Elämä tasavallassa oli levotonta Presidentti Louis Napoleon kaappasi vallan vuonna 1854. Vähän myöhemmin presidentistä tuli kansanäänestyksen jälkeen keisari Napoleon III. Vuoden 1852 salongissa Toulmouche sai pronssimitalin, mutta itse keisari osti yhden hänen töistään. Seuraavana vuonna keisarinna Eugenie osti yhden hänen töistään. Hallitsijaparin suosio vauhditti merkittävästi Toulmouchen uraa. [2]
Avioliiton Toulmouche solmi vuonna 1862. Hänen vaimollaan oli serkku, nuori Claude Monet. Monet pyysi Toulmouchea etsimään itselleen taideopettajan ja Toulmouche suositteli hänelle Charles Gleyreä. Gleyren ateljeessa Monet ystävystyi Pierre-Auguste Renoirin, Alfred Sisleyn ja Frédéric Bazillen kanssa, joista muotoutui uuden taidesuunnan ydinjoukko.[3]
Uransa alussa Toulmouche kuvasi naisia ja lapsia kotioloissa tai nuoria naisia romanttisten tunteiden ja ongelmien vallassa. 1860-luvulta alkaen hänen töidensä sommittelu muuttui monimutkaisemmaksi ja alkoi kuvata pukuja ja malliensa tunteita tarkemmin. Ne alkoivat myös saada vaikutteita impressionismista. Hän pysyi akateemisena maalarina, mutta hänen värimaailmansa sai vaikutteita japanilaisesta taiteesta. Vuonna 1870 Toulmouche sai kunnialegioonan mitalin. [4]
Toulmouchen ollessa uransa huipulla häntä pidettiin Carolus-Duranin ja Alfred Stevensin veroisena taiteilijana. Hänen maalauksiaan ostivat erityisesti ylempään keskiluokkaan kuuluneet taiteenystävät niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. 1870-luvulla hänen uransa kääntyi laskuun muun muassa impressionismin tultua suuren yleisön parissa tunnetuksi. Sen jälkeen hänen taiteensa on pysynyt melko pienen joukon suosimana. [1][3]
Elämänsä loppupuolella Toulmouche jouui taloudellisiin vaikeuksiin. Hän joutui myymään taidekokoelmaansa, johon kuului maalauksia ja veistoksia. Hän kuoli yllättäen tajunnanmenetyksen jälkeen Pariisissa. ja haudattiin Montparnassen hautausmaalle. [5]
Arvioita elämäntyöstä
Uransa aika Toulmouche koki sekä suosiota että ankaraa kritiikkiä. Emile Zola kirjoitti, että Toulmouchen maalausten naiset ovat pelkkiä "herkullisia nukkeja". Yhdysvaltalainen taidejulkaisu Harper’s New Monthly Magazine antoi hänen töistään vuonna 1877 hyvät arvostelut. Sen sijaan taidekriitikko Philip Hamerton kirjoitti vuonna 1895 tylyn arvion: "Toulmouchen maalausten naisilla ei ole aivoja... Heillä on aina kallis maku ja heidän vierainaan käy naisia joilla on samanlainen maku...He eivät tee muuta kuin peilaavat ja vierailevat toistensa luona... He eivät tee käsillään mitään eivätkä ole kykeneviä henkiseen työhönkään.."[2][3]
Vuonna 1866 maalattua teosta "Vastahakoinen morsian" pidetään yhtenä Toulmouchen parhaista teoksista. Siinä on Toulmouchen teosten tapaan kolme ylellisesti puettua naista. Morsian istuu keskellä ja hänen katseensa kertoo kaiken. Se kertoo, että avioliiton solmiminen ei ole hänelle mikään ilo. Hänen ystävättärensä yrittävät selvästi lohduttaa häntä. Avioliitto on selvästi järjestetty, kuten 1800-luvulla oli tapana. Taustalla olevan pienen tytön naivius tuo maalauksen särön. Teos oli esillä Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1867. [6]
Nykyään Toulmouchen töitä on yksityiskokelmissa ja Nantesin Musée des Beaux-Artsissa, Bostonin taidemuseossa , Sterling and Francine Clark Art Institutessa Williamstownissa, Yhdysvalloissa sekä Louvressa. [7]
