Asiantuntijat ja Esihenkilöt ASIA ry (ent. Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry) on vuonna 1992 perustettu akavalainen palvelu- ja edunvalvontajärjestö yksityissektorilla toimiville esihenkilöille ja asiantuntijoille, joille ei löydy koulutusta vastaavaa YTN-liittoa. ASIAn jäsenyys perustuu toimiasemaan, ei koulutukseen tai johonkin alaan. Noin kaksi kolmasosaa jäsenistä on ASIAn suorajäseniä ja kolmasosa kuuluu ASIAan oman jäsenyhdistyksen kautta.
Vuoden 2023 alussa jäseniä oli noin 11 000.[1] Jäsenet työskentelevät muun muassa teknologiateollisuudessa, tietotekniikan palvelualalla, finanssi-, kaupan- ja urheilualalla, rahoitus- ja vakuutusalalla sekä teollisuuden palveluksessa.[2]
Neljännes jäsenistä kuuluu ASIAan jäsenyhdistyksen kautta.[2] Vuonna 2007 ASIAan liittynyt Yleisradion Päälliköt ja Ylemmät Toimihenkilöt oli ASIAn ensimmäinen yhdistysjäsen.[4] Vuonna 2022 jäsenyhdistyksiä oli 12, joista kuusi oli lentäjäyhdistyksiä:[4]
21. tammikuuta 1992 Pasilan kokouksessa päätettiin perustaa YTN:n Yleinen Ryhmä YTY -niminen yhdistys.[5] Akavassa oli noussut tarve perustaa uusi liitto niille johtajille ylemmille toimihenkilöille, joilla ei ollut koulutuksensa tai ammattialansa perusteella muuta järjestäytymiskanavaa Akavaan. Siksi perustamiskokouksessa oli mukana edustajia Ekonomiliitosta, Insinööriliitosta ja Teknisten Akateemisista.
Yhdistyksen kevätkokouksessa 2023 hyväksyttiin yksimielisesti hallituksen esitys liiton uudeksi nimeksi, joka on Asiantuntijat ja Esihenkilöt ASIA ry. Kokouksessa päätettiin, että liiton uusi nimi ja ilme otetaan käyttöön syyskokouksen yhteydessä marraskuussa 2023.