Arado E.395 oli Aradon kehittämä toisen maailmansodan aikainen saksalainen suihkumoottorikäyttöinenpommikone, joka kehitettiin pyrkimyksenä luoda kyvykkäämpi versio Aradon Ar 234 pommi- ja tiedustelulentokoneesta. Projekti asetettiin ehdolle RLM:n (Saksan ilmailuministeriö) käynnistämälle suihkupommikoneen suunnittelukilpailulle, jossa se kuitenkin hävisi Junkersin ehdokkaalle, jättäen E.395:n kehitystyöt vain suunnitteluvaiheeseen. Projektiin liittyvä työ ja dokumentit määrättiin myöhemmin luovutettavaksi Heinkelille, jonka oli tarkoitus kehittää oma Arado Ar 234:n kaltainen suihkupommikone E.395:n pohjalta. Tämä Heinkelillä tehty kehitystyö johdatti lopulta He 343 projektiin.
Vuonna 1943 Aradolla kehitteillä olleesta, tiedustelulentokoneeksi suunnitellusta, Ar 234:sta haluttiin tehdä myös nopea pommikone Luftwaffen käyttöön, mutta koneen pienen koon vuoksi siihen ei ollut mahdollista lisätä suurta hyötykuormaa, jota tehokkaalta pommikoneelta vaaditaan. Täten pohdittiin Aradolla keinoja parantaa Ar 234:n kykyä kantaa suurempia hyötykuormia. Lopputuloksena, elokuussa vuonna 1943, päätettiin Aradolla kehitettää Ar 234:stä suurennettu versio, jolla olisi mahdollista täyttää näitä puutteita, jotka rajoittivat Ar 234:n toimintakykyä. Tälle uudelle projektille annettiin nimeksi E.395, ja piirrosten mukaan oli uusi lentokone lähes identtinen Ar 234:n kanssa, mutta kooltaan vain suurempi.[1]
Tämän rinnalle kehitettiin myös versio, jossa hyödynnettiin Aradolla samanaikaisesti käynnissä olleen E.560 projektin yhteydessä kehitettyjä crescent -mallisia nuolisiipiä, joilla pyrittiin kasvattamaan suihkumoottoroidun lentokoneen suorituskykyä suurilla nopeuksilla. Siivet poislukien, oli kyseinen versio kuitenkin identtinen aikaisemman version kanssa. Nämä suunnitelmat juuri kehitetystä versiosta tulivat heti käyttöön, kun RLM käynnisti vain kuukautta myöhemmin uuden suihkupommikoneen suunnittelukilpailun, johon Arado myös osallistui.[1]
Suihkupommikoneen suunnittelukilpailu
Syyskuussa, vuonna 1943, RLM asetti vaatimukset uutta pitkän kantaman suihkupommikonetta varten, jolla olisi mahdollista pommittaa Britteinsaaria, ja pyysi vaatimukset täyttäviä ehdotelmia Junkersilta, Aradolta sekä Blohm & Vossilta, täten käynnistäen suihkupommikoneen suunnittelukilpailun. Arado osallistui kilpailuun E.395 ehdotelmallaan, asettaen suorasiipisen version ensisijaisena ehdokkaana, ja nuolisiipisen version vasta toissijaisena vaihtoehtona. Tarkoituksena Aradolla oli tavoitella kiinnostusta ja parempaa sijaa kilpailussa ehdolle asettamansa lentokonetyypin luotettavalla rakenteella. Tämän vuoksi oli nuolisiipinen versio vain lisänä eikä etusijalla, sillä nuolisiivet olivat siihen aikaan vielä verrattain uusi konsepti, joista ei ollut paljoa käytännön näyttöä, tarkoittaen suurempaa riskiä sijoittaa kyseiseen malliin. Junkersin ehdokkaana kilpailussa toimi käänteisillä nuolisiivillä varustettu EF.122, ja Blohm & Vossilla tätäkin erikoisempi W-siivillä varustettu P.188.[1]
Vaikkakin Aradon ehdotelma oli rakenteeltaan kilpaileviin malleihin verrattuna luotettavimman oloinen ja kaikki suorituskykyvaatimukset täyttävä vaihtoehto, oli Junkersilla kuitenkin antaa muita enemmän näyttöä ja todistusaineistoa tukemaan oman ehdotelmansa kannattavuutta ja ominaisuuksia. Lisäksi Junkersilla oli siihen aikaan maailman suurin verkko lentoteollisuuden tutkimuslaitoksia sekä tuulitunneleita valtavan teollisen tuotantokapasiteettinsa lisäksi, jonka vuoksi Junkersin ehdotelma nousi kilpailussa kannattavuudeltaan muiden edelle. Blohm & Vossin ehdotelman taas nähtiin sisältävän useita riskejä etenkin sen siipien rakenteessa ja teknisessä toimintaperiaatteessa, jonka vuoksi se putosi nopeasti kilpailusta.[1]
Tammikuussa vuonna 1944 todettiin kilpailun päätteeksi Junkersin EF.122 voittajaksi, ja Junkersille myönnettiin sopimus kehitystöiden jatkamisesta, jonka lopputuloksena kehitettiin Ju 287. Aradon E.395:n ja Blohm & Vossin P.188:n osalta taas kehitystyöt lakkautettiin, eikä niitä enää työstetty tämän jälkeen, jättäen projektit vain suunnitteluvaiheeseen.[1]
Kuitenkin myöhemmin tammikuussa vuonna 1944, totesi RLM tarvitsevansa varmuuden vuoksi myös perinteisemmän ja yksinkertaisen suihkupommikoneen verrattain monimutkaisen Ju 287:n lisäksi, eikä Aradon E.395 ehdotelmaa voitu enää hyväksyä sen ollen jo kertaalleen RLM:n hylkäämä, jonka vuoksi RLM:ltä lähetettiin Heinkelille ilmoitus suunnitella välittömästi uusi suihkupommikone Ar 234:n pohjalta hyödyntäen Aradolla jo aikaisemmin E.395 projektissa kerättyä tietoa sekä suunnittelutyötä. Aradon ollen täysin valtio-omisteinen yritys, määrättiin heidät luovuttamaan kaikki E.395 projektiin liittyvät dokumentit Heinkelille heidän omaa kehitystyötään varten. Heinkelin saatua kaikki E.395 projektiin liittyvät dokumentit käsiinsä, aloitettiin kehitystyöt uuden suihkupommikoneen suunnittelemiseksi välittömästi. Lopputuloksena kehitettiin Heinkelillä paljon Aradon Ar 234:ää muistuttava pommikone, joka sai viralliseksi nimityksekseen He 343. Tämäkin lentokonemalli jäi kuitenkin vain suunnitteluvaiheeseen, eikä kehitystöitä jatkettu koska Heinkelin pyynnöistä huolimatta keskitettiin kaikki valtion rahoitus Ju 287:n kehitykseen.[1]
Arado E.395
E.395:n suorasiipinen versio
Ulkoisesti katsottuna Arado E.395 oli käytännössä identtinen Ar 234:n kanssa, mutta kooltaan vain suurempi. Sisäisesti koneyksilössä oli kuitenkin huomattavampia eroja edeltäjäänsä verrattuna, kuten koneen etuosassa oleva kaksipaikkainen paineistettu ohjaamo, joka Ar 234:ssä oli vain yksipaikkainen. Pommittamista varten oli ohjaamoon asennettu Lofte 7D teleskooppinen pommitustähtäin, jossa myös liitettynä BZA tähtäintietokone. Koneen radiolaitteistoon kuuluivat MF ja HF taajuuksilla toimiva FuG X P- ja VHF taajuuksilla toimiva FuG 16 ZY lähetin-vastaanottimet, Fu Bl II radiosäteitä hyödyntävä navigaatiojärjestelmä, sekä FuG 25transponderi. Ohjaamon takana sijaitsivat kahdet polttoainesäiliöt, jotka kuitenkin jättivät väliinsä tilaa runkoon vetäytyville päälaskutelineille. Näiden polttoainesäiliöiden kapasiteetti oli yhteensä 4 500 kg polttoainetta, mutta koneeseen oli mahdollista myös asentaa ripustettavia polttoainesäiliöitä, jotka voitiin halutessaan pudottaa, ja näitä käyttäen voitiin koneeseen tankata yhteensä 7 000 kg polttoainetta. Heti polttoainesäiliöiden perään oli rungon sisälle myös mahdollista asentaa tiedustelukamerat, joiden avulla olisi koneella voinut suorittaa tiedustelulentoja.[2]
Suorasiipisen version mitoiksi kaavailtiin pituutta 16,85 metriä, korkeutta 5,30 metriä sekä kärkiväliksi 17,6 metriä. Laskutelineinä toimivat Ar 234:stäkin löytyvät kolmipyörätelineet, jonka kaikki pyörät vetäytyivät koneen rungon sisälle. Laskeutumisen avustamiseksi löytyi koneen siivistä myös solasiivekkeet. Voimanlähteeksi oli tarkoitus asentaa siipien alle pareittain kiinnitettynä joko neljät HeS 011A- tai Jumo 012 tubojetit. Aseistuksena toimivat kahdet kiinteästi asennetut eteen- sekä taaksepäin ampuvat 20 mm MG 151 lentokonetykit, yksi pari kumpaankin suuntaan, sekä yksittäinen alaspäin suunnattu periskooppitähdättävä 13 mm MG 131 konekivääri. Näiden lisäksi kuului hyötykuormaan 1500 kg lentopommilasti, joka voitiin kasvattaa 3 000 kilogrammaan jos polttoaineen määrää vähennettäisiin.[2]
