Ghislanzoni aloitti isänsä toiveesta opiskelun seminaarissa, jonka ankara kurinpito ei kuitenkaan häntä miellyttänyt. Hänet erotettiin, ja antiklerikalismista tuli pysyvä osa hänen ajatusmaailmaansa. Ghislanzoni muutti Paviaan, jossa pääsi opiskelemaan lääketiedettä, mutta siirtyikin laulun pariin ja työllistyi baritonina teatterissa Lodissa. Pian hän hylkäsi tämänkin urasuunnan ja päätti keskittyä kirjallisiin intohimoihinsa. Hän kirjoitti aluksi lehtiartikkeleita ja sitten romaanin, jossa käsitteli oman elämänsä seikkailuita. Libretistinä Ghislanzonista tuli tuottelias; kaikkiaan hän laati noin 85 librettoa. Verdin lisäksi hän teki yhteistyötä sellaisten säveltäjien kuin Amilcare Ponchiellin, Antônio Carlos Gomesin ja Alfredo Catalanin kanssa. Ghislanzoni kirjoitti samalla arvosteluja, romaaneja, runoja ja novelleja.[2]
Ghislanzoni innoittui Giuseppe Mazzinin vapausajattelusta vuoden 1848 vallankumouksissa.[3] Hän joutui poliittisen aktiivisuutensa takia pakenemaan Sveitsiin ja oli välillä myös ranskalaisten Korsikalle karkottamana, mutta palasi Milanon piireihin Italian toisen itsenäisyyssodan jälkeen. 1870-luvulla hän muutti Leccon seudulle, jossa hänen perhetaustansa oli, ja sittemmin Caprino Bergamascoon.[2]
