Gorkyn vaikutus abstraktin ekspressionismin syntyyn oli merkittävä. Hän omaksui surrealististen taidemaalareiden biomorfisia muotoja, mutta vapautui myöhemmin niistä korostamalla itse maalausprosessia, lyyrisiä värejä ja henkilökohtaista sisältöä. Lähestymistavallaan väriin ja muotoon hän pystyi viestimään katsojalle Armenian kansanmurhan tuskallisia lapsuudenkokemuksiaan, sekä kadotettua kotimaataan kohtaan tuntemiaan miellyttäviä ja nostalgisia tunteita. Gorkyn työ kuvastaa myös New Yorkin kulttuuriympäristöä 1940-luvulla ja sotien jälkeistä eksistentialistista filosofiaa. Se julisti elämän järjettömyyttä samalla kun se vetosi ihmisten vastuuseen luoda oma merkityksensä, jonka Gorky toteutti luomalla kauneutta henkilökohtaisesta tragediastaan.[1]
Gorky syntyi Länsi-Armeniassa Van-järven rannalla olevassa kylässä. Hän kuvasi varhaisinta lapsuuttaan onnelliseksi. Noin kymmenvuotiaasta asti hän joutui kokemaan Armenian kansanmurhan. Perheen isä oli muuttanut Yhdysvaltoihin ja hän oli äitinsä hoidossa. Hän vaelsi Vanista jalkaisin äitinsä ja sisarensa kanssa Jerevaniin. Siellä sisarukset todistivat äitinsä nälkäkuoleman. Paettuaan ensin Istanbuliin, Gorky emigroitui Yhdysvaltoihin vuonna 1920.
Teoksia
The Artist and His Mother, 1926-1936.
Garden of Wish Fulfilment, 1944.
The Liver is the Cock's Comb, 1944.
Viettelijän päiväkirja, 1945
Paesaggio, 1945.
Making the Calendar, 1947
Tuska, 1947.
Suomessa
Viisi Arshile Gorkyn maalausta, muun muassa Viettelijän päiväkirja (1945), Kalenteri (1946-47) ja Tuska (1947) oli esillä Helsingin Taidehallissa tammikuussa 1954 järjestetyssä yhdysvaltalaisen taiteen kiertonäyttelyssä.[2]
Lähteet
↑Arshile GorkyThe Art Story. The Art Story Foundation. Viitattu 1.10.2016. (englanniksi)
↑Arshile Gorky. Näyttelyluettelo Kaksitoista nykyaikaista amerikkalaista maalaria ja kuvanveistäjää, 8.1.-24.1.1954, s. 10, 11. Helsingin Taidehalli.